En osaa, en jaksa, ei ole varaa. Säästäminen voi tuntua hankalalta varsinkin, jos ylimääräistä ei juuri ole. Todellisuudessa voit aloittaa pienestäkin summasta, joka sekin on parempi kuin ei mitään.

Säästämistä voisi verrata maratoniin: molemmissa on tärkeää olla pitkäjänteinen ja kärsivällinen. Säästöt karttuvat vähitellen samoin kuin juoksijan valmiudet selvitä pitkästä juoksumatkasta. Maalissa odottaa itsensä voittamisen tunne.

Säästäminen on kuitenkin paljon yksinkertaisempaa kuinka pitkän matkan juoksu. Jotta suoriutuu maratonista, on sitä ennen pystyttävä juoksemaan noin 42 kilometriä viikossa ja harjoiteltava kuukausia. Parin ensimmäisen kuukauden aikana kannattaa tehdä kolme lyhyempää harjoitusta viikossa niin hitaasti kuin kunto edellyttää. Sen jälkeen siirrytään vähitellen pidempiin lenkkeihin.

Juoksemaan pitäisi lähteä silloinkin, kun väsyttää ja keli on huono. Mitä pidempiä lenkkejä vetää, sitä tärkeämpää on, että tankkaa etukäteen riittävästi energiaa.

Maratonjuoksu vaatii myös herkästi hiertyvien ruumiinosien suojaamista, oikeanlaisia kenkiä, jatkuvaa nesteytystä ja juoksun jälkeen huolellista palautumista.

Jos sen sijaan haluat onnistumisen elämyksiä vaivattomammin, kokeile säästämistä. Yksi kätevä tapa on ottaa käyttöön OP Säästölipas:

  • Sen avulla voit säästää esimerkiksi jokaisen korttioston yhteydessä yhden euron.
  • Säästöt karttuvat tilille vaivattomasti ja miltei huomaamatta.
  • Kun säästöjä on kertynyt jonkin verran, voit aloittaa Säästölippaan kautta rahastosäästämisen edullisiin indeksirahastoihin.
  • Istu mukavasti nojatuoliin ja seuraa rahan karttumista ilman, että sinun täytyy tehdä mitään.

OP Säästölipas-palvelun tarjoaa Osuuspankki.