Aina on hyvä aika aloittaa säännöllinen säästäminen. Uusi vuosi tarjoaa kuitenkin siihen monelle tarvittavaa lisäpuhtia.

Myös selkeä suunnitelma ja tavoitteellisuus auttavat tekemään säästämisestä rutiinia. Siksi kokosimme vuoden 2020 jokaiselle kuukaudelle säästövinkkejä, joiden tarkoituksena on kannustaa säännöllisen säästämiseen. Tulosta kalenteri tästä.

Kalenteri pilkkoo säästötavoitteen pienempiin osiin, joiden avulla vuoden aikana ehtii saada kokoon jo mukavan potin – säästökalenterissa vuoden tavoitesumma on 1 500 euroa. Kuukausittaiset summat vaihtelevat 100 ja 200 euron välillä, mutta tavoitteet voi tietenkin sovittaa omaan tilanteeseen sopiviksi.

Osa säästövinkeistä on sellaisia, että ne vaativat hieman aktiivisuutta (kuten turhien tavaroiden myyminen), ja osa vinkeistä liittyy kaikenlaisen tarpeettoman kulutuksen minimoimiseen (kuten suoraveloitusten irtisanominen).

Ensimmäinen – ja tärkeä – askel voi olla yksinkertaisesti omien tulojen ja menojen tarkempi seuraaminen.

Näppärä tapa pysyä kartalla omasta taloudesta on esimerkiksi OP-mobiiliin kehitetty Talouden tasapaino -ominaisuus.

Sovellus jakaa kaikki käyttäjän tilitapahtumat automaattisesti erilaisiin luokkiin, joiden avulla muodostuu tarkka talouden kokonaiskuva. Sen hahmottaminen auttaa tarvittaessa muuttamaan omia kulutustottumuksia tasapainoisempaan suuntaan.

Säästökalenteri auttaa alkuun säästämisessä.

Ota taloutesi haltuun – me autamme:

Oma talous -kokonaisuus tarjoaa käyttöösi työkaluja, joiden avulla saat taloutesi hallintaan. Kun teet fiksuja valintoja, saat enemmän samalla rahalla. Tutustu ja ota askel kohti suunnitelmallisempaa rahankäyttöä!