Muutos osakekaupankäynnin hinnoittelussa hyödyttää erityisesti OPn omistaja-asiakkaita ja piensijoittajia. Uuden hinnoittelun ansiosta kaikki OPn omistaja-asiakkaat maksavat korkeintaan yhden prosentin kaupankäyntipalkkiota sekä kotimaisista että ulkomaisista osakekaupoista.

OPn henkilöasiakkaiden sähköisten osakekaupankäyntipalveluiden johtaja Pasi Sirolan mukaan uusi hinnoittelu mahdollistaa sen, että myös pienemmillä euromäärillä voi lähteä helpommin mukaan suoriin osakesijoituksiin.

– Osakekaupankäynnissä minimipalkkiot ovat tyypillisesti vaihdelleet viidestä eurosta kahdeksaan euroon. Yhden prosentin palkkiokaton ansiosta voi ostaa esimerkiksi 100 eurolla Nokian osakkeita ja maksaa siitä vain yhden euron kaupankäynnin palkkioina.

Uudistus helpottaa suuresti myös sijoitussalkun hajauttamista.

– Yhden prosentin palkkiokatto mahdollistaa sen, että asiakas voi hajauttaa salkkuaan jo pienemmillä euromäärillä. Hän voi ostaa esimerkiksi yhtä osaketta 50 eurolla tai sijoittaa kerralla kymmeneen eri osakkeeseen. Sitä kautta salkulle saa jo erittäin hyvän hajautuksen.

Kaupankäyntipalkkio määräytyy sijoitettavan summan mukaisesti

Miten palkkio lasketaan siinä tapauksessa, jos asiakas haluaa sijoittaa kerralla suuremman summan?

– Otetaan esimerkki. Jos minimipalkkio on kahdeksan euroa, yhden prosentin raja kulkee silloin 800 eurossa. Jos haluat ostaa osakkeita 900 eurolla, palkkio menee silloin hinnaston mukaan prosentuaalisesti, jolloin se on omistaja-asiakkaalle 0,18 prosenttia. Siinä tapauksessa asiakas maksaa kaupasta kahdeksan euroa, koska kulut jäävät alle hinnaston mukaisen minimipalkkion.

– Kahdeksan euron minimipalkkio on voimassa noin 4 400 euroon asti. Siitä ylöspäin prosentuaalinen palkkio on suurempi kuin minimipalkkio. Silloin kahdeksan euron minimipalkkio ei ole enää voimassa, vaan kaupankäyntikulut lasketaan prosentuaalisesti, esimerkiksi 0,18 prosentin mukaan.

Uudistuksella ei ole suurta vaikutusta osakkeiden säilytyskuluihin, sillä OP on sisällyttänyt ne sijoittajan palvelupaketteihin.

– Meillä on säästäjälle, sijoittajalle ja aktiiviselle kaupankävijälle omat palvelupaketit. Säästäjän palvelupaketti maksaa 2,60 euroa kuukaudessa sisältäen muun muassa maksuttoman arvo-osuustilin ja kotimaisen osaketutkimuksen palvelut. Näihin maksuihin käytetään automaattisesti OPn bonuksia, mikäli niitä on kertynyt asiakkaalle.

Sijoittaminen ulkomaille on jatkossa entistä helpompaa

Uudistuvien hintojen myötä sijoituksia on entistä helpompi tehdä myös kansainvälisille markkinoille.

– Yhden prosentin palkkiokatto on voimassa OPn omistaja-asiakkaille myös ulkomaille sijoitettaessa. Olipa kyse sitten yhdysvaltalaisista, ruotsalaisista tai saksalaisista osakkeista, sama sääntö pätee myös siellä.

– Kansainvälisten osakkeiden, ETF:ien, rahastojen, warrantien ja sertifikaattien osalta laskemme minimipalkkion 12 eurosta kahdeksaan euroon. Kansainvälisten kaupankäyntituotteiden osalta minimipalkkion lasku koskettaa kaikkia, myös yritysasiakkaita.

Muutos hinnastossa tulee hyödyttämään erityisesti säännöllisesti sijoittavia asiakkaita.

– Kun omistaja-asiakas tekee säännöllisesti vähintään yhden kaupan kalenterineljänneksen aikana, hän pääsee hyppäämään palkkioportaikossa tasolle kolme. Normaalisti omistaja-asiakkaalla palkkio on 0,18 % (minimi 8 euroa). Kun asiakas tekee kaupan kalenterineljänneksen aikana, hän siirtyy tasolle 0,15 % (minimi 5 euroa).

– Lisäksi teemme yhteistyötä Osakesäästäjien Keskusliiton kanssa, minkä ansiosta liiton jäsenet pääsevät hyödyntämään edullisempia kaupankäyntipalkkioita (0,15 %, minimipalkkio 5 euroa), Sirola toteaa.

Uudistuksesta hyötyvät myös nuoret

Sirolan mukaan uusia etuja on luvassa myös nuorille sijoittajille.

– Jatkossa tarjoamme alle 30-vuotiaille Nuorten Osakesäästäjien jäsenille säästäjän palvelupaketin maksutta. Se on merkittävä etu aloitteleville sijoittajille, joilla sijoitettavaa rahaa on yleensä vähemmän. Tällä muutoksella haluamme kannustaa nuoria säästämisen ja sijoittamisen polulle.

Viime vuosien aikana yhä useampi suomalainen on innostunut sijoittamisesta. Kuinka paljon kilpailu muiden välittäjien kanssa vaikuttaa OPn hinnastouudistukseen?

– Kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaidemme palautteita ja toiveena on ollut osakesijoittamisen mahdollistaminen myös pienemmillä euromäärillä. Seuraamme säännöllisesti myös kilpailukenttää ja luonnollisesti silläkin on oma pieni vaikutuksensa hinnastouudistuksessa.

– Tärkein tavoitteemme on kuitenkin kannustaa ihmisiä säästämään säännöllisesti ja hajauttamaan sijoituksiaan myös ajallisesti. Sillä turvataan markkinariskiä sen suhteen, ettei osakkeita tule ostettua liian kalliilla. Ajallisella hajautuksella sijoittaja pystyy tasaamaan syklejä, sillä kukaan ei tiedä, mihin suuntaan kurssit menevät seuraavana päivänä, Sirola toteaa.

OPn uusi osakekaupankäynnin hinnasto astui voimaan 26.6.2018. Lue lisää uudistuneesta hinnastosta osoitteesta uusi.op.fi/osakkeet/hinnasto.