Turkulainen Gaggui tunnetaan näyttävistä kakuistaan, joiden Turun murteella kirjoitetuilla kuvateksteillä varustetut kuvat ovat jonkinlainen Instagram-ilmiö.

Yrityksen perustaja Jonna Sinkkonen kertoo, että kesän viikonloput ovat jo aikaa sitten täyttyneet häätilauksista. Myös tämän viikon valmistujaisviikonlopulle on kalenteri buukattu jo tovi sitten täyteen.

– Kesällä on kahdet-kolmet häät viikonlopussa. Teemme töitä kellon ympäri. Itse lomailen ennen ja jälkeen kiireisimmän ajan, hän kertoo.

Sinkkosen mukaan kaikki työntekijät pitävät kaksi vapaapäivää viikossa, ja siitä pidetään kiinni huippusesonkinakin.

– Ensimmäiset kaksi vuotta tein 6-päiväistä viikkoa, mutta sitten tuli raja vastaan.

Vaikka kalenteri pursuilee tilauksia, asiakkaille ei silti haluaisi sanoa ei.

– Isompia tilauksia emme pysty enää ottamaan kesälle, mutta kyllä yksittäisiä pienempiä yhä ujutan kalenteriin, kun en malta sanoa ei, Sinkkonen kertoo.

Syöpätutkijasta kakkutaiteilijaksi

Gaggui Kaffela toimii nykyään Turussa Humalistonkadulla. Yritys sai alkunsa vuonna 2014, kun syöpätutkijana yliopistolla työskennellyt Jonna Sinkkonen haki kokkiohjelma Master Chefin toiselle tuotantokaudelle.

– Sain hyvää kokemusta ravintolamaailmasta. Päätin alkaa tehdä tutkijantyön ohella kotonani tilauskakkuja ja perustin sitä varten toiminimen.

Näyttävien kakkujen maine levisi kulovalkean tavoin, ja Sinkkonen pyysi kuvataideopettajana työskennellyttä kaksoissisartaan Johannaa perustamaan kanssaan kivijalkakahvilaa.

– Sitten marssimme pankkiin ja aloimme laatia liiketoimintasuunnitelmia sun muita, Sinkkonen sanoo.

Siskollakin oli oma päivätyö kahvilan pyörittämisen ohella. Parin kuukauden jälkeen Sinkkonen palkkasi henkilökuntaa ja puolen vuoden jälkeen molemmat sisarukset siirtyivät kahvilaan päätoimisiksi. Tällä hetkellä Gagguin leivissä on kahdeksan henkilöä ja kaksoissisko on siirtynyt kahvilasta pois täysipäiväiseksi kuvataiteilijaksi.

Liikevaihto ja tulos ovat kasvaneet tasaisesti.

– Olen hyvin tyytyväinen jo nykyiseen kokoomme, mutta ainahan sitä miettii mitä seuraavaksi. Kahvilaketjua en ole ajatellut perustaa. Tila rajoittaa tilauskakkujen tuotantoa, joten ehkä sitä varten etsimme toisen tilan. Kahvilan haluaisin pitää nykyisellä paikalla.

Iso osa liikevaihdosta menee henkilöstökuluihin, sillä kaikki tuotteet tehdään alusta asti itse.

– Se on meidän arvoissamme, niistä ei tingitä, Sinkkonen sanoo.

Trendien aistiminen tärkeää

Oman kaksoissisaren kanssa kahvilan perustamisesta Sinkkosella on vain hyvää sanottavaa.

– Ideointi oli helppoa, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Kommunikaatio pelasi erittäin hyvin. Toki alussa, kun molemmat teimme kuutta työpäivää viikossa, tuli välillä ärähdettyä, kun ollaan niin tuttuja.

Kesälla juhlasesongin tuoman tilauspiikin lisäksi lomalaiset ja turistit tuovat kuhinaa kahvilan puolelle.

– Kesä on yksi tärkeimmistä sesongeista. Mutta myös syksyllä ja keväällä hommia riittää, silloin kysyntää on hieman erilaisille tuotteille. Vuoden ensimmäiset kuukaudet ovat tyypillisesti hiljaisempia.

Sinkkosen mukaan alalla on tärkeää seurata ruokatrendejä ja olla tuntosarvet herkkinä asiakkaiden toiveille.

– Asiakkaiden toiveita otamme huomioon mahdollisimman paljon. Esimerkiksi vegaanisia tuotteita olemme kehittäneet valikoimiimme runsaasti.

Kesäsesonkina pinnalla ovat erityisesti hääkakut ja niiden ulkonäöllä on monelle yhtä paljon väliä kuin maulla.

– Emme lähde kuitenkaan pelkästään instagram-huuman kautta tulleisiin trendeihin. Maku on aina tärkeä, eikä siitä tingitä näyttävän ulkonäön vuoksi.

Millainen on sitten kakkuammattilaisen mielestä täydellinen kakku vaikka valmistujaisiin?

– Ensinnäkin pöydässä kannattaa olla useampi pieni kakku yhden valtavan sijaan. Erityisruokavaliot on hyvä huomioida, joten meidän valikoimastamme suosittelisin esimerkiksi vegaanista kookos-aprikoosikakkua, joka on kuin tehty kesäisiin juhliin, Sinkkonen vinkkaa.