Tilaisuus tekee varkaan, sanotaan. Sanonta pitää paikkansa esimerkiksi oman pankkitilin kanssa, on moni huomannut. Jos tilillä on paljon rahaa, jota on tilaisuus käyttää, sitä nyt vaan tulee käytettyä, vaikkei välttämättä kannattaisi. Mutta jos raha on kiinni jossain muualla, esimerkiksi sijoituksissa, siitä on helpompaa pitää näppinsä erossa.

Tämän ovat huomanneet Kvartti Putkiremontti -firman hallituksen puheenjohtaja Martti Saarnio sekä yrityksen toimitusjohtaja Teemu Kallio. Se on myös yksi syistä, miksi firma aloitti sijoittamisen melkein heti, kun yritys oli perustettu vuonna 2023.

On turhaa makuuttaa ylimääräistä rahaa tilillä. Sijoittaminen myös tavallaan hillitsee tuhlailua.

– On turhaa makuuttaa liikaa ylimääräistä rahaa tilillä. Inflaatio syö rahan arvoa, ja lisäksi on kiusaus käyttää niitä. Sijoittaminen siis tavallaan hillitsee tuhlailua operatiivisessa toiminnassa, Saarnio sanoo.

Se on vain yksi syy, miksi sijoittaminen kannattaa – ja miksi Saarnio sanoo nyt, että sijoittaminen olisi ollut hyvä aloittaa jo aiempia yrityksiä pyörittäessä.

Eri Y-tunnus, sama toimiala

Kvartti Putkiremontti Oy on tuore firma, mutta sen taustalla on vuosikymmenien kokemus putkiremonttibisneksessä.

– Samaa tehdään, mitä olen tehnyt 17-vuotiaasta asti, Saarnio sanoo.

Hän tuli töihin vuonna 1988 LVI Trio -nimiseen yritykseen putkiasentajaksi. 1996 hän nousi yhdeksi yrityksen omistajiksi ja toimi kaksikymmentä vuotta urakoissa vastaavana mestarina.

Muutamien yrityskauppojen, fuusioiden ja toimitusjohtajapestien jälkeen Saarnio ja seitsemän muuta henkilöä päättivät vuonna 2023, että ostavat emoyhtiö LVI Triolta putkiremonttiliiketoiminnan ja perustavat Kvartti Putkiremontti Oy:n, jonka hallitusta Saarnio nyt johtaa.

Martti Saarnio firman neuvotteluhuoneessa kahvikuppi kädessä
Kvartti-joukkue pelasi hyvin yhteen ensimmäisellä tilikaudella - tulosta tuli 14 miljoonan euron liikevaihdolla.

Ensimmäinen tilikausi on juuri saatu keväällä 2025 päätökseen, ja se meni hyvin. Firma teki 14 miljoonan euron liikevaihdon hyvällä tuloksella.

Luotto pankkiin on kova

Kun Kvartti Putkiremontti perustettiin, OP oli yhteydessä Saarnioon ja toimitusjohtaja Kallioon.

Pankista ehdotettiin, että yritys alkaisi sijoittaa.

Saarniolla oli jonkin verran kokemusta sijoittamisesta, mutta ei hän asiantuntijaksi itseään tituleeraa eikä jaksa seurata yksittäisiä osakkeita.

– Mutta sen verran hyvä vaikutelma saatiin OP:n yhteyshenkilöstä, että päätettiin lähteä sijoittamaan. Meidän vahvuutemme on putkiremonteissa ja pankin vahvuus on sijoittamisessa, joten tukeudumme vahvasti pankin asiantuntemukseen.

Martti Saarnio tietokoneen ääressä
Yksi menestyksen salaisuus on tajuta mitä osaa ja mitä ei, ja sitten ulkoistaa jälkimmäinen jollekin toiselle ja luottaa, että tämä tekee työnsä hyvin, Saarnio miettii.

Tämä on yksi menestyksen salaisuus yritystoiminnassa yleisemminkin, Saarnio sanoo: että tajuaa, mitä osaa, ja etenkin mitä ei osaa.

Sitten voi ulkoistaa osaamisen jollekin toiselle ja luottaa, että tämä tekee työnsä hyvin.

Luotto pankkiin on kova, ja niin pitääkin olla:

– Jos pankkiin ei voi luottaa, niin mihin sitten?

Sijoitukset ovat varoittamassa vauhtisokeudesta

Vakavaraisuus on tärkeää putkiremonttiyritykselle, jotta pystyy antamaan luotettavan vaikutelman asiakkaalle.

Urakat ovat usein myös isoja, miljoonaluokan tempauksia, ja yhden päätyttyä ei aina ole heti seuraavaa tiedossa.

Molemmat ovat syy sijoittaa: on hyvä olla rahaa säästössä sijoituksissa, sekä pitkäaikaisissa että lyhytaikaisissa.

– Se tuo turvaa. Meillä on noin 30 prosenttia sijoitettuna pidempiaikaisiin sijoituksiin ja 70 prosenttia kiinni lyhytaikaisemmissa, pääasiassa hajautetuissa rahastoissa.

Yrityksen sijoitussalkku on noin 700 000 euron arvoinen. Rahaa laitetaan sijoituksiin silloin, kun on mahdollisuus.

Martti Saarnio ja tietokoneen ruutu, jossa sijoitusnäkymää
Sijoitukset tuovat turvaa urakkapitoisella toimialalla, jossa projektien välissä voi olla hiljaisempaa.

– Esimerkiksi tilikausien voittoja on hyvä sijoittaa. Tärkeintä on silti se, että yritystoiminta pyörii ja likviditeetti on kunnossa, eli tietyn kassassa olevan rahamäärän alle emme koskaan mene.

Sijoituksiin kajoaminen olisi tavallaan myös keino varoittaa siitä, että nyt tuhlaillaan liikaa.

– Jos sijoituksiin joutuu koskemaan, sehän on merkki siitä, että pitää olla tarkempi.

Matalalla riskillä, hyvällä asiantuntemuksella

Sijoituspäätökset Saarnio tekee yhdessä toimitusjohtaja Teemu Kallion ja pankin asiantuntijan kanssa. He pitävät säännöllisesti kokouksia, joissa yrityksen sijoituksista vastaava Senior varainhoitaja Ari-Pekka Nieminen kertoo tilannekuvan ja antaa ehdotuksia.

Saarnion mukaan yhteistyö toimii niin hyvin, että oikeastaan aiempaa sijoituskokemusta ei edes tarvitsisi.

Riskitaso sijoituksissa on Kvartti Putkiremontilla matala, sillä sijoittamisessa ei haeta pikavoittoja, vaan vakavaraisuutta, Saarnio sanoo.

Tuoton ja riskittömyyden lisäksi perusteena sijoituksissa on Saarnion mukaan vastuullisuus, sillä se on yritykselle tärkeä arvo.

Sen sijaan oman toimialan bisneksiin firma ei juurikaan sijoita.

– Meillä kun on jo tämän toimialan sijoitus tässä yrityksessä, Saarnio sanoo.

Parhaat sijoituskokemukset ovat tulleet silloin, kun on osannut olla maltillinen, Saarnio kertoo.

LÄhikuva Martti Saarniosta
Parhaat sijoituskokemukset ovat olleet pitkäjänteisen työn tulosta, eivät pikavoittoja.

– Esimerkiksi Japanin rahastot kyntivät kauan todella alhaalla – ja yks kaks ne olivatkin 20 prosenttia plussalla. Tuli hyvä fiilis siitä, että oli jaksanut olla pitkäjänteinen.

”Ehkä riskiä yliarvioidaan”

Saarnio sanoo, että vaikka sijoittamisessa on riskinsä, raha on sijoituksissa pitkällä aikavälillä hyvin turvassa.

Miksi sitten jotkut firmat eivät sijoita, vaikka pelimerkkejä olisi käytettävissä – ja miksi Saarnion aiemmissa yrityksissä ei sijoitettu?

– Se on hyvä kysymys. Ehkä riskiä jotenkin yliarvioidaan tai sitten ei vaan olla saatu aikaiseksi aloittaa. Riskejä aina toki on, mutta jos ajattelee vaikkapa lyhyitä korkorahastoja, niin kyllä ne aika matalariskisiä kohteita ovat ja tuovat turvaa perusbisnekselle.