Rahoitusta tarvitaan niin yrityksen toiminnan käynnistämiseen, investointien tekemiseen kuin kassavirrankin tasaamiseenkin. Pankkirahoituksen lisäksi yrityksille on tarjolla esimerkiksi julkista tukea ja pääomasijoituksia.

– Haluamme tukea suomalaisten yritysten kasvua ja jos mielessä on hyvä hanke, nyt on oikea hetki toimia ja hakea rahoitusta, OP Ryhmän rahoituksesta vastaava johtaja Laura Hakamies sanoo.

Näin asiantuntijamme arvioi rahoitusmuotojen sopivuutta eri yrityksille.

Yrityslaina sopii kasvuun tähtääville yrityksille

Yrityslaina on perinteinen rahoitusmuoto. Lainan takaisinmaksu voidaan jaksottaa useammalle vuodelle, ja yrittäjän kanssa sovitaan kassavirtaan sopiva takaisinmaksusuunnitelma.

Lainaa kannattaa ottaa erityisesti investointeja varten ja sitä voivat hakea kaikki yritysmuodot toiminimistä osakeyhtiöihin. Lainaa varten tarvitaan usein vakuuksia, joita voivat olla esimerkiksi kiinteistöt, asunto-osakkeet tai yrityskiinnitykset.

Jos yrityksellä on pulaa vakuuksista, voi Finnveran takaus kattaa merkittävän osan yrityslainasta. Takausten ehdot vaihtelevat. Tarjolla on mm. aloittaville yrityksille ja pk-yrityksille suunnattuja tuotteita. Finnvera perii takauksistaan takausprovision sekä toimitusmaksun. 

Millaiselle yritykselle: Yritysrahoituksen saamisen tärkein kriteeri on yrityksen takaisinmaksukyky, eli rahoitusta myönnettäessä ratkaisevin tekijä on kassavirta.

Vahvuudet: Laina-ajan ja maksuerän suuruuden voi räätälöidä, lainaan voi hankkia korkosuojauksen ja Finnveran takauksen.

Huomioitavaa: Lainan saamiseksi vaaditaan usein vakuuksia, mutta esimerkiksi Finnveran alkutakaus voi helpottaa lainan saamista.

Saatavarahoitus on joustava rahoitusratkaisu kasvaville yrityksille

Factoring eli saatavarahoitus sopii erityisesti yrityksille, jotka myyvät tuotteitaan tai palveluitaan laskulla ja haluavat nopeuttaa kassavirtaansa ottamatta lisää lainaa. Saatavarahoitus on hyvä vaihtoehto, jos yritys tarvitsee käyttöpääomaa esimerkiksi nopean kasvun, kausivaihteluiden tai suurten asiakastoimitusten vuoksi. Factoringin avulla yritys saa rahat myyntisaatavista heti, odottamatta asiakkaan maksuaikaa.

Saatavarahoitus parantaa yrityksen maksuvalmiutta. Yritys voi vakuuttaa saatavakannan sekä kotimaassa että ulkomailla ja räätälöidä ostajille yksilölliset maksuajat.

Millaiselle yritykselle: Yrityksille, joilla on tarve tasaiselle kassavirralle. Factoringratkaisuilla yritys lisää talouden ennustettavuutta ja nopeuttaa rahan kiertoa. Sopii parhaiten valmistustoimintaa ja tukkukauppaa harjoittaville yrityksille.

Vahvuudet: Yritys saa rahat laskusta heti yrityksen tilille, kun tavarat on toimitettu ja laskutettu.

Huomioitavaa: Saatavarahoitus tarjoaa yritykselle sekä rahoitusta että palveluita. Rahoituksen kohteena ovat yrityksen vakiintuneeseen kauppasuhteeseen perustuvat, toimituksen jälkeiset laskusaatavat. OP:lle siirretyt laskut toimivat samalla rahoituksen vakuutena.

Rahoituslimiitti on nopea rahoitusratkaisu toistuviin rahoitustarpeisiin

Rahoituslimiitti on limiittimuotoinen sopimus, jonka puitteissa asiakas voi nostaa kertalyhenteisiä, lyhytaikaisia lainoja. Rahoituslimiitti sopii lyhytaikaisiin investointeihin ja kausivaihteluidenja juoksevien menojen kattamiseen. Limiitistä voi tehdä nostopyynnön verkkopalvelun kautta, ja nostettu luotto maksetaan suoraan tilille. Yritys pystyy varmistamaan maksukyvyn yllättävissä tilanteissa. Sopimus ei sido nostamaan luottoa, ja yritys maksaa vain nostetuista luotoista.

Millaiselle yritykselle: Rahoituslimiitti tuo puskuria yllättäviin tilanteisiin ja sopii esimerkiksi yritykselle, jonka liikevaihto vaihtelee paljon eri vuodenaikoina tai jolla on paljon projekteja rahoitettavana.

Vahvuudet: Lainaa voi nostaa joustavasti, ja lainalla on ennustettava, kiinteä korko. Limiittimuotoisesta tuotteesta voi tehdä useita nostopyyntöjä helposti verkkopalvelusta.

Huomioitavaa: Rahoituslimiittinä nostettujen luottojen laina-aika on enintään 12 kuukautta. Asiakas voi myös uudistaa nostetun luoton ennen sen erääntymistä.

Luotollinen yritystili on kätevä apu arjen kassanhallintaan

Luotollista tiliä yritys voi käyttää tarpeen mukaan ja maksaa luoton takaisin joustavasti. Luotollinen yritystili on hyvä apu päivittäiseen kassanhallintaan ja yllättäviin menoihin.

Yrityksen tulot ja menot saattavat vaihdella eri aikoina. Luotollisen yritystilin avulla yritys pystyy huolehtimaan riittävästä käyttöpääomasta. Luotolliseen yritystiliin voi kytkeä kaiken yrityksen maksuliikenteen.

Millaiselle yritykselle: Yritykselle, joka haluaa joustavuutta kassan hallintaan.

Vahvuudet: Luotollinen yritystili on jatkuva rahoitusmuoto ja toimii puskurina päivittäisessä maksuliikenteen hoidossa. Yritys voi nostaa luotolliselta yritystililtä varoja aina luoton enimmäismäärään asti ja se tarjoaa välineen menojen epäsäännöllisyyden tasaamiseksi.

Huomioitavaa: Luoton hinta muodostuu viitekorosta, asiakaskohtaisesta marginaalista ja limiittiprovisiosta. Korko lasketaan kulloinkin käytössä olevasta luoton määrästä, limiittiprovisio lasketaan koko luottorajan määrästä.

Vakuudeton rahoitus toimii toimintansa vakiinnuttaneille yrityksille

Vakuudeton rahoitus sopii yrityksille, jotka ovat toimineet ainakin yhden tilikauden ajan ilman maksuhäiriöitä. OP:lla vakuudetonta yritysrahoitusta saa 5 000–50 000 euron suuruisena luottolimiittinä, jota voi hakea ilman vakuuksia.

Millaiselle yritykselle: Pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka ovat toimineet vähintään yhden tilikauden ilman maksuhäiriöitä.

Vahvuudet: Ei vaadi vakuuksia tai takaajia.

Huomioitavaa: Saadakseen OP:lta vakuudetonta rahoitusta pitää yrittäjän tiliasioinnin olla OP:ssa.

Leasing ja osamaksurahoitus ovat oikea valinta kalusto- ja konehankintoihin

Leasingrahoitus ja osamaksurahoitus sopivat, kun yrityksen pitää hankkia esimerkiksi erilaisia koneita, laitteita tai ajoneuvoja joko uutena tai käytettynä. Rahoituksen vakuutena toimii hankintakohde. Kun kaluston tai koneiden leasingin vuokra-aika päättyy, yritys voi jatkaa vuokrausta, lunastaa laitteen tai etsiä sille ostajan. Jos koneet tai laitteet on hankittu osamaksulla, ne siirtyvät yrityksen omistukseen sopimuksen päättyessä.

Millaiselle yritykselle: Yhtiömuotoisille yrityksille, jotka tarvitsevat käyttöomaisuutta.

Vahvuudet: Ei suurta kertakustannusta, ei erillisiä vakuuksia. Pääasiallisena vakuutena on rahoitettava kohde, ja näin yrityksen reaalivakuudet säästyvät muita tarpeita varten.

Huomioitavaa: Yritys voi sopimuskauden lopussa lunastaa leasingrahoitetun laitteen omaksi 

Pääomasijoitukset tarjoavat vaihtoehdon kasvuyrityksille ja startupeille

Yritykset voivat hakea toimintaansa rahoitusta myös muilta toimijoilta kuin pankeilta. Pääomasijoittajat tunnetaan puhekielessä myös enkelisijoittajina. Oman pääoman ehtoista rahoituksen käytetyin tapa on maksullinen osakeanti nykyisille tai uusille osakkeenomistajille. Muita oman pääoman ehtoisia rahoitusvaihtoehtoja ovat muun muassa optiot, vaihtovelkakirjalaina ja osakepääoman korottaminen.

Pääomasijoittajilta hankittu rahoitus on oman pääoman ehtoista. Kun yksityinen pääomasijoittaja sijoittaa yritykseen rahaa, hän saa tyypillisesti vastineeksi omistusosuuden yrityksestä. Pääomasijoittaja yleensä myös auttaa tarjoamalla yritykselle verkostojaan ja osaamistaan.

Millaiselle yritykselle: Innovatiivisille kasvuyrityksille.

Vahvuudet: Aktiiviset pääomasijoittajat tuovat sijoituksensa mukana yrityksen hallitukseen osaamista ja verkostoja. Pääomasijoitus on vakuudetonta.

Huomioitavaa: Omistusosuus ja päätösvalta voivat laimentua

Joukkorahoituksessa yrityksen ympärille syntyy yhteisö

Suomessa toistaiseksi hiukan vähemmän käytetty joukkorahoitus tarkoittaa rahoituksen keräämistä suurelta joukolta ihmisiä. Joukkorahoitus voi olla niin lainaa kuin osake- tai tuotepohjaistakin rahoitustakin. Joukkorahoitus sopii parhaiten yrityksille, joille yhteisöjen rakentaminen on tärkeää ja joilla on kerrottavanaan kiinnostavia tarinoita.

Millaiselle yritykselle: Yrityksille, joilla on vahva tarina ja kiinnostava tuote.

Vahvuudet: Rahoituksen lisäksi markkinointia ja asiakastestausta.

Huomioitavaa: Suomessa joukkorahoitus on vielä pienimuotoista ja vaatii aktiivista kampanjointia.

Kehittyvien yritysten tarpeisiin voivat sopia julkinen rahoitus ja yritystuet

Yrityksille on tarjolla myös julkista rahoitusta ja yritystukia, esimerkiksi ELY-keskukset ja Business Finland tarjoavat yrityksille erilaisia avustuksia, lainoja ja takauksia.  Aloittavalle yrittäjälle starttiraha turvaa toimeentuloa. Yleensä tuen tavoitteena on auttaa yrityksiä kehittämään uusia tuotteita ja palveluita ja laajentumaan kansainvälisille markkinoille. Lisäksi tuella voidaan pyrkiä luomaan uusia työpaikkoja ja taloudellista kasvua. Yritystuet ovat avuksi, kun yritys tarvitsee rahaa esimerkiksi innovaatioiden toteuttamiseen, liiketoimintansa kehittämiseen tai pilotointiprojekteihin.

Millaiselle yritykselle: Aloittaville ja kehityshankkeita suunnitteleville yrityksille.

Vahvuudet: Avustuksia ei tarvitse maksaa takaisin, ja rahoituksessa on usein yritykselle edulliset ehdot.

Huomioitavaa: Kilpailu rahoituksesta voi olla kovaa ja hakuprosessi vaativa. Hakemuksessa on tärkeä esitellä tarkasti innovatiivisuutta hankkeen ja taloudellista potentiaalia. Yleensä avustuksen saaminen edellyttää, että hankkeessa käytetään myös muuta rahoitusta.

Näin nopeutat yrityksesi rahoitushakemuksen käsittelyä

Rahoituksen saaminen edellyttää, että rahoittajalla on kattavat tiedot yrityksestä, ja yrittäjän kannattaa panostaa siihen, että rahoitusneuvotteluissa on esittää riittävät laskelmat ja ennusteet omaan yritystoimintaan liittyen. Rahoitusneuvotteluiden tueksi tarvitaan tietoja liiketoiminnasta, kuten yrityksen nykyisistä tuotteista ja palveluista, kysynnästä, kilpailutilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä. Rahoittaja katsoo luottoa myöntäessään esimerkiksi sitä, onko yritykselle kertynyt maksuhäiriöitä, ja millainen markkinatilanne yrityksen toimialalla on. Tärkein yksittäinen tekijä on yrityksen maksukyky pitkällä tähtäimellä.

Huolelliset tulevaisuuden laskelmat ovat tarpeen etenkin yritystoiminnan alussa, sillä aloittavalla yrityksellä ei ole historiallista näyttöä. Aloittavan yrityksen maksukykyä arvioidaan laatimalla realistiset kannattavuus- ja rahoituslaskelmat, joissa selvitetään alkupääoma ja toistuvien kulujen kattamiseen tarvittavat tulot. Lisäksi laaditaan tulosennuste, kassavirtalaskelma ja pohditaan mahdollisia riskejä.

– Suomalaisilla yrityksillä on vielä kasvunvaraa, ja yritysrahoitus on OP Ryhmälle erittäin tärkeää. Haluamme olla mukana auttamassa suomalaisia yrityksiä kasvuloikan ottamiseen, OP Ryhmän pk-yritysrahoituksen tuotejohtaja Hanna-Leena Lampén sanoo.