Jyväskyläläinen Minni Vierola aloitti sivutoimisen yrittäjyyden kolme vuotta sitten. Hänen tavoitteenaan oli saada yritystoiminnan kautta sen verran lisäansioita, että pitkäaikaisen unelman toteuttaminen olisi mahdollista: osallistuminen ulkomailla järjestettävälle joogaretriitille.

Alkuvaiheessa Vierola teki yrittäjänä oman alansa töitä, kuten graafista suunnittelua ja valokuvausta. Niitä hän tekee jossain määrin edelleen, mutta nykyisin yritystoiminnan painopiste on joogan ohjaamisessa.

– Aloitin joogan harrastamisen aktiivisesti yhdeksän vuotta sitten. Huomasin nopeasti joogan positiiviset vaikutukset omaan hyvinvointiini. En ollut kuitenkaan koskaan ajatellut ryhtyväni joogaopettajaksi, Vierola toteaa.

Keväällä 2020 Vierola joutui lomautetuksi työstään koronan vuoksi. Samaan aikaan paikkakunnalla alkoi joogaopettajakoulutus. Ajoitus oli niin sopiva, että Vierola päätti hakeutua opintoihin syventääkseen tietämystään joogasta – ihan vain omaksi ilokseen.

– Kun tuttavani kuulivat opinnoistani, he halusivat päästä kokeilemaan joogaa. Ohjasin pyynnöstä tunteja ystävilleni ja sukulaisilleni. Olen kiitollinen kannustuksesta, jota tuolloin sain läheisiltäni. Sen ansiosta rohkenin ryhtyä joogaohjaajaksi. Nykyisin ohjaan ryhmiä eri puolilla Keski-Suomea, pääasiassa pienissä maalaiskylissä. 

Minni Vierola on toiminut OP Kevytyrittäjänä muutaman vuoden ajan. Sivutoiminen yrittäjyys on mahdollistanut lisätulojen hankkimisen yhden aikuisen talouteen.

Yrittäjän vapaus palkitsee

Joogatuntien ohjaaminen on ollut Vierolalle mieluisaa. Erityisen paljon hän nauttii ohjaamiseen liittyvästä suunnittelusta, sillä siinä hän pääsee käyttämään luovuuttaan vapaasti. 

– On ihanaa, että elämässäni on tällainen sektori, jossa voin tehdä asiat juuri siten, kuin itse haluan. Joogatuntien suunnittelu on prosessi, josta pidän valtavan paljon. Saan itse päättää tuntien teemat, musiikin ja visuaalisen puolen.

OP Kevytyrittäjyys on sujunut vaivattomasti päivätyön rinnalla. Yritystoiminta tapahtuu ilta-aikaan, joten aikatauluissa ei tule ristiriitoja. Vierolan päätyö sisältää paljon päätetyöskentelyä, kuten tietojenkäsittelyä ja piirtämistä, sekä matkustelua ja palavereita.

– Staattisen päivätyön jälkeen on nautinnollista saada liikuttaa kehoa ja tavata ihmisiä kasvotusten joogaa ohjatessa. Yritystoiminta täydentää hienosti päivätyötäni, Vierola kiittelee.

"Staattisen päivätyön jälkeen on nautinnollista saada liikuttaa kehoa ja tavata ihmisiä kasvotusten joogaa ohjatessa. Yritystoiminta täydentää hienosti päivätyötäni", Minni Vierola kiittelee.

Rakkauden kohteet yhdistyvät yritystoiminnassa

Jooga on nykyisin niin tärkeä osa Vierolan elämää, että sitä voisi kutsua intohimoksi. Hänen toinen intohimonsa ovat vanhat rakennukset. Rakkaus niitä kohtaan on syttynyt jo lapsuudessa.

– En oikeastaan tiedä, mistä kiinnostukseni on lähtöisin. Lapsena kävin paljon museoissa vanhempieni kanssa, ehkä viehätys kumpuaa sieltä. Vanhat rakennukset ja vanhat esineet ovat todella puhuttelevia monella tasolla.

Kun Vierola perusti yrityksen, hän luetteloi itseään kiinnostavia aihealueita. Listalle päätyivät muun muassa liikunta, terveys, historia ja vanhat talot. Vierola ei tuolloin vielä tiennyt, kuinka hän voisi yritystoiminnassaan yhdistää mielenkiinnon kohteensa.

– Nämä olivat aivan toisistaan irrallisia aiheita. Nyt jälkikäteen olen huomannut, että listaamani asiat ovat tulleet elämääni vaivihkaa joogan kautta. Minut on kutsuttu ohjaamaan joogaa vanhoihin taloihin, joissa historia on läsnä.

Pienillä kyläkouluilla vallitsee rauhallisen miljöön ansioista aivan omanlaisensa tunnelma. Osallistujat pääsevät nauttimaan joogaamisesta hiljaisuudessa, mikä on tänä päivänä harvinaista. Omalla kylällä harrastaminen vahvistaa myös yhteisöllisyyttä asukkaiden kesken.

– Joogatunnilla osallistujat rentoutuvat, ja tunnin jälkeen alkaa usein keskustelu. Olemme puhuneet aiheista laidasta laitaan, kirjavinkeistä perunoiden säilytykseen. Ihmiset jakavat joskus myös hyvin henkilökohtaisia asioita, Vierola kertoo.