1. Kuuntele asiakaan toiveita, mutta älä suostu mihin tahansa

”Joskus asiakkaat sanovat, että tee mitä vaan. En suostu sellaiseen, vaan jonkinlainen yhteisymmärrys täytyy olla. Muuten lopputulos voi yllättää asiakkaan ikävällä tavalla.

Kampauksen suunnittelussa on tärkeää, että sekä asiakkaalla että kampaajalla on sama mielikuva lopputuloksesta. Konkreettisista esimerkeistä on apua. Jos joku varaa aikaa mallinmuutokseen, pyydän aina tuomaan mukana esimerkkikuvia. Värejä taas katsotaan värikartasta.

Jos asiakas ei ole valmis käyttämään päivittäin fööniä tai kiharrinrautaa, ei minun kannata leikata hänelle sellaista mallia, jonka ylläpitäminen vaatii näitä työkaluja. Myös hiuslaatu asettaa usein rajoituksia ihmisten toiveille.

Kampaajan täytyy tässä mielessä olla realisti ja kertoa asiakkaalle, mikä on hänen tapauksessaan mahdollista ja mikä ei vaan toimi. Se on osa hyvää palvelua.”

2. Osoita olevasi kiinnostunut asiakkaista ja heidän elämästään

”Olen kotoisin Hausjärveltä ja pyörittänyt omaa yritystä täällä jo 17 vuotta. Minulla on paljon vakioasiakkaita.

Hiustoiveiden lisäksi kuuntelen tarkalla korvalla heidän kuulumisiaan ja pyrin tietoisesti painamaan niitä mieleen. Jos asiakas on edellisellä kerralla kertonut tekevänsä remonttia, kyselen seuraavalla käynnillä sen sujumisesta. Haluan osoittaa, että olen kiinnostunut asiakkaistani ja heidän elämästään.

Joistakin vakioasiakkaista on tullut ystäviäkin.

Asiakkaani ovat kertoneet nauttivansa siitä, että kampaamossani on rauhallista. Voin keskittää kaiken huomioni yhteen ihmiseen kerrallaan, koska työskentelen yksin. Monissa muissa paikoissa kampaajat usein esimerkiksi juttelevat kollegojensa kanssa samalla kun tekevät työtään. Silloin asiakas voi kokea olonsa ulkopuoliseksi.

Jos haluaisin olla tehokkaampi, voisin tietysti ottaa kaksi asiakasta yhtä aikaa. Olisi mahdollista leikata toisen asiakkaan hiuksia samalla kun toisen väriaine vaikuttaa. Se kuitenkin muuttaisi tunnelmaa. Työhön tulisi kiireen tuntua, emmekä voisi asiakkaiden kanssa puhua enää niin henkilökohtaisia asioita. "

3. Älä jousta loputtomasti

”Järjestelen usein työaikojani asiakkaiden toiveiden mukaan. Kantapään kautta olen kuitenkin oppinut, että joustossa täytyy olla rajansa.

Kerran olimme miehen ja lasten kanssa hiihtolomalla Levillä, kun eräs vakiasiakas soitti. Hän tarvitsi juhlakampauksen erittäin lyhyellä varoitusajalla. En osannut kieltäytyä, vaikka olisi pitänyt. Lopputulos nimittäin oli, että tulimme koko perhe takaisin kotiin muutama päivä suunniteltua aikaisemmin. Autossa mies sanoi vähän harmissaan, että ensi vuonna ollaan kyllä koko viikko. Enää en antaisi työni vaikuttaa näin paljon muun perheen lomaan.

Kampaajan työ on sosiaalista. Tykkään siitä, mutta joskus huomaan väsyväni. Perheen ja ystävien kanssa olemisesta saan energiaa, mutta vieraiden ihmisten kanssa en jaksa vapaa-ajalla kauheasti keskustella.

Olin lasten kanssa pari vuotta sitten Teneriffalla hotellissa, jossa oli paljon muitakin suomalaisia. Kaikki muut juttelivat uima-altaalla toisilleen ja tutustuivat nopeasti. Minä halusin vain olla hiljaa itsekseni. Ehkä se vaikutti vähän tylyltä, mutta välillä on tärkeää palautua.

Vaihtelevista työajoista pitää muistaa ottaa myös ilo irti. Laitan putiikin välillä kiinni keskellä päivää ja käyn omilla asioillani, vaikka laitattamassa itselleni rakennekynnet. Palkkatyössä se ei välttämättä onnistuisi.”