– Haasteet kansainvälistymisessä liittyvät ihan kaikkeen. Perusliiketoiminta muuttuu toiminnan skaalautuessa niin rajusti, että asiat kannattaa pitää yksinkertaisina, Jaakko Männistö sanoo.

Männistö kertoo myös oman yrityksensä kansainvälistymisyrityksestä, joka ei mennyt ihan putkeen, mutta opetti valtavasti jatkoa varten. Enää hän ei lähtisi yrittämään kansainvälistymistä esimerkiksi ilman kunnollista markkinatestausta.

Katso Yrittäjän 100 oppia -sarjaan kuuluvalta videolta, mitä muita ohjeita Jaakko Männistöllä on kansainvälistymisestä haaveilevalle yritykselle.

Muuta evästeasetuksiasi

OPlta saat ratkaisut yrityksesi kansainväliseen liiketoimintaan, oli kyseessä sitten vienti- tai tuontikaupan tarpeet, tai kun yrityksesi toiminta on jo vakiintunutta ulkomailla.