Yli 60 maata, 28 eri kieltä ja myyntikonttorit Isossa-Britanniassa, Kanadassa sekä Ruotsissa. Tamperelainen terveysteknologiayhtiö Physiotools on millä hyvänsä mittarilla mitattuna kansainvälinen yhtiö.

Ja se on ollut sitä lähes perustamisestaan lähtien eli vuodesta 1987. Physiotools otti ensimmäiset askeleensa kansainvälisyyteen heti 1990-luvun alussa.

Yhtiön toimitusjohtaja Mika Huotarin mukaan kansainvälistyminen on ollut Physiotoolsille luontevaa.

– Me toimimme fysioterapian maailmassa. Samat ongelmat ovat kaikkialla: ihmiset ikääntyvät, toimintakykyä pitäisi ylläpitää ja terveydenhuolto on kallista, Huotari sanoo.

Physiotoolsin noin 2 miljoonan euron liikevaihdosta 75 prosenttia tulee nykyään Suomen rajojen ulkopuolelta.

Globaali toimintamalli kilpailuvalttina

Physiotools on kehittänyt ohjelmiston, jonka avulla fysioterapeutit sekä terveys- ja liikunta-alan ammattilaiset voivat räätälöidä henkilökohtaisia harjoitusohjelmia omille asiakkailleen. Pelkästään Suomessa Physiotoolsin ohjelmia käytetään yli tuhannessa organisaatiossa.

Maailmalla vastaavia ohjelmistoja on paljon, mutta Huotarin mukaan heidän kaltaisia todella globaaleja toimijoita on vain “yhden käden sormilla laskettava määrä”. Useimmat kilpailijat toimivat paikallisesti ja vain yhdellä kielellä. Liikeidean ei siis tarvitse olla täysin uniikki, jos markkina on globaali.

Physiotoolsin kasvun esteenä on oikeastaan vain se, ettei fysioterapia ole vielä levinnyt kaikkialle. Huotarin mukaan kasvunvaraa riittää silti nykyisilläkin markkinoilla. Hän odottaa tällekin vuodelle selvää liikevaihdon kasvua.

Suomalaisuudesta on etua

Huotarin mielestä kansainvälisen yrityksen johtaminen on mielenkiintoista, hauskaa ja innostavaa. Käytännössä se vaikuttaa myös toimitusjohtajan työaikoihin. Huotarin pitää ottaa huomioon, että yhtiö toimii monella aikavyöhykkeellä.

Physiotoolsin kansainvälistymisessä on Huotarin mukaan ollut hyötyä siitä, että yhtiö tulee Suomesta. Pohjoismaat ovat edellä esimerkiksi tietoturva-asioissa.

– Täältä on hyvä lähteä maailmalle, Huotari sanoo.

Kulttuurieroihin ja yllätyksiin kannattaa silti suomalaisenkin varautua. Physiotoolsin etu on siinä, että sen ohjelmat ovat muokattavia. Silloin niiden lokalisoiminen eli vieminen eri markkina-alueille on helpompaa.

Mutta siitäkään ei ole apua, jos asiakkailla ei ole tietokonetta.

– Suomalaisille tietokoneet ovat aivan tavallinen asia, mutta ei kaikissa paikoissa ole tietokoneita tai nettiyhteyksiä, Huotari huomauttaa.

Tekemällä oppii

OP:n yksikönpäällikkö Antti Niemelä arveli yritysten kansainvälistymistä käsittelevässä jutussa, että suomalaiset yritykset eivät kovin helposti mene kysymään apua toisiltaan. Hän kannustaa suomalaisia yrityksiä verkostoitumaan ja hakemaan apua. Eri yritykset törmäävät maailmalla samanlaisiin ongelmiin.

Mika Huotari on samaa mieltä.

– Mekin olemme ehdottomasti saaneet muilta apua ja antaneetkin sitä, hän sanoo.

Kansainvälistymistä vasta harkitseville Huotarin neuvo on lyhyt mutta ytimekäs: rohkeasti ja tekemällä oppii.

Tutustu OP:n tarjoamiin ratkaisuihin yrityksen kansainväliseen liiketoimintaan.