Viilennyslaitteen kondenssivesisäiliö tulvii yli ja aiheuttaa vesivahingon. Siinä yksi esimerkki siitä, millaisia korvaushakemuksia  siirrettävien viilennyslaitteiden aiheuttamista vahingoista tehdään vakuutusyhtiöön. 

Siirrettävät viilennyslaitteet on varustettu usein kondenssivesisäiliön ylitäyttymissensorilla, mutta nämä voivat vikaantua ja siinä tapauksessa kondenssivesisäiliö voi tulvia yli aiheuttaen vahinkoa. Ylitulviminen voi johtua myös tukkeumista.

Pohjola Vakuutuksen omaisuuskorvauspalveluiden korvauspäällikkö Sini Kujalan mukaan ongelmatilanteet viilennyslaitteiden kanssa johtuvat usein siitä, ettei laitteen kondenssivesisäiliötä aina muisteta tyhjentää tai että viilennyslaite on voitu jättää valvomatta.

– Joskus on ollut jopa tapauksia, joissa laite on jätetty viikonlopuksi päälle ja lähdetty lomalle. Eteen on tullut myös vahinkoja, joissa laitteen oman kondenssivesisäiliön koko on todettu riittämättömäksi ja vesi on ohjattu esimerkiksi ämpäriin. Näin ei kannata toimia, koska käyttövirheet voivat vaikuttaa siihen, että takuu raukeaa ja laite ei ole enää turvallinen käyttää, Kujala kertoo.

Mitä vakuutus korvaa siirrettävissä viilennyslaitteissa?

Oikein asennettuna ja käytettynä erilaiset viilennyslaitteet ovat turvallisia.

Siirreltävien jäähdytyslaitteiden poistoputkien asennuksessa pitää noudattaa tarkasti valmistajan ohjeita. Joskus ilmoitetaan vahingoista, joissa poistoputkia on asennettu ilman taloyhtiön lupaa seinien ja muiden rakenteiden läpi. Omatoimiasennukset ovat asennusvirheitä ja niistä omalle omaisuudelle aiheutuvat vahingot jäävät korvauspiirin ulkopuolelle.

– Jos ilmalämpöpumppu tai muu kodin viilennyslaite rikkoutuu ja vahingon syynä on ennalta-arvaamaton tapahtuma, on vahinko yleensä kotivakuutuksesta korvattava. Ennalta-arvaamatonta ei taas ole esimerkiksi se, jos ylivuoto johtuu siitä, että ei ole muistanut tyhjentää kondenssivesisäiliötä, Kujala sanoo.

Käyttöohjeiden vastainen käyttö voi siis johtaa siihen, että kotivakuutus ei korvaa omalle omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa. Jos vahinkoa aiheutuu taloyhtiölle tai naapurihuoneistolle, korvausta voi hakea omasta kotivakuutuksen vastuuvakuutuksesta.

Mitä vakuutus korvaa ilmalämpöpumpuissa?

Ilmalämpöpumpun voi asentaa omakotitaloon ilman erillistä lupaa, mutta asunto-osakeyhtiössä lupa pitää olla taloyhtiön hallitukselta. Ilmalämpöpumpun ja kylmäainetta sisältävän jäähdytyslaitteen osalta kannattaa huomioida, että sen asennus- ja sähkötöihin tarvitaan aina Turvallisuus- ja kemikaaliviraston pätevyysrekisteriin kirjattu urakoitsija.

Ilmalämpöpumpun virheellisen asennuksen aiheuttamissa vahingoissa tulee kääntyä asentajan puoleen. Asennusvirheistä aiheutuneita vahinkoja ei korvata kotivakuutuksesta. 

– Sen sijaan jos laitteen takuuaika on umpeutunut ja laite vikaantuu, on kyseessä yleensä kotivakuutuksen laiterikkoturvasta korvattava vahinko. Korvauksen määrään vaikuttaa laitteen ikä ja vakuutukseen valittu omavastuu, Sini Kujala kertoo.

Laitteiden toimivuuteen ja käyttöikään voi vaikuttaa myös huoltamalla niitä säännöllisesti. Ilmalämpöpumpuissa suositellaan ammattilaisen suorittamaa huoltoa vähintään muutaman vuoden kuluttua asennuksesta ja aiemmin, jos laitteen toiminnassa ilmenee ongelmia. 

Ammattilaisen tekemän huollon lisäksi ilmalämpöpumppua tulee huoltaa omatoimisesti säännöllisin väliajoin. Suodattimet ja ulkoyksikkö tulee pitää puhtaana. Jos käytössä on ulkoyksikön suojakotelo, niin sen tulee mahdollistaa riittävä ilmankierto ja olla muutoinkin käyttötarkoitukseen soveltuva.

Mitä kotivakuutus korvaa? Tutustu esimerkkeihimme kotivakuutuksen korvaustilanteista ja katso, mitä kotivakuutus korvaa ja mitä vahinkoja jää omalle vastuulle.

Lue myös:

Säädä ilmalämpöpumppu näin helteellä – väärä säätö saa kodin tuntumaan jääkaapilta