Muuta evästeasetuksiasi

Näin alkusammutat tulipalon kolmella eri tavalla.

Kun tulipalo syttyy aikaa sammutusvälineiden etsimiseen tai toimintaohjeiden lukemiseen ei ole. Siksi on ensisijaisen tärkeää, että kaikki perheenjäsenet tai työkaverit tietävät, miten tulee toimia palovaroittimen soidessa.

– Tulipalon syttymisen jälkeen puhutaan ihan minuuteista, kun palo on edennyt siihen pisteeseen, että pelastautuminen on ainoa vaihtoehto, tiivistää turvallisuuskouluttaja Taina Halttunen Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta.

– Eli ei ole hirveästi taikaa tehdä mitään ylimääräistä, kuten alkaa etsiä kaapin perukoilta sammutuspeitettä, hän jatkaa.

Suomalaisten suurin virhe alkusammuttamisessa on Halttusen mukaan se, ettei edes uskalleta yrittää. Rohkeus ja taito tilanteessa toimimiseen tulevat toistojen kautta ja siksi sammutustaitoja on hyvä harjoitella säännöllisin väliajoin. Palotilanteessa ei kuitenkaan pidä olla uhkarohkea, sillä sammutustöihin tulee ryhtyä vain jos se on turvallista. Jos palo on levinnyt jo laajalle, on parasta pelastautua.

Suomalaisten suurin virhe alkusammuttamisessa on Taina Halttusen mukaan se, ettei edes uskalleta yrittää.

Palovaroitin on pakollinen turva

Laki määrittelee, että palovaroitin on pakollinen kaikissa asuinhuoneistoissa. Se on erityisen tärkeä kapistus, sillä se on ainoa asia, joka havaitsee tulipalon ajoissa.

– Se on se, mikä herättää yöllä tulipalon sattuessa. Mikään muu ei kerro riittävän ajoissa palon syttymisestä, Anne Halttunen muistuttaa.

Vaikka kotona ei olisikaan ketään palon sattuessa niin hälytin valvoo kotia. Sen piipityksen kuulee esimerkiksi kerrostalossa takuulla esimerkiksi joku naapureista, joka puolestaan hälyttää paikalle apua.

Palovaroitin tulee valita tilan ominaisuuksien mukaan. Tavallisissa olosuhteissa savuun reagoiva varoitin on hyvä valinta. Mikäli huoneessa on esimerkiksi takka niin häkävaroitin on syytä hankkia. Jos taas esimerkiksi kesämökillä käytetään nestekaasua, niin kaasuvaroitin siellä on ehdoton. On kuluttajasta kiinni, haluaako hän sijoittaa rahansa kaupan halvimpaan vai kalleimpaan palovaroittimeen.

– Kaikki markkinoilla olevat varoittimet ovat testattuja, Halttunen täsmentää.

Kun tulipalo syttyy, toimi näin:

Rauhoitu ja aloita alkusammutus, jos se on turvallista. Jos palon sammuttaminen on vaarallista niin pelastaudu paikalta. Alkusammutusväline riippuu tilanteesta. Alkusammutusvälineitä ovat esimerkiksi jutussa jo mainittu käsisammutin ja sammutuspeite, mutta myös esimerkiksi vesi. Tuli tarvitsee palaakseen lämpöä, happea ja palavaa materiaalia. Jotta tuli saadaan sammutettua niin jokin edellä mainituista pitää saada poistettua. Seuraavaksi esittelyssä muutama erilainen tapa toimia tulipalotilanteessa.

Jos ruokaöljy syttyy tuleen kesken ruoanlaiton, tukahduta palo esimerkiksi kattilan kannella. Muista sammuttaa levy ja liesituuletin palon tukahduttamisen jälkeen.

Kattilan sammuttaminen kannen avulla

  • Varaa kattilan viereen valmiiksi kansi tai uunipelti jo ennen ruoanlaiton aloitusta.
  • Kun kattila syttyy tuleen, ota kansi käteesi.
  • Lähesty palavaa kattilaa kansi kädessäsi.
  • Aseta kansi kattilan päälle. Älä yritä laittaa kantta päälle liekkien yläpuolelta, vaan kattilan sivusta.
  • Sammuta levy ja liesituuletin
  • Älä siirrä kattilaa tai kurkista kannen alle ennen kuin kattilan ulkoreuna on jäähtynyt.

Jos sinulla on pienikään epäilys siitä, että liekki on käynyt hormissa, soita 112! Hormistossa saattaa olla rasvaa ja palo voi levitä sitä pitkin. Pelastusyksikkö kuvaa hormin lämpökameralla ja varmistaa, ettei palo ole levinnyt muualle.

Huom! Älä yritä sammuttaa rasvapaloa vedellä.

Palavan kahvinkeittimen sammutus sammutuspeitteellä

  • Nappaa sammutuspeite irti paketista. Ota kiinni peitteen kulmista ja käännä kulmat itseäsi kohti niin, että kätesi ovat suojassa peiton sisällä.
  • Lähesty palavaa laitetta itseäsi sammutuspeitteellä suojaten. Pidä peite niin korkealla, että se suojaa myös kasvosi.
  • Aseta peite rauhallisesti ja tiiviisti palavan laitteen ympärille.
  • Irrota laitteen sähköjohto pistorasiasta.
  • Jätä sammutuspeite laitteen päälle. Pidä laite peitettynä niin pitkään, että olet varma, että palo on tukahtunut.

Huom! Älä yritä sammuttaa sähkölaitetta vedellä.

Tulipalon sammuttaminen käsisammuttimella

  • Tarkista, että mittari on vihreällä, sokka on paikoillaan ja sinetti on ehkä.
  • Laske käsisammutin maahan. Ota toisella kädellä kiinni sammuttimen kaulasta ja pujota toisen käden sormi sokan renkaasta läpi. Irrota sokka nykäisemällä se suoraan itseäsi kohti. Sammutinta voi kantaa edelleen alakahvasta kiinni pitäen.
  • Ota letkun päästä kiinni ja lähesty palavaa kohdetta.
  • Paina sammuttimen yläkahvaa alakahvaa vasten, jolloin sammutusainetta alkaa tulla.
  • Tähtää letkulla liekkien juureen. Sammuta palo lakaisevalla liikkeellä.

Huom! Muista huoltaa sammutin vähintään kahden vuoden välein. Kuuden kilon sammuttimesta riittää sammutusainetta noin minuutiksi.

Palavan ihmisen sammutus sammutuspeitteellä

  • Käske henkilön heittäytyä maahan ja kieriä.
  • Jos henkilö ei heittäydy maahan, aseta sammutuspeite hänen päälleen ja kaada maahan.
  • Tukahduta tuli sammutuspeitteellä. Aloita päästä ja kaulasta, jotta hengitystiet saadaan suojattua.
  • Painele sammutuspeite tiiviisti henkilön ympärille.
  • Taputtele käsilläsi peitteen päältä kaulasta alaspäin varmistaaksesi, että tuli tukahtuu.
  • Älä nosta sammutuspeitettä pois.
  • Hälytä apua.
Lähesty tulipaloa sammutuspeitteellä itseäsi suojaten.