Artisti, biisintekijä ja yrittäjä Redrama eli Lasse Mellberg nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2003. Rakkaus musiikkia kohtaan syttyi kuitenkin jo 4-vuotiaana. Vanhemmat ovat myöhemmin kertoneet, että pikku-Lassella oli tapana kysellä kaikkea musiikkiin liittyvää ja pyytää, että vanhemmat laittaisivat tiettyjä suosikkibiisejä soimaan.

Kitaraa Mellberg alkoi soittaa kahdeksan vanhana, ja ensimmäisen sähkökitaransa hän sai kaksi vuotta myöhemmin. Nykyisin kitara on räppärin tärkein työkalu, jonka avulla hän ideoi biisejä ja hakee inspiraatiota.

− Kokoelmastani löytyy useita kitaroita, joista mini-Martin on rakkain. Se on pieni, helppo kuljettaa mukana ja soi todella hyvin.

Soitinta hankkiessaan Mellberg kiinnittää huomiota ennen kaikkea sen soundiin, sillä kaikki kitarat ovat yksilöitä. Valintaan vaikuttavat toki myös soittimen ulkonäkö ja estetiikka. Ostoksen harkinta-aika riippuu paljolti kitaran hinnasta.

− Olen valmis maksamaan haluamastani kitarasta aivan liikaa, vaikkei kokoelmastani löydy yhtään erittäin kallista kitaraa. Juuri nyt harkitsen hienomman akustisen kitaran ostamista, joka maksaa myös vähän enemmän.

Tunnearvoa ei voi korvata, vahingot kyllä

Vaikka soittimia käsitellään varovasti, on pitkän uran aikana tapahtunut myös vahinkoja. Viitisen kertaa kitara on kaatunut sillä seuraukselle, että sen kaula on mennyt poikki tai ollut vinossa.

− Tämä on harmillista, sillä kyseistä vahinkoa ei saa korjattua huollossa. Kerran yksi kitaroistani varastettiin juna-asemalla, kun tyhmänä jätin sen hetkeksi nojaamaan seinää vasten.

Vaikka samanlaista kitaraa ei tilalle saa, eikä tunnearvoa voi korvata, on vakuutuksesta ollut hyötyä Mellberginkin tapauksessa. Kannattaa valita omaan tarpeeseen parhaiten sopiva vaihtoehto. Esimerkiksi laitevakuutus on yrityksille ja yhteisöille tarkoitettu vakuutus, joka takaa laajan turvan ulkoisten rikkoutumisten varalta. Tämä on tarkoitettu mukana kuljetettavien pienkojeiden ja -laitteiden sekä tarvikkeiden vakuuttamiseen ja soveltuu myös artistien soittimille.

Tärkeimmät soittimet kannattaa vakuuttaa ensiriskivakuutuksella, koska näin niihin ei sovelleta alivakuutussääntöä. Ikävähennyksienkin kohdalla voidaan sopia esimerkiksi siitä, ettei soittimen arvo laske iän karttumisen myötä.

Henkilöasiakkaan kohdalla yksittäisen arvokkaan esineen vakuuttamiseen sopii parhaiten arvotavaravakuutus.

Pohjola Vakuutuksen asiantuntijan puoleen kääntyminen kannattaa, sillä hän auttaa oikeanlaisen vakuutusturvan valinnassa.

Lue lisää Pohjola Vakuutuksen laitevakuutuksesta

Tutustu Pohjola Vakuutuksen palveluihin yrityksille