– On olemassa Heidi ennen sairautta ja sairauden jälkeen. Minusta on tullut entistä rennompi. Tajusin, että asioista murehtiminen on turhaa.

Kolme vuotta sitten Heidi Sohlbergin elämä pysähtyi. Rutiinitarkastuksessa löytyi rintasyöpä. Se löydettiin varhain, joten ennuste oli hyvä. Rintasyöpädiagnoosin jälkeen hän sai kuulla kantavansa BRCA2-geenivirhettä, joka altistaa rinta- ja munasarjasyöville. Nyt entiseltä missiltä on poistettu molemmat rinnat ja munasarjat. Päätös oli helppo, sillä Sohlbergin oma äiti kuoli rintasyöpään 25 vuotta sitten.

– Äiti oli kuollessaan saman ikäinen kuin minä. Tottakai alussa tuli sellainen ajatus, että minäkin kuolen, koska syöpä on kuitenkin aina syöpä.

Lääkärit kuitenkin rauhoittelivat diagnoosin saanutta naista sillä, että hoidot ovat kehittyneet valtavasti ja jokainen tapaus on erilainen. Syöpä pisti Sohlbergin miettimään ennen kaikkea elämän rajallisuutta ja opetti sen, että elämässä ei kannata murehtia turhista.

Positiivinen asenne ja syövästä julkisesti kertominen on myös suututtanut osan ihmisistä. Entinen Miss Suomi on saanut paljon viestejä, joissa kerrotaan, että sairastuneen ei pitäisi hymyillä tai ylipäänsä kertoa sairaudestaan, koska muutkin ovat sairastuneet.

– Olen saanut paljon viestejä siitä, että mikä tekee minun syövästäni erityisen. On jännää miksi ihmiset ajattelevat noin. Vaikka haluaisin parantaa kaikkien ihmisten sairaudet, niin tekisin sen. Ainoa vain, että minulla ei sellaisia taikavoimia ole.

Sairastuminen herätti auttamishalun

Vakavan sairauden läpikäynti on herättänyt Sohlbergissa ja hänen lapsissaan auttamisen halun. Pian syövän jälkeen nainen ja hänen 10- ja 12-vuotiaat tyttärensä alkoivat kerätä sairaille lapsille rahaa tekemällä koruja ja myymällä näitä. Niitä äiti ja lapset tehtailevat yhä edelleen, vaikka tahti onkin hieman rauhoittunut.

Auttamishalu ei ole vieläkään kadonnut ja viimeisin tempaus liittyi Pohjola Vakuutuksen 24H-haasteeseen, jonka ajatuksena oli haastaa ihmisiä tekemään itselleen uusia ja merkittäviä asioita 24 tunnin aikana. Heidi Sohlbergille haaste oli helppo, sillä sen kohde löytyi nopeasti.

Auttamisen kohteeksi valikoitui Lastensairaalassa potilaana oleva 5-vuotias elinsiirtopotilas. Solhlbergin tyttäret kävivät ostamassa kaupasta tytölle askartelutarvikkeita ja tarroja. Kaikkea sellaista mitä tytöt olisivat itse toivoneet saavansa, jos olisivat itse olleet pitkiä aikoja sairaalassa.

– Se hetki sairaalassa oli jotenkin käsin kosketeltava. Pyyhimme tytön äidin kanssa silmäkulmiamme, kun tytöt katselivat yhdessä lahjoja. Siinä tuli väkisin mieleen, että tällaista pitäisi tehdä enemmän.

Älä sano pitäisi

Kovien koettelemusten jälkeen Heidi Sohlberg on pyrkinyt elämään enemmän hetkessä ja välttää sanomasta sanaa ”pitäisi”. Hänen mukaansa sanomme liian usein asioista niin, että jotain pitäisi tehdä.

– Miksi emme vain tee niitä asioita?

Monet haaveensa Radio Novassa työskentelevä Sohlberg on jo toteuttanut, sillä vuodet missinä ja sen jälkeen tullut julkisuus on avannut monta ovea. Silti haaveita on edelleen jäljellä. Lomahaaveet suuntautuvat Balille tai Malediiveille ja ammatilliset unelmat liittyvät TV:n tekemiseen.

– Haluaisin jonkun makean TV-projektin. Uskon, että se toteutuu vielä joskus, sillä kun asioita sanoo ääneen, ne tuppaavat toteutumaan.

Unelmoimiseen Heidi kannustaa kaikkia, sillä muuten elämä jää elämättä. Haaveet ja unelmat ovat sallittuja ja hyödyllisiä, sillä elämä saattaa joskus olla niin kovin rajallista. Aina niiden ei tarvitse olla suuria.

– Mökkiviikonloppu, lomamatka tai ystävien näkeminen. Eletään hetkessä ja tehdään asioita.