Netin deittipalveluihin liittyy edelleen kummallista häpeilyä, mikä on täysin turhaa. Nykyään palveluita käyttävät ihan kaikenlaiset ihmiset. Tinder on palveluista uusin, mutta erilaisia treffisivustoja on ollut olemassa jo yli kaksikymmentä vuotta.

Ensimmäisissä nettideittipalveluissa yliedustettuina olivat varsinkin teekkarit. Tutkija Vilma Lehtinen Helsingin yliopistosta toteaa, että se on ymmärrettävää. Insinöörialojen opiskelijamiehet pyörivät muutenkin paljon netissä sen alkuaikoina.

Nyt on toisin. Facebook ja muu yleistyneet sosiaaliset mediat ovat madaltaneet kynnystä käyttää nettideittipalveluita. Mobiilista somesta on tullut arkipäivää, ja Facebookissa solmitaan kaikenlaisia ihmissuhteita.

– Facebook on muuttanut paljon, Lehtinen sanoo.

Tinderin selaamisesta on tullut osa some-rutiinia siinä missä vaikka Instagram tai Facebook. Mutta aina viimeistään kahdeksannen tyypin kohdalla alkaa ahdistaa, että tätäkö on minun elämäni ja parisuhteen haluaminen. (Nainen, 34.)

Mutta onko netin deittipalstoilta sitten helpompi löytää kumppani kuin baarista?

Lehtisen mielestä ei. Treffipalstoilla saattaa kuitenkin syntyä sellainen mielikuva, että myös sopivan kumppanin löytäminen käy käden käänteessä. Onhan siellä niin paljon tarjontaa.

Tutkija muistuttaa, että useimmat ihmiset etsivät netissäkin juuri omanhenkistä seuraa.

– Jos ajatellaan, että netissä olisi jotenkin vaivatonta solmia ihmissuhteita niin kyllä minun mielestäni sielläkin joutuu näkemään vaivaa. Vaivannäkö vain on erilaista, Lehtinen sanoo.

Nettisuhde kestää pidempään

Tutkija sanoo, että on totta, että tutkimusten mukaan netissä solmitut ihmissuhteet näyttäisivät kestävän pidempään.

– Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmissuhteen solmiminen olisi alunperin ollut yhtään helpompaa.

Lehtinen on tutkinut sosiaalipsykologian alan väitöskirjassaan sitä, miten ihmiset esittävät itseään ja ihmissuhteitaan verkossa.

Hänen mielestään netissä deittaaminen on samanlaista kuin “oikeassa elämässäkin” ja ihmiset käyttävät molemmissa samanlaisia itsensä esittämisen keinoja. Harva meistä on baarissakaan täysin oma aito itsensä.

– Ihmiset haluavat antaa itsestään tietynlaisen kuvan, Lehtinen sanoo.

Tinderissä valinnat tehdään nopeasti ja kuvien perusteella. Mielestäni ihmisestä kertoo eniten se, millaisen kuvan hän on laittanut palveluun eikä se, miltä hän näyttää. Esimerkiksi paljasta ihoa esittelevät töröhuulet ohitan nopeasti. (Nainen, 32.)

Sopiiko netissä deittailu sitten paremmin meille suomalaisille, jotka emme ole keskimäärin niin helposti lähestyttäviä kuin ihmiset jossain toisessa kulttuurissa? Lehtinen naurahtaa ajatukselle.

– Kyllähän me suomalaisetkin menemme ulos tapaamaan ihmisiä, Lehtinen sanoo. – Varsinkin humalassa.

Itselöysin nykyisen puolisoni netistä vajaa kymmenen vuotta sitten. Silloin se oli vielä vähän “noloa”, ja monesti kiemurtelimme, kun joku kysyi, missä tapasimme. Itse koin seuranhaun netistä oikein hyväksi tavaksi. Ehdimme kirjoitella pitkään ennen ensimmäistä tapaamista, joten ikäviä yllätyksiä ei tullut. (Nainen, 36.)

Mistä etsimään kumppania?

Tinder Vuonna 2012 perustettua seuranhakupalvelu Tinderiä käytetään mobiilisti. Palvelu on ladattavissa Androidille ja iOS:lle. Sen käyttö edellyttää Facebook-profiilia ja gps-paikannusta. Tinderistä on olemassa myös maksullinen Tinder Plus -sovellus.

Eliittikumppanit Netissä toimiva Eliittikumppanit mainostaa olevansa palvelu niille, jotka etsivät kumppania tositarkoituksella. Suurin osa palvelun käyttäjistä on yli 28-vuotiaita. Palvelu ehdottaa kumppaneita hakukriteerien ja persoonallisuuden perusteella. Erikoisuutena on se, että kristityt voivat hakea seuraa hengellisyyden perusteella.

E-kontakti Suomalainen E-kontakti mainostaa olevansa Suomen suurin deittisivusto. Palvelussa on 350 000 rekisteröitynyttä käyttäjää.

Match.com Match.com on maksullinen palvelu, jossa deittien etsiminen on ilmaista mutta yhteydenotto kiinnostavaan ihmiseen maksaa. Match.comin kuuden kuukauden peruspaketille tulee hinta noin 10 euroa kuussa.