Mikä jarruttaa suomalaisten pk-yritysten kasvua? Monessa yrityksessä kasvun este ei ole ideapula tai haluttomuus ottaa riskejä. Kun toimintaympäristö muuttuu, teknologia kehittyy ja kilpailu kiristyy, yritysjohdolta vaaditaan yhä enemmän.

Päätöksiä pitäisi tehdä kauas eteenpäin, vaikka nykyhetkikin vaatii jatkuvaa reagointia.

Kasvun tavoittelu onkin myös kykyä ja halua kehittää johtamista, päivittää osaamista ja hakea kiritystä, kun oma näkemys kaipaa sparrausta. Moni saattaa pohtia, mistä löytyisi kumppani, joka ymmärtää kasvun kokonaisuutena.

Tähän tarpeeseen vastaa OP Pohjolan Kasvualusta, jonka tavoitteena on vauhdittaa pk-yritysten kasvua tarjoamalla pankkien perinteisen palveluvalikoiman rinnalle uudenlaisia kasvun työkaluja: vertaisoppimista ja osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia.

Kokonaisuuden ytimessä on Kasvualusta-ohjelma, joka toteutetaan yhteistyössä Kasvuryhmän kanssa. Kyseessä on ainutlaatuinen kasvuympäristö kunnianhimoisille yritysjohtajille, jotka haluavat kiihdyttää yrityksensä seuraavaa kasvuloikkaa.

Ohjelmaan valittiin maaliskuussa 11 kasvuhakuista yritystä eri puolilta Suomea ja eri toimialoilta. Mukaan pääsivät Atostek, Fondia, IGL‑Technologies, JTA Connection, Lehtovuori, LFG Brands, Lumikko, Mäkelä Alu, Plastex, Star IT ja Stremet.

Kasvualusta-ohjelman yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on yli 200 miljoonaa euroa viimeiseltä tilikaudelta, ja mukaan valittuja yhdistää kunnianhimo sekä halu kehittää liiketoimintaa pitkäjänteisesti. Mukaan valikoitui niin teollisia toimijoita, teknologiaosaajia kuin asiantuntijapalveluja tarjoavia yhtiöitä.

Korkeatasoisten hakijoiden takia valitsimme ohjelmaan 11 yhtiötä aiemmin kerrotun sijaan.

Ohjelmaan mukaan pääsevät yhtiöt valitsi kokeneiden kasvujohtajien ja -vaikuttajien raati, johon kuuluivat kasvuyrittäjä ja hallituksen jäsen Lotta Kopra, Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen, Aalto-yliopiston ja Milttonin hallitusten puheenjohtaja Tero Ojanperä, Futuricen hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Tuomas Syrjänen, OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi, OP Uusimaan toimitusjohtaja Olli Lehtilä sekä Pohjolan OP:n toimitusjohtaja Keijo Posio.

– Ohjelma herätti paljon kiinnostusta ja saimme siihen poikkeuksellisen paljon todella kovatasoisia hakemuksia. Valinnat eivät olleet helppoja, ja korkeatasoisten hakijoiden ja hakemusten määrän takia päätimme valita ohjelmaan 11 yhtiötä aiemmin kerrotun 10 yhtiön sijaan, sanoo OP Uusimaan toimitusjohtaja Olli Lehtilä.

– Moni yritys olisi ansainnut paikan ohjelmassa, ja se kertoo mielestäni jotain olennaista pk‑yrityskentästä juuri nyt. Tahtoa kasvaa ja kehittää toimintaa löytyy.

Maksuttomia työkaluja osaamisen kehittämiseen tarjolla

Ennustettavampi kysyntä, skaalautuvat toimintamallit ja vaikuttavampi myynti vaativat taitoa ja osaamista, joita jokainen yritys voi kehittää.

OP Pohjola haluaa auttaa suomalaisia yrityksiä kasvamaan ja kerryttämään siihen tarvittavia taitoja ja tarjoaa siksi alle 250 henkeä työllistäville suomalaisille yrityksille käyttöön viisi maksutonta LinkedIn Learning ‑oppimislisenssiä.

Palvelusta löytyy oppeja liiketoiminnan kasvattamiseen alueidensa huippuasiantuntijoiden pitämiltä verkkokursseilta. Kurssit käsittelevät yritysten arjessa näkyviä teemoja, kuten johtamista, myyntiä ja markkinointia, digitalisaatiota ja tekoälyä sekä luovia taitoja.

– Pk‑yrityksillä on keskeinen rooli Suomen talouden uudistumisessa. Liiketoiminnan kasvattaminen ei ole vain harvojen yritysten etuoikeus vaan taito, jota jokainen voi kehittää, Lehtilä sanoo.