Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan matkan keskeyttävien vahinkojen (esimerkiksi auton tekninen vika tai vaurioituminen) lukumäärä kasvoi voimakkaasti viime kesänä. Matkailuautojen kohdalla vahingot kasvoivat lähes 45 prosenttia verrattuna vuoteen 2019. Tänä vuonna toukokuun loppuun mennessä vahinkoja on ilmoitettu jo lähes 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.

Matkaan kannattaa siis varautua huolella ja varmistaa matkailuajoneuvojen kattava vakuutusturva:

  • Matkailuautolle ja asuntovaunulle kannattaa ottaa pakollisen liikennevakuutuksen lisäksi kasko, joka korvaa esimerkiksi törmäysten aiheuttamia vahinkoja.
  • Lisäksi tarpeen on myös kotivakuutus, josta korvataan matkailuajoneuvoihin tuoduille ruuanlaittovälineille tai irrallisille sähkölaitteille sattuvia vahinkoja.
  • Pohjola Vakuutuksen kaskot korvaavat esimerkiksi palo- ja varkausvahinkoja. Matkailuauton kaskoon voi liittää lisäturvan, joka auttaa ilman omavastuuta, jos matka keskeytyy esimerkiksi teknisen vian tai auton vaurioitumisen vuoksi.
  • Kaskoon voi valita lisäturvia myös lasivahinkojen, tuntemattoman osapuolen parkkipaikalla aiheuttamien kolhujen tai menetettyjen käyttöpäivien varalta.

Kesän matkoihin kannattaa tietenkin varautua muutenkin kuin vakuutuksin, varsinkin, jos on ensikertalaisena liikenteessä matkailuajoneuvolla:

  • Kannattaa tarkistaa, että oma ajokortti oikeuttaa ajamaan matkailuautoa tai vetämään asuntovaunua.
  • Ajoharjoittelua on hyvä tehdä jonkin verran ennen reissuun starttaamista.
  • Myös renkaiden ja hallintalaitteiden kunto kannattaa tarkistaa ennen ajoneuvon käyttöönottoa.
  • Asuntovaunu tulee aina säilyttää huolellisesti lukittuna.
  • Asuntovaunun oven lukitsemisen lisäksi on tärkeää lukita vaunu myös lukolla tai laitteella, joka estää vaunun siirtämisen tai sen kytkemisen vetoajoneuvoon.

Lisäksi kannattaa muistaa tarkistaa, että matkustajilla on kotimaassa voimassa oleva matkavakuutus.

Tutustu Pohjola Vakuutuksen matkailuauton vakuutukseen

Tutustu Pohjola Vakuutuksen asuntovaunun vakuutukseen