1. Vähemmän turisteja

Kreikan ja Kroatian tapaan Balkanin niemimaalla sijaitsevat Albania ja Montenegro tarjoavat turistille ennen kokematonta nähtävää.

Vasta parikymmentä vuotta sitten eristävän hallinnon alta vapautunut Albania on kiinnostava yhdistelmä antiikin raunioita, neuvostomonumentteja ja modernia Eurooppaa. Suuntaa Albaniassa vaikkapa Koman-järvelle, rantakaupunki Sarandeen tai taianomaiseen Beratiin.

Montenegrossa kannattaa kokeilla biitsikohde Budvan ja satamakaupunki Kotorin sijaan esimerkiksi pienempää rantakaupunki Petrovacia, sisämaakaupunki Niksiciä tai reissua “mustalle” Lovćen-vuorelle, josta Montenegro on saanut nimensä.

2. Designputiikit ja kalastajakylät

Montenegrosta löytyy koettavaa monenlaiseen makuun: on suloisia pieniä kalastajakyliä, kuten Bigova, ja luksusjahdeista ja designputiikeista kukkivia ökysatamia, esimerkiksi Tivat ja Kotor. Ihan omaksi nähtävyydekseen on noussut Sveti Stefan -saari, jolla ei ole muuta kuin viiden tähden lomakeskus. Saarelle ei pääse, jollei ole hotellin asukas, ja siitä ilosta saa pulittaa satoja euroja. Mutta saarta voi ihastella myös rannalta käsin.

Albaniassa taas voi vierailla antiikin Kreikan aikaisissa kylissä tai Unescon maailmanperintökohteissa, patikoida vuorilla, löhötä rannalla tai bailata aamuun asti.

3. Matkustaminen on turvallista

Albania on paitsi turvallinen myös vieraanvarainen paikka. Vuosisatoja vanhaan tapaan kuuluu, että vieraista pidetään huoli, ja jos joku pyytää apua, häntä autetaan. Siitä puhutaan sanalla besa, joka tarkoittaa vapaasti kääntäen luottamusta.

Montenegrossakin on yleisesti ottaen turvallista, mutta taskuvarkaita on liikkeellä turistien kansoittamilla alueilla.

4. Luonnon kauneus salpaa hengen

Joonianmeren vesi on kirkasta, ja rantamaisemat sekä Montenegrossa että Albaniassa ovat vähintään yhtä kauniita kuin naapurimaissa Kroatiassa ja Kreikassa. Albaniassa onkin monien mielestä Euroopan parhaat rannat: rantakivet saavat meriveden hohtamaan kirkkaan turkoosina, ja rauhalliset, pikku rannat ovat toinen toistaan kauniimpia.

Montenegrossa parasta ovat sen nimen mukaiset vuoret. Eniten eksotiikkaa – ja henkeäsalpaavimmat maisemat – saa, kun kipuaa vuorille.

5. Halvat hinnat

Paikoissa, joissa käy paljon turisteja, joutuu usein pulittamaan kaikesta tuplahinnan. Albaniassa, jossa turismi on vielä verrattain pientä, pääsee niin halvalla, että sitä on välillä vaikea uskoa todeksi. Kolmen ruokalajin illallinen kahdelle maksaa Albaniassa alle kaksikymppiä, Montenegrossa 25 euroa. Terassioluen saa Albaniassa eurolla ja kokiksen 50 sentillä, Montenegrossa olut maksaa kaksi euroa ja kokis 1,50.

Albaniassa mukana kannattaa olla käteistä, joko paikallista valuuttaa lekejä tai euroja. Montenegrossa käytetään euroja.

6. Herkullinen ruoka

Sekä Albaniassa että Montenegrossa syödään paljon italialaisvaikutteista ruokaa. Paikallisiakin herkkuja toki löytyy: kebab-tyyppistä lihaa ja erilaisia pasteijoita on tarjolla laajalti – jogurttijuomia unohtamatta. Mereneläviä syödään myös paljon, ja huhun mukaan Montenegrossa voi elää yksinomaan grillatulla mustekalalla. Molemmissa maissa voi varautua siihen, että pää voi mennä sekaisin raki-viinasta.

7. Matkustaminen on helppoa

Kolmen tunnin lentomatka Balkanille ei ole matka eikä mikään, ja koska välimatkat ovat perillä lyhyitä, lentää voi vaikka naapurimaahan ja kulkea autolla tai bussilla rajan yli. Liikenteessä kannattaa varautua kuitenkin sesonkiaikana ruuhkiin.

Balkanilla saa takuuvarmasti nauttia kesällä runsaista helteistä, ja jos kuumuus ahdistaa, kannattaa suosia kevättä tai syksyä.

Lue seuraavaksi: 5 matkakohdetta, joihin et ehkä itse keksisi lähteä

Lue lisää vinkkejä matkustamiseen ja esimerkiksi matkakassan kerryttämiseen ja sopivan matkavakuutuksen hankintaan op.fi-palvelusta!