Hääparille lahjaksi rahaa, mutta kuinka paljon? ”Vähintään juhla-aterian verran”
Nykyajan hääpari toivoo lahjaksi rahaa tavaran sijaan. Mikä on sopiva summa ja mikä kohtelias tapa esittää rahatoive?
Kesä lähestyy ja hääkutsuja tipahtelee postiluukuista. Hääparien lahjatoiveet ovat vuosien saatossa muuttuneet, sillä nykyisin naimisiin mennään myöhemmin. Astioita ja muita kodin tavaroita on ehditty jo keräillä pitkäänkin ennen vihkimistä. Siksi yhä useampi toivoo häälahjaksi yksinkertaisesti rahaa.
Rahalahja on antajalleen varsin helppo, mutta summan kanssa saattaa joutua pähkäilemään. Kuinka paljon on sopiva summa keneltäkin juhlijalta?
– Rahalahjan suuruus riippuu suhteesta hääpariin. Isovanhemmat voivat antaa enemmän, mutta esimerkiksi vanhempien tuttavilta ei odoteta niin suurta lahjoitusta, kirjailija ja etikettiasiantuntija Mirva Saukkola sanoo.
Tarkempia summia on Saukkolan mukaan vaikea määritellä, mutta nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että antaa lahjaksi ainakin sen verran, mitä juhla-ateria kustantaa per vieras. Yleensä rahalahjojen arvo pyörii häissä sadan euron molemmin puolin.
Hää- ja juhlasuunnittelutoimisto Divinen toimitusjohtaja Pertti Huhtilainen on samoilla linjoilla.
– Kyllä lahjasumman pitää olla pariskunnalta vähintään 50 euroa, Huhtilainen arvioi.
Toive, ei vaade
Rahalahjaa voi Saukkolan mukaan nykyisin toivoa, vaikka vanhanaikaisimmat saattavatkin pitää pyyntöä epäkohteliaana. Rahankeruutilaisuutena häitä ei kuitenkaan saisi pitää.
– Lahja on aina toive, ei käsky. Häät järjestetään, koska halutaan jakaa tärkeä hetki läheisten kanssa, ei kerätä rahaa. Jos vieras haluaa viedä lahjaksi jotakin muuta, se on ymmärrettävää.
Saukkola kehottaa myös ottamaan huomioon kutsuttujen erilaiset elämäntilanteet. Taustalla voi esimerkiksi olla työpaikan menetys tai sairastuminen, eikä silloin välttämättä voi antaa suurta lahjaa.
– Siitä ei pitäisi potea huonoa omatuntoa. Silloin voi miettiä muunlaista muistamista, Saukkola sanoo.
Huhtilainen komppaa: tärkeintä on, että muistaa hääparia jollakin tavalla.
– Kunnioituksesta hääparia kohtaan on tärkeää antaa edes pieni summa, oli se sitten kuinka pieni tahansa.
Miten esittää rahapyyntö?
Kohtelias tapa tuoda rahatoive esille on Saukkolan mukaan kertoa jokin kohde, jota varten rahaa kerätään. Tällaisia kohteita voi olla vaikka yhteinen koti tai häämatka. Summan pitäisi myös aina olla vapaavalintainen, eikä sitä ole kohteliasta määritellä ennakkoon.
Huhtilainen kehottaa miettimään rahalahjapyyntöä varten vaikkapa jotakin humoristista mainintaa kutsukorttiin.
– Voi esimerkiksi mainita, että on ostanut juuri asunnon ja kehottaa hauskalla tavalla osallistumaan keittiöremontin kustannuksiin.
Unohda käteinen raha - rahastolahja, tilisiirto, ja osakkeet ovat nykypäivän tapa antaa rahaa lahjaksi. Myös sijoitus on oivallinen lahjaidea tänä päivänä. Esimerkiksi sijoituksesta hääparin asuntosäästötilille on paljon iloa.
Huhtilainen muistuttaa, että raha on aina hiukan arka asia.
– Olen kuullut sellaisista häistä, joissa vieraat saivat kuulla vasta juhlapaikalla, että heidän täytyy maksaa illallinen itse. Tämä ei ole soveliasta. Jos näin aikoo tehdä, siitä pitää ilmoittaa jo kutsussa.
50-100 euroa
Mutta minkä summan vieraat ovat antaneet hääparille? Kysyimme asiaa OP:n Facebook-sivuilla.
Mielestäni vieraiden tehtävä ei ole maksaa överihäitä. Hääpari määrittelee itse oman kukkaronsa keston ja hyväksyy sen tosiasian, että kaikilla ei ole varaa kalliisiin lahjoihin. -Eija
50-100 € per osallistuva henkilö. Kohteliasta olisi kattaa vähintään omaan ruokailuun ja juomaan menevät kulut. Todella läheiselle ihmiselle enemmän. -Helena
Lahjaa ei voi määritellä euromääräisenä asiana. Jonkun vieraan rahaton ja aineeton lahja voi olla paljon arvokkaampi, kuin rikkaan tonni. -Sirpa
50-150 €. Riippuu, tuleeko yhdeltä ihmiseltä vai pariskunnalta. -Minttu
Yhdeltä 50 € ja pariskunnalta 100 € kuulostaa minusta hyvältä. -Pirkko
Pitää muistaa, että ihmisillä on erilaisia rahatilanteita. On opiskelijoita, työttömiä ja hyvin menestyneitä. Kenenkään ei tarvitse hävetä, vaikka antaisi alle 50 €. -Markku
Satanen pariskunnalta on hyvä, mutta kukin kykyjensä mukaan. Ei kukaan rahan vuoksi häihinsä kutsu tai ainakaan saisi kutsua. -Heli
75-100€. lähisukulainen tai perheenjäsen 200. -Mona
Kummitytölle annettiin 300 €. Mielestäni kummityttö on läheisempi, kuin tuttavat, joiden häihin voin kyllä mennä pienemmällä, 50-100 €, budjetilla. -Synnöve
Lue seuraavaksi:
Rahaa ja sijoituksia lahjaksi - 8 vinkkiä
Artikkeli on julkaistu 23.5.2019 ja sitä on päivitetty 22.5.2024.
Siirto-palvelun mahdollistaa Automatia ja Siirto-maksun tarjoaa OP Vähittäisasiakkaat Oyj.