Mikä on tärkein rahaan liittyvä oppi vanhemmiltasi?

Vanhempani olivat minun laillani yrittäjiä: äiti työskenteli fysioterapeuttina, ja heillä oli isän kanssa myös yhteinen pitopalvelu. Näin jo pienenä, että rahan eteen pitää tehdä töitä. Olen painottanut samaa omille lapsilleni – usein hekin haluavat kaikenlaista, mutta silloin pitää tehdä töitä. Meillä saa tarroja arkisista askareista, ja tarroja vastaa euroja. Lapset voivat sitten itse miettiä, ostavatko sen jostain keksimänsä paidan vai säästävätkö rahan isompaa hankintaa varten.

Olet yksi Kaunis elämä -sarjassa nähtävistä entisistä Miss Suomista. Mikä on hienoin misseyden myötä tullut asia, mistä sinulle on maksettu?

Missivuotta seuranneet tv-työt. Olen esimerkiksi päässyt lentämään helikopterilla!

Mihin käytit ensimmäisen palkkasi?

Tein teininä isän pitopalvelussa töitä ja olin muistaakseni kaupan kassanakin. Olen aina tykännyt muodista, että olisinkohan ostanut jotkut kivat kengät – mitä nyt Jyväskylässä 90-luvulla on ollut saatavilla.

Paljonko lempiherkkusi maksaa ruokakaupassa?

Maksaisiko pieni pussi salmiakkia 1,5 euroa? Olen kyllä yrittänyt vähentää karkin ja herkkujen syömistä, ja tällä hetkellä olen ollut herkkulakossa 100 päivää.

Oletko säästäjä vai tuhlaaja?

Tuhlaaja. Myönnän, että minulla on tässä parannettavaa – pitäisi laittaa enemmän sivuun. Minulle ei ole tärkeää, että kaikkien vaatteiden pitäisi olla aina kalliita merkkivaatteita tai laukkujen maksaa neljä tonnia. Kalliimpaa ostaessa mietin, tarvitsenko tätä todella. Saatan tuhlata myös lasten vaatteisiin, mutta ne ovat enemmän H&M- tai Lindex-osastoa.

Voiko raha tehdä onnelliseksi?

Isommassa kuvassa ei, sitä mieltä olen ollut aina. Toki raha tuo perusturvaa ja helpottaa elämää, mutta en usko, että pelkkä rahan tavoittelu tekee ketään onnelliseksi. Terveys, lapset, rakkaus, työ, ystävät ja sukulaiset sen sijaan tekevät.

Mihin kannattaa aina sijoittaa?

Omaan ja läheisten terveyteen ja hyvinvointiin. Minulta löydettiin vajaa kaksi vuotta sitten rintasyöpä ja maksan mielelläni siitä, että asiat tutkitaan heti kunnolla. Testit, joilla voit tietää koko ajan enemmän geeneistäsi ja terveydestäsi, kehittyvät koko ajan. Olen tilannut niitä omalla rahalla. Omaan kuntosalikorttiin, personal traineriin ja lasten harrastuksiin sijoitan myös mielelläni.

Missä tingit viimeksi?

Ruokakaupassa: jos jauhelihan voi saada -30 % ja voin valmistaa sen samana päivänä, miksi en ottaisi sitä? Isäni on maailman paras tinkijä ja hamstraaja, ja varmaan olen sisäistänyt häneltä ”taikatarrojen” etsimisen ruokakaupoissa.

Mitä tekisit, jos voittaisit miljoona euroa?

Ostaisin sijoitusasunnon. Maksaisin myös lähipiirin pieniä velkoja pois ja laittaisin säästöön rahaa itselle ja lapsille. Olen aina miettinyt, että jos voittaisin ison summan rajaa, maksaisin läheisten asunto- ja autolainat pois.

Hoitaako jokainen ravintolassa oman laskunsa vai jaetaanko se tasan?

En ole pilkunviilaaja. Jos ollaan kavereiden kanssa syömässä, en laske sentilleen omaa osuuttani. Samoin jos olen baaritiskillä kortin kanssa, eikä siinä satu olemaan muita, voin ostaa juoman kaverillekin. Kunhan jako menee sinnepäin.

Heidi Sohlberg, 36, on vuoden 2001 Miss Suomi. Kevään aikana häntä nähdään MTV:lla Duunikunto ja Elixir -ohjelmissa sekä yhtenä Kaunis elämä -ohjelman tähdistä. Hän asuu puolisonsa ja kahden kouluikäisen tyttären kanssa Espoossa.