Ikäopas Anne Laimio jännitti yläkouluun menemistä. Erityisesti hän pohti, syntyisikö nuorten kanssa keskustelua. Jännitys osoittautui nopeasti turhaksi.

– Yllätyin, kuinka kohteliaasti nuoret ottivat meidät vastaan ja kuinka aktiivisesti he osallistuivat keskusteluun, hän sanoo.

Laimio on Vanhustyön keskusliiton kouluttama ikäopas. Ikäopastoiminta on ikääntyneille suunnattua matalan kynnyksen vapaaehtoistyötä. Toiminta alkoi vuonna 2023, ja sitä on tällä hetkellä tarjolla Itä-Suomessa.

Yhdeksäsluokkalaisten taloustaitotunnin aluksi Vanhustyön keskusliiton koordinaattori Tarja Siltanen haastatteli Laimiota hänen rahankäytöstään ja siitä, miten tämä oli varautunut taloudellisesti eri tilanteisiin elämänsä varrella.

Nuoret neuvoivat Laimiota ottamaan heti yhteyttä asiakaspalveluun, kun hänen nettiostoksensa ei ollut saapunut postissa, kuten olisi pitänyt.

Sen jälkeen paikallisen Osuuspankin asiantuntijat kertoivat nuorille rahankäytöstä, säästämisestä ja sijoittamisesta. Loppuaika oli varattu keskustelulle.

Erityisesti tavaroiden ostaminen netistä sekä kuluttamisen helppous herättivät keskustelua ikäoppaan ja nuorten välillä.

– Nuoret tarvitsevat tietoa ja oppia, etteivät he eläisi yli varojensa vaan osaisivat vastustaa turhan tavaran markkinoita, Laimio sanoo.

Osa nuorista oli pohtinut nettiostosten eettisyyttä. Esimerkiksi tuotantomaiden ihmisoikeustilanne mietitytti. Nuoret myös neuvoivat Laimiota ottamaan heti yhteyttä asiakaspalveluun, kun hänen nettiostoksensa ei ollut saapunut postissa, kuten olisi pitänyt.

Ikääntyvien ääni kuuluviin

Puolen päivän mittaisen ikäopaskoulutuksen jälkeen seniorit voivat tarjota asiantuntijuuttaan eri aiheista esimerkiksi kouluissa, yrityksissä, tutkimuksissa ja hankkeissa.

– Haluamme tuoda ikääntyvien ääntä kuuluviin. Heillä on paljon annettavaa, mutta yhteiskunnassamme ei aina osata nähdä tai arvostaa sitä, Vanhustyön keskusliiton Siltanen sanoo.

Vaalea, valkoinen nainen valkoisessa asussa istuu koululuokassa pöydän päällä ja hymyilee.
Vanhustyön keskusliiton koordinaattori Tarja Siltanen haluaa edistää eri sukupolvien välistä vuorovaikutusta.

Ikäopastoiminnan ytimessä on ylisukupolvinen oppiminen: vanhemmat voivat opettaa nuorempia ja toisinpäin. Siltasen mukaan tämä on kansalaisten yhteenkuuluvuuden kannalta tärkeää.

Nuoret voivat kertoa iäkkäille esimerkiksi verkossa hoidettavien pankkiasioiden ja ostosten turvallisuudesta.

– Jokaisessa teinissä elää tuleva eläkeläinen, ja jokaisen eläkeläisen sisällä elää yhä myös teini-ikäinen, Laimio sanoo.

Vastuullinen ja tarkka kuluttaja

Laimio ryhtyi ikäoppaaksi, koska yksi toiminnan tavoitteista on myönteisen vanhuskuvan luominen sekä ikäihmisten moninaisuuden esiintuominen. Hän ajattelee, että nuorten on hyvä tavata hänen ikäisiään ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan.

– Yli 70-vuotiaita on Suomessa tällä hetkellä lähes miljoona. On hyvä, että ikääntyneet näkyvät nuorten arjessa.

Ikäopastoiminnassa käsitellään myös vanhuuteen varautumista, sillä eläköitymisen myötä tulotaso yleensä laskee. Laimio puhui tästäkin nuorille.

Laimio huomauttaa, ettei hänellä eikä monella muullakaan ollut nuorena varaa laittaa rahaa säästöön. 

– Kerroin heille, kuinka tuloni puolittuivat, kun jäin eläkkeelle.

Tähän varautuakseen Laimio muutti asumaan puolta pienempään asuntoon. Hän ostaa enää hyvin harvoin uusia tavaroita ja jos ostaa, hän käyttää ne loppuun.

Vastuullinen ja tarkka kuluttaminen on yksi Laimion arvoista, sillä luonnon suojeleminen on hänelle tärkeää.

– Kuunnellessani Osuuspankin asiantuntijoita taloustaitotunnilla minulle tuli mieleen vanha sanonta: Se, mihin käytät aikasi ja rahasi, paljastaa arvosi.

Isovanhempien lahjarahat talteen

Yläkoululaisten kanssa keskustellessa kävi ilmi, että osa nuorista oli jo alkanut säästää. Ikäoppaan mieleen jäi, kuinka yksi oppilas tähtäsi vaihto-oppilaaksi ja säästi sitä varten.

Laimio arvelee, että säästämisen malli tulee usein kotoa.

– Nuoret voisivat keskustella säästämisestä isovanhempiensa kanssa, sillä monet isovanhemmat ovat rahoittamassa nuoren elämää jollain tavalla. Entä jos nuori säästäisi osan mummolta syntymäpäivälahjaksi saamistaan rahoista?

Varttunut valkoinen nainen valkoisessa asussa nojaa kyynärvarrellaan pöytään koululuokassa ja hymyilee.
Anne Laimiolle ikäoppaana toimiminen oli mukava kokemus, vaikka koululuokkaan meneminen ennalta vähän jännittikin.

Osalla yläkoululaisista oli kesätyöpaikka. He elävät vaihetta, jossa säästäminen saattaa olla mahdollista ensimmäistä kertaa elämässä.

Laimio huomauttaa, ettei hänellä eikä monella muullakaan ollut nuorena varaa laittaa rahaa säästöön.

– Säästimme siinä, että teimme itse ja vaihdoimme taitoja keskenämme. Yksi osasi esimerkiksi laatoittaa ja toinen asentaa parkettia. Säästää voi myös opettelemalla erilaisia taitoja.

Sukupolvien kohtaaminen on tärkeää

Ikäoppaalle jäi yläkoululaisten kanssa vietetyistä tunneista mukava muisto. Kouluruokailu oli vuoden 1975 ylioppilaalle kiva kokemus, ja koko päivä toi hyvää vaihtelua eläkeläisen arkeen.

Hän toivoo, että nuoretkin viihtyivät taloustaitotunnilla.

– Eikö se niin ole, että vierailijoiden pitämät oppitunnit yleensä jäävät oppilaiden mieleen?

Lähtisin mielelläni yläkoululle ikäoppaaksi uudelleenkin.

Myös Siltaselle kouluvierailu oli mieluinen. Hänestä on tärkeää, että eri sukupolvet voivat kohdata ja jakaa tietoa toisilleen.

Taloustaitojen lisäksi ikäoppaat ovat jakaneet tietoa vapaaehtoistyöstä, yksinäisyydestä sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksista ikääntyneiden terveyteen.

Toiminnan idea on, että ikääntynyt valitsee itse aiheen, josta haluaa kertoa muille.

– Lähtisin mielelläni yläkoululle ikäoppaaksi uudelleenkin, Laimio sanoo. 

Ikäopas-toiminta

Vanhustyön keskusliitto kouluttaa vuosittain uusia ikäoppaita. Olvi-säätiön mahdollistamaa toimintaa on tällä haavaa Itä-Suomessa, mutta visiona on laajentaa koko Suomeen. Kaikki yli 65-vuotiaat ovat tervetulleita mukaan.