Käteisen rahan käyttö on vähentynyt. Lapsille ja nuorille on olemassa monia arkea helpottavia digitaalisia palveluita, jotka on räätälöity ikäryhmälle mahdollisimman sopiviksi ja turvallisiksi.

Millaisia pankkipalveluja eri-ikäisille on?

Ensimmäinen pankkikortti: OP Basic

OP Basic sopii hyvin ensimmäiseksi pankkikortiksi, sillä siinä on nimensä mukaisesti pankkikortin perusominaisuudet, ilman luottoa.

– Basicin voi saada jo 7-vuotias. Sitä voi hakea vaikkapa puhelimitse, mutta lapsen ja hänen vanhempiensa on asioitava myöhemmin myös pankissa. Jos kummatkin vanhemmat eivät pääse samaan aikaan pankkiin, niin toiselta riittää valtakirja, asiantuntija Harri Sivén OP:sta kertoo

Kortti on sikälikin turvallinen, että sen saldo tarkistetaan aina.

Yli 15-vuotiaan pankkikortti: OP Debit

Seuraava luonteva askel on OP Debit, jonka voi saada 15 vuotta täyttänyt.

Korttia voi hakea pankin konttorista tai puhelinpalvelusta. Jos nuorella on hakemiseen vanhempien suostumus, hän voi asioida myös yksin konttorilla. 18-vuotias voi hakea OP Debit -korttia op.fi:ssä verkkopankkitunnuksilla.

Myöskään OP Debit -kortissa ei ole luotto-ominaisuutta. Sillä voi kuitenkin maksaa myös sellaisilla maksupäätteillä, jotka eivät ole yhteydessä verkkoon, käytännössä esimerkiksi lentokoneessa.

Miten ja milloin verkkopankkitunnukset saa käyttöön?

Kun nuoren tarpeet kasvavat, hänelle voi avata omat verkkopalvelutunnukset. 15-vuotias nuori voi saada vahvat tunnukset, joilla voi tunnistautua myös muualla kuin pankkipalveluissa, esimerkiksi Omakannassa.

Nuori voi sopia tunnuksista pankin konttorilla, mutta mukaan tarvitaan passi tai henkilökortti sekä oma puhelin, joka kytketään osaksi tunnistusvälinettä. Myös vanhempien suostumus tarvitaan.

Nuori voi myös saada, vanhempien suostumuksella, jo alle 15-vuotiaana tunnukset, joita käytetään vain pankkiasioiden hoitoon.

Kun nuorella on tunnukset, hän voi hyödyntää myös Pivoa, Google Pay:ta tai Apple Pay:ta mobiilimaksamiseen. Apple Pay:n voi ottaa käyttöön jo 13-vuotiaana olemalla yhteydessä asiakaspalveluun.

– Kun verkkopankkipalveluja otetaan käyttöön, niin vanhemman ja nuoren kannattaa käydä yhdessä läpi niihin liittyvät tärkeät asiat – esimerkiksi sen, että tunnukset on tarkoitettu vain nuorensa itsensä käyttöön ja sen, miten palvelu suljetaan, jos kortti tai tunnukset katoavat, sanoo OP:lla sähköisestä tunnistautumisesta vastaava Inkeri Jalonen.

Voi olla myös järkevää, että jos lapselle säästetään rahaa, niin hänellä olisi kaksi tiliä. Toinen olisi säästötili ja toinen pankkikorttitili, jossa olisi vain maltillinen summa rahaa.

18-vuotiaana tilin käyttöoikeus siirtyy kokonaan nuorelle

Vanhempien kannattaa varmistaa, että heidän käyttöoikeutensa lasten palveluihin on kunnossa. Tällöin he voivat hoitaa alaikäisen asiointia digitaalisesti omilla tunnuksillaan.

– Kun nuori täyttää 18-vuotta, pankki käy hänen kanssaan läpi tilien käyttöoikeudet. Halutessaan nuori voi myös jatkaa vanhempien käyttöoikeutta tiliinsä, Jalonen kertoo.

Täysi-ikäinen voi hoitaa pankkipalveluitaan laajasti ja itsenäisesti. Verkkopalvelussa tarjottavien palveluiden määrä lisääntyy, mahdolliseksi tulevat myös esimerkiksi luoton ja luotollisten pankkikorttien hakeminen sekä sijoitusasioiden hoitaminen.

Alle 26-vuotiaille yksi kortti ja päivittäiset pankkipalvelut ovat kuukausimaksuttomia.

Talousasiat ovat mukana elämässä aivan pienestä pitäen. Tutustu eri-ikävaiheisiin sopiviin pankkipalveluihin ja vakuutuksiin.

Lue myös:

Omilleen muuttava nuori: Näillä keinoilla kartutat varallisuuttasi omaa elämää varten

Paljonko nuori tarvitsee rahaa itsenäistymiseen?

Nuoren sijoittajan suunnitelma: taloudellinen riippumattomuus

Artikkeli on julkaistu 9.12.2021 ja sitä on päivitetty 10.3.2022.