Energiaviraston analyytikko Markus Noran mukaan sähkön hinta kesällä on lähtökohtaisesti jonkin verran halvempaa kuin talvella.

– Näin on ollut iät ajat, ja mitä luultavammin tulee olemaan myös tänä vuonna, Nora sanoo.

Sähkövertailusivusto Vertaa-kilpailuttajat.fi:n tuoreen sähkömarkkinakatsauksen lukemat viestivät tulevan kesän osalta samaa. Sen mukaan kesäkuusta elokuuhun pörssisähkön keskihinnan ennustetaan olevan 3,3 senttiä/kWh. Sen sijaan pörssisähkön talvelle painotettu keskihinta oli Nordpoolin mukaan viimeisen 12 kuukauden aikana 5,20 snt/kWh.

– Kesäkuukausina erityisesti lämmitystarve on vähäisempää ja lomilla ollessaan ihmiset kuluttavat muutenkin hieman vähemmän sähköä. Tämä näkyy myös hinnoissa, Nora sanoo.

Viime vuosina myös uusiutuvien tuotantomuotojen lisääntyminen on korostanut hintaeroa kesän ja talven välillä entisestään.

–  Kesällä aurinko- ja tuulivoiman hyödyntäminen laskee sähkön hintaa. Niiden vaikutus on suurimmillaan keskellä päivää, kun aurinko paistaa eniten ja tuulikin on yleensä voimakkaampaa, Nora kertoo.

Ajoituksella on väliä ympäri vuoden 

Vaikka sähkön hinta kesällä on yleisesti edullisempaa kuin talvella, tuntikohtaiset vaihtelut noudattavat pitkälti samaa kaavaa kuin talvikuukausina.

– Kesän ja talven käyrät ovat muodoltaan hyvinkin identtisiä. Kesän käyrä vain kulkee kauttaaltaan alempana talven käyrään verrattuna, Nora kertoo. 
Kalleimmat tunnit osuvat siis pitkälti samoille tunneille ympäri vuoden.

– Ne tuppaavat osumaan aamuisin kello 7–10 välille, kun ihmiset heräävät. Samanlainen piikki näkyy tyypillisesti taas kello 16–19 välillä, kun ihmiset palaavat töistä kotiin, Nora kertoo.

Näille tunneille osuu enemmän sähkönkulutusta, ja hinnat ovat siten korkeammat. Siispä kulutus kannattaa ajoittaa vuodenajasta riippumatta edullisille tunneille, kuten keskipäivään tai myöhäiseen iltaan ja yöhön.

– Jos töitä tekee etänä tai kesälomaa viettää kotioloissa, kannattaa pesukone pistää pyörimään keskellä päivää. Jos normaalisti saunoo perjantai-iltaisin, voi lomalla saunavuoron kenties kätevämmin siirtää sellaiselle päivälle, kun sattuu olemaan edullista sähköä tarjolla, Nora sanoo. 

Ennakointi kannattaa myös kesällä

Oman sähkönkulutuksen ennakointi kannattaa etenkin siinä tapauksessa, jos sähkösopimuksen hinta määräytyy pörssisähkön mukaan.

– Ennakointi ei ole hankalaa, kunhan sen vain muistaa tehdä, Nora muistuttaa.
Sähkön hinnan päiväkohtaisia vaihteluja voi seurata esimerkiksi eri sivustojen tai sovellusten avulla. Tämä voi auttaa välttämään suurimpia hintapiikkejä. Hintojen hetkittäiset nousut voivat johtua esimerkiksi säästä – jos aurinko ei paista, eikä tuuli puhalla, se vaikuttaa myös sähkön hintaan.

 – Yleensä piikit tasoittuvat suht nopeasti, eikä pyykkipäivää tai saunavuoroa tarvitse lykätä korkeiden hintojen pelossa viikkotolkulla. Edullisia päiviä löytyy yleensä jokaiselta viikolta varsin hyvin, Nora sanoo.

Pidempikestoiset hintapiikit ovat Noran mukaan suhteellisen harvinaisia, eikä pörssisähköä ole niiden pelossa siis syytä vältellä.

Jos omaa kulutusta jaksaa seurata, pörssisähkösopimuksella jää melko varmasti voitolle. 

Olipa sähkösopimus millainen tahansa, se olisi Noran mukaan hyvä tarkistuttaa säännöllisesti.

– On hyvä varmistaa aika ajoin, onko oman sopimuksen perusmaksu ja marginaali varmasti halvempia kuin kilpailijoilla. Sopimuksen hinnan nousu voi jäädä huomaamatta, jos sama sopimus on voimassa useamman vuoden, Nora muistuttaa.

Hyvä väli sopimuksen tarkistamiselle on hänen mukaansa noin kerran vuodessa tai vähintään kahden vuoden välein. Vertailua voi tehdä helposti esimerkiksi Energiaviraston sähkönhinta.fi -palvelussa.

Tällainen on sähkön hinta kesällä 2025

Vaikka ensi kesän osalta sähkön hinnan ennusteita on jo saatavilla, voiko niihin luottaa?

– Ihan euron tai sentin tarkkuudella ei tulevaa voi koskaan varmuudella ennustaa, mutta kauttaaltaan tämä kesä on pitkälti ennakoitavissa. Voimalaitosten huoltojaksojen lisäksi myös tuotantokapasiteetti on aika lailla tiedossa, eikä se muutamassa kuukaudessa muutu suuntaan tai toiseen, Nora pohtii.

Säätilaan sen sijaan ei voi määräänsä enempää vaikuttaa.

– Auringon ja tuulen päiväkohtaista määrää on tietysti vaikeaa ennustaa kovin pitkälle, Nora muistuttaa.  

Tämän kesän uskotaan kuitenkin kulkevan pitkälti samassa linjassa aiempien vuosien kanssa – sähkön odotetaan siis olevan melko edullista.

– Aika samanlaiselta ennusteet näyttävät kuin ennenkin, eikä niissä lähivuosina ole luultavasti sen suurempia muutoksia luvassa suuntaan tai toiseen, Nora sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että ennusteet ovat aina ennusteita.

– Vuosi 2022 osoitti, että asiat voivat mennä nopeastikin uusiksi. Aina voi tulla isompia muuttuvia tekijöitä, joista ei vielä tiedetä.

Pitkällä aikavälillä uusiutuvien tuotantomuotojen lisääntyminen voi kuitenkin laskea keskihintoja ja lämpövarastot puolestaan tasata hintapiikkejä.

– Tämä olisi iso helpotus etenkin kuluttajan näkökulmasta, Nora sanoo.