Juna toi minut Helsingistä Hämeeseen noin 15 vuotta sitten. Vuonna 2005 aloitin työt kiinteistönvälittäjänä. Työkavereiden kanssa tapasin viljellä mustahkoa huumoria ja tuolla ”heitolla” taisin haluta hieman ärsyttää heitä, itseäni voimakkaammin Hämeeseen juurtuneita tai täällä syntyneitä ihmisiä. Tuolloin Hämeenlinna tuntui pieneltä, hieman sisäänpäin lämpiävältä, mutta yhtäkaikki vireältä kaupungilta, jolla on edessään loistava tulevaisuus.

Kuinkas sitten kävikään

Tuo vitsi on jäänyt elämään mielessäni, vaikka kotiuduinkin Hämeenlinnaan. Vitsistä on tullut muutaman viime vuoden aikana turhan totta, kun kaupungin väestömäärän kasvu taipui ja tunne vireydestä ja tulevaisuuden tarinasta vaikutti katoavan epävarmuuden usvaan. Kaupunkiin saatiin uusi kauppakeskus, mikä oli aivan loistavaa, mutta samalla keskustasta katosi iso määrä liikkeitä ja tilalle laskeutui hiljaisuus ja tunne tyhjyydestä. Asuntojen hinnat nousivat vielä kuluvan vuosikymmenen ensimmäiset pari vuotta, mutta kääntyivät sitten loivaan laskuun. Junatkin alkoivat ajaa yhä useammin pysähtymättä ohitse.

Eihän tämän näin pitänyt mennä!

Eikä mene! Hämeenlinnan loistavat vetovoimatekijät eivät ole muuttuneet mihinkään. Juuri nyt ei hurraahuutoja kuulu, mutta valoa näkyy. Asuntokauppa on virinnyt selvästi vuoden 2016 lopussa ja kuluvan vuoden alussa. Uusia vetovoimaisia asuinalueita on tulossa pian. Nämä houkuttelevat Hämeenlinnaan ihmisiä varsinkin Pääkaupunkiseudulta, mutta muualtakin Suomesta.

Pelkillä asunnoilla kaupunkia ei nosteta, mutta Pääkaupunkiseudun kärvistellessä asuntopulassa Hämeenlinnan Asemanrannan kaltaiset alueet tulevat vetämään ihmisiä ja se jos mikä parantaa kaupunkimme vireyttä ja yritysten toimintaedellytyksiä.

Harmaus ei muutu valoksi hetkessä ja muutos vaatii uskoa ja positiivisuutta meiltä kaikilta. Itsekin mietin jatkuvasti mitä täällä pitäisi tehdä ja mitä itse voisin tehdä. Tavallisena palkansaajana en pysty ihmeisiin, mutta voin päättää käyttäväni Hämeenlinnalaisia palveluita. Vaikka ostaisin kiinalaisen tuotteen, senkin voin ostaa Hämeenlinnasta. Kovin pieniä tekoja, mutta mitä useampi meistä muistaa, että kotikaupunkimme vireys on kiinni meistä itsestämme ja päätöksistämme -pienistäkin, sitä enemmän vahvistamme vireyttä.

Tuo vireys on meidän kaikkien etu. Se takaa palveluidemme kehittymisen, viihtyvyytemme ja pitää huolta omaisuudestamme, joka on kiinni kaupungissamme –meidän kodeistamme.