Henkivakuutus kannattaa mitoittaa oman elämäntilanteen mukaan
Kun elämä yllättää ikävällä tavalla, voi henkivakuutus turvata läheisten elämää. Kysyin Pohjolan asiakkuusasiantuntija Anne Welanderilta muutaman kysymyksen aiheeseen liittyen.
Kenelle henkivakuutus oikeasti on tarpeen?
Henkivakuutukselle on tarve, aina jos joku on sinusta taloudellisesti riippuvainen, sinulla on eism. yhteistä lainaa puolison kanssa tai lapsia. Kun sinua ei enää ole, jää läheisillesi kuitenkin maksettavaksi laskut ja kulut omaisuudestasi, joista et ole enää omalta osaltasi huolehtimassa.
Henkivakuutuksen ansiosta elämänkumppanin ei välttämättä tarvitse muuttaa halvempaan kotiin, jättää remonttia kesken eikä lasten tarvitse luopua harrastuksista. Henkivakuutuskorvaus voi myös olla tarpeen esim. perintöverojen maksussa.
Minulla on jo ryhmähenkivakuutus ammattiliiton kautta, en kai minä sellaista erikseen tarvitse?
Ryhmähenkivakuutuksen korvaussumma on monesti melko pieni. Jos sinulla on asuntolainaa, lapsia tai muita elinkuluja, se ei monestikaan ole riittävä. Henkivakuutus voidaan mitoittaa kunkin perheen tarpeen mukaan.
Kannattaa pohtia, miten maksuista selvitään, jos toisen tulot putoavat kokonaan pois?
Saankohan henkivakuutusta, kun minulla on krooninen sairaus?
Henkivakuutusta haettaessa, tulee täyttää terveysselvitys, jonka perusteella vakuutus myönnetään. Toki on sairauksia, jotka saattavat estää turvan saamisen, mutta läheskään aina ei näin ole. Kaikki sairaudet eivät ole esteitä henkivakuutuksen saamiselle.
Kuka hyötyy siitä, että minulla on henkivakuutus?
Henkivakuutus on aina turvaa rakkaimmillesi: puolisolle, lapsille tai jollekin muulle läheisellesi. Henkivakuutuksesta maksetaan korvaus vakuutetun kuollessa vakuutuksenottajan määräämälle edunsaajalle. Sinä vakuutuksenottajana määrät edunsaajat.
Eikö henkivakuutus ole kallis?
Henkivakuutuksen hintaan vaikuttaa korvaussumman lisäksi myös mm. vakuutuksenottajan ikä. Iän myötä hinta nousee, mutta monesti vakuutus saattaa olla yllättävänkin edullinen, varsinkin kun ottaa huomioon millaisen turvan se rakkaimmillesi antaa.
Monesti suurin tarve on nuorilla aikuisilla. Silloin kun lapset ovat pieniä ja lainaa on enemmän, voi korvaussumma olla suurikin. Korvaussummaa voidaan laskea, kun laina on pienentynyt ja lapset ovat kasvaneet omilleen. Turva voidaan aina räätälöidä asiakkaan tarpeen mukaan.
Mitä tarkoittaa, että Pohjola korottaa henkivakuutussummaa?
Jos olet Osuuspankin omistaja-asiakas tai Pohjola Vakuutuksen etuasiakas, saat henkivakuutuksen vakuutusmäärään 45 %:n korotuksen ilman lisämaksua. Korotusprosentti vahvistetaan vuosittain. Esimerkiksi jos maksat 100 000 euron henkivakuutusturvasta, korvaus on 145 000 euroa. Tämä voidaan ottaa huomioon myös vakuutusmäärää laskettaessa ja miettiessä.
Lopuksi Anne antaa vinkin pienen lapsen vanhemmille:
Jos olet alle yksivuotiaan lapsen vanhempi, voit saada 20 000 euron henkivakuutuksen vuodeksi maksutta. Pohjola tarjoaa NewLife-vakuutuksen molemmille vanhemmille erikseen ensimmäiseksi vuodeksi ilmaiseksi. Omistaja-asiakkaana tai Pohjola Vakuutuksen etuasiakkaana myös tähän lasketaan 45 %:n korotus korvausmäärään. Tämän vakuutuksen vanhemmat saavat ilman terveysselvitystä.
Tarkempaa tietoa niin henkivakuutuksista kuin muistakin vakuutuksista löydät täältä tai varaamalla ajan henkilökohtaiseen neuvotteluun puhelinnumerosta 0100 0500. |