Taloustaitoja nuorille
Lisää aiheesta
OP Etelä-Hämeen tekemällä yhteistyöllä alueen oppilaitosten kanssa on tärkeä tehtävä: Haluamme olla mukana tukemassa toimialueemme nuorten taloustaitojen kehittymistä. Koemme tärkeäksi kertoa talousasioista nuorille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta nuorten tiedot ja taidot kehittyvät ja he ovat valmiita tulevaisuuteen. Omistaja-asiakkailtamme saadun palautteen perusteella tätä työtä pidetään erityisen tärkeänä.
Teemme monipuolista yhteistyötä pankin toimialueen koulujen kanssa. Mukana ovat yläkoulut, lukiot, ammattikoulu ja ammattikorkeakoulukin. Yhteistyöhön kuuluvat mm. erilaiset vierailut kouluissa oppituntien ja esittelyiden merkeissä. Olemme säännöllisesti ja koordinoiduksi tehneet tätä työtä alueemme oppilaitosten kanssa jo vuodesta 2005 lähtien. Sitä ennenkin toki vierailimme kouluissa, mutta nämä tunnit olivat satunnaisempia.
Mitä oppitunneilla käsitellään?
Oppitunneilla kerromme nuorten pankki- ja vakuutusasioista, taloudenhallinnasta, sijoittamisesta ja säästämisestä. Olemme kuvanneet oppitunneista myös videot, joten opettajien on mahdollista joustavasti hyödyntää materiaaliamme osana omia tuntejaan.
Yhteistyöhön kuuluu Taloustaitoviikolle osallistuminen maaliskuussa. Taloustaitoviikkoa vietetään OP:ssa Global Money Weekin kunniaksi. Taloustaitoviikolla keskitytään erityisesti nuorten taloustaitoihin. Aiempina vuosina olemme järjestäneet pankilla vierailuja ja ohjelmaa. Koronan aikana olemme panostaneet sosiaalisen median materiaaleihin ja erilaisiin digitaalisiin oppitunteihin yhdessä OP Ryhmän kanssa.
Olemme mukana myös keväisin järjestettävässä 9. luokkalaisten Taloustaitokilpailussa. Tuemme kilpailuun osallistumista oppitunneilla ja materiaaleillamme ja palkitsemme alueemme koulujen parhaimpia.
Taloustaitojen opettaminen on vastuullisuutta
Yhteistyö koetaan tärkeäksi niin pankin sisällä, kuin asiakkaiden ja opettajienkin suunnalta. Se on kiinteä osa pankin vastuullisuutta, joka ei ole vain sanoja vaan tekoja.
Opettajilta olemme kuulleet, että he pitävät tärkeänä tekemäämme työtä nuorten parissa. Heistä on mukavaa myös se, että ulkopuoliset vierailijat käyvät kertomassa oman alansa asioista ja kertovat neuvoja. Tällöin oppilaatkin saattavat kiinnostua aiheesta paremmin.
Oppituntien monipuoliset aiheet ovat saaneet myös kiitosta. Oppilailta kiitosta olemme saaneet juuri heitä koskevista aiheista ja selkeistä esimerkeistä esimerkiksi laskujen maksamisen osalta. Pyrimme kertomaan oppitunneilla ja tapaamisissa ajankohtaisista asioista ja mietimme aina nuoria koskevat ja kiinnostavat aiheet.
Sini Putkonen
lakipalveluasiantuntija, oppilaitosyhteistyö