Tervetuloa pankkiin maksamaan laskusi!
Lapsena en haaveillut isona olevani pankissa töissä. Silti minulla on muutama hyvin vahva muisto pankkiin liittyen.
Ensinnäkin mieleen on piirtynyt selkeänä hetket säästölippaan tyhjennyksistä konttorilla ja siihen liittyvä kolikoiden kilinä, pankin eteinen, jossa vanhemmat kävivät maksamassa paperiset laskut laskunmaksuautomaatilla sekä pettymys siitä, että silloinen oma pankki ei järjestänyt lapsille Hippokilpailuja, jotka olivat kavereiden kesken hyvässä maineessa.
Aikaa on kulunut näistä muistoista jos jonkin verran ja moni asia on pankeissa muuttunut. Muun muassa digitalisaatio on tuonut yhä kehittyneimpiä tapoja maksaa, mutta jotain on myös säilynyt.
Edelleen Osuuspankit järjestävät Hippotapahtumia, seuraavat Hippo-hiihdot hiihdetään sekä Hämeenlinnassa että Oitissa lauantaina 3.3. ja Hauholla tiistaina 6.3.2018, rahat voi käydä lapsen kanssa tallettamassa TalletusOtoilla ja halutessaan voi tulla Osuuspankkiin maksamaan laskunsa.
Laskunmaksuautomaatteja ei enää ole, mutta nykyisin laskut voi hoitaa kassapalveluja edullisemmin OP Etelä-Hämeessä asiakas-iPadeillä. Pääkonttorissa Hämeenlinnassa sekä Riihimäellä on pankkisaleissa asiakkaiden käytössä iPadit, joissa voi ilman ajanvarausta ja jonotusta maksaa laskut verkkopalvelun kautta.
Ei haittaa, vaikka kokemusta verkkopalvelun käyttämisestä tai omaa laitetta ei olisi, autamme mielellämme verkkopalvelun tai OP-mobiilin opettelussa. Halutessaan voi tuoda myös oman laitteen mukanaan. Eräs asiakkaamme tuli kerran myös sen vuoksi maksamaan pankin iPadilla, että kotona netti ei toiminut.
Toivonkin, että jos sinä tai läheisesi kaipaatte hyödyllisiä vinkkejä maksamiseen liittyen, niin käännytte puoleemme ajanvarauksella tai tulette muuten käymään. Luodaan yhdessä hyviä pankkimuistoja myös tulevaisuudessa!
Esimiestyö, digitaalisuus sekä markkinointi ja viestintä ovat lähellä sydäntäni. Näitä asioita pääsen hyödyntämään myös työssäni Palvelupäällikkönä OP Etelä-Hämeessä. Vapaa-aikanani ratsastan, potkunyrkkeilen, golffaan ja matkustelen.