Dreams-kouluvierailuja on tehty Dreams-lähettiläiden toimesta jo vuodesta 2003 lähtien, ja ne tavoittavat vuosittain tuhansia nuoria eri puolilta Suomea. Näiden tarinoiden avulla he rohkaisevat nuoria unelmoimaan sekä pohtimaan vahvuuksiaan ja oman polkunsa suuntaa. Nuorten unelmointia ja uskoa tulevaisuuteen tukevat Pohjola Vakuutus ja useat osuuspankit ympäri maan.

Kävimme seuraamassa Kristan Dreams-puheenvuoroa Lahdessa Lukio Gaudiassa ja Kivimaan koululla. Kuuntelijoita oli molemmissa kouluissa satapäinen joukko, jotka vaikuttuneina keskittyivät Kristan ajatuksiin elämästä ja urastaan näyttelijänä. 

Krista Kososen inspiroiva puheenvuoro keräsi satapäisen yleisön Lukio Gaudiassa.

Omat epävarmuudet voi kääntyä jopa vahvuudeksi

Krista kertoi olleensa erittäin epävarma omassa nuoruudessaan. Olin pidempi kuin muut ikäiseni ja kasvuennusteeni arvioitiin olevan 195 cm. Häpesin kehoani ja pituuttani niin paljon, että yritin näyttää mahdollisimman pieneltä, istumalla esimerkiksi kyyryssä. Lopulta tämä johti siihen, että lääkäri totesi äänihuulieni vaurioituneen keuhkojen happivajeen vuoksi, hän muistelee. 

Nykyään Krista pitää kehoaan ja erityisesti pituuttaan tärkeimpänä valttikorttina urallaan. Hän kertoo saaneensa mielenkiintoisempia rooleja näyttelijänä juuri näiden entisten epävarmuustekijöiden vuoksi, jotka hän nykyään kokee vahvuutenaan.

Puhuessaan itsevarmuudesta nuorille, hän muistutti kuuntelijoita välttämään itsetunnon rakentamista sosiaalisen median tai muiden mielipiteiden kautta. Rakentakaa itsevarmuutenne ja oman elämänne suunta omien mielenkiinnonkohteidenne ja unelmienne pohjalta, ja suunnatkaa niitä kohti, Krista kehottaa kuuntelijoita. 

Epäonnistuminen on väistämätöntä, mutta olennaista on se, miten sieltä nousee

Krista kertoo, ettei ole koskaan ollut luonnonlahjakkuus mielestään missään. Hän uskoo siihen, että uteliaisuus, intohimo ja kova harjoittelu vie eteenpäin. Harjoittelu ei välttämättä ole aina helppoa ja mukavaa, sekä epäonnistuminen on väistämätöntä. Olennaista hänen mielestään epäonnistumisessa on kuitenkin se, miten sieltä nousee. Nouse ylös, analysoi mikä meni pieleen ja jatketaan parempana versiona itsestäsi eteenpäin, Krista toteaa.

Taloudellisia, ammatillisia ja elämänmakuisia unelmia

Kristan puheenvuorosta inspiroituneena halusimme kuulla muiden kuulijoiden mietteitä puheenvuorosta. Tapasimme Kivimaan koulun oppilaat Eevin, Sofian, Millan ja Villen (nimi muutettu, ”Ville” haluaa pysyä nimettömänä).

Puhuimme nuorten kanssa heidän ammatillisista ja taloudellisista, sekä yleisesti elämään liittyvistä unelmistaan. Sofia ja Eevi totesivat Kristan puheenvuoron olleen erittäin inspiroiva ja osuneen hyvin lähelle heidän omia tavoitteitaan, sillä molemmat haaveilevat ja tähtäävät taidealojen pariin. Eevi kertoi haaveilevansa näyttelijän, tai musiikkiin liittyvistä aloista, kun taas Sofiaa kiinnostaa muusikon, näyttelijän, puvustajan tai elokuvaohjaajan ura. Molemmilla oli jopa seuraava askel suunniteltuna kohti omia unelmiaan. Sofia haluaisi hakea yläkoulun jälkeen opiskelemaan musiikkiteknologiaa, tai media-alalle elokuvaohjaamista. Eevi tähtää Tampereelle ilmaisutaidon lukioon. 

Kuvassa Kivimaan Koulun oppilaat Sofia ja Milla.

Milla kertoi haaveilevansa matkustelusta ja siitä, että raha-asiat olisivat hyvin ja hän saisi vakituisen työn. Ei ole tarkoitus tuhlailla turhuuksiin, mutta haluan taloudellista tasapainoa elämältäni ja olenkin jo aloittanut säästämään, Milla kertoo. Ammatiltaan hän haluaisi olla kauneudenhoidon ammattilainen ja tähtääkin yläkoulun jälkeen hius- ja kauneudenhoitoalalle opiskelemaan.

Nyt ollaan siinä kohtaa elämää, että kaikki ovet ovat auki

Aina ei myöskään tarvitse olla valmista suunnitelmaa tai tarkkaa tietoa siitä, mitä sitä elämällään haluaisi tehdä. ”Ville” kertoi, että hänellä on ammatilliset unelmat vielä hieman hukassa. Nyt ollaan siinä kohtaa elämää, että kaikki ovet ovat auki, hän toteaa. Tällä hetkellä Villeä kiinnostaa kiinteistönvälitys ja journalistin urat. Ei sinulla ole vielä mikään kiire tehdä päätöksiä, luokkakaverit vieressä kannustavat. 

Vaikka ammatillisesti en vielä tiedäkään, mitä haluan tehdä, on minulla kuitenkin unelma omasta kodista ja hyvästä taloudellisesta tilanteesta. Haluan rakentaa omakotitalon, enkä haluaisi joutua miettimään minkälaisen kodin voin rakentaa, ”Ville” kertoo.

Lukeminen kannattaa, tähtäät sitten näyttelijäksi, tai et

Kysyimme nuorilta mikä Kristan puheessa jäi erityisesti mieleen. Nuoret komppasivat toinen toisiaan: lukeminen kannattaa. En tiennyt, että lukemisella on niin suuri merkitys, ”Ville” ihmettelee.

Nuoret viittaavat Kristan puheessaan kertomaan konkreettiseen vinkkiin – lukeminen kannattaa. Krista kertoi lukeneensa tutkimuksen, jossa kerrottiin lukemisen vaikutuksista. ”Nuoret, jotka eivät lue, ymmärtävät noin 20 000 sanaa. Nuoret, jotka lukevat, ymmärtävät noin 70 000 sanaa”, hän toteaa. Krista totesi, että tämä vinkki auttaa mm. näyttelijäksi tähtääviä, sillä näyttelijä työskentelee jatkuvasti lukemisen ja tekstin parissa, joten on hyvä ymmärtää sanojen merkitystä. Lukeminen myös kehittää empatiakykyä ja taitoa ymmärtää ihmisiä.

Mistä aikuiset unelmoivat?

Tapasimme Kristan puheenvuoron jälkeen myös Janette Kellolammen, joka toimii Lukio Gaudian äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana kysyäksemme myös hänen unelmistaan. 

Kuvassa Lukio Gaudian äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Janette kellolampi.

Olen unelmoija ja unelmani ovatkin hyvin laaja-alaisia. Ne liittyvät ammatillisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin, sekä perheen perustamiseen. Olen onnekas, kun olen saanut toteuttaa jo valtaosan nuoruuden unelmistani, kuten vaihto-opiskelemassa käymisen ja musiikin harrastamisen. Tällä hetkellä unelmoin vakituisesta työpaikasta ja perheen perustamisesta. Lisäksi haaveilen aikuisen arkisista asioista, kuten Dysonin varsi-imurista, hän naurahtaa.

Janette kertoo Kristan puheenvuorossa jääneen päällimmäisenä mieleen Kristan mainitsemat paniikkikohtaukset, joista hän kertoi kärsineensä elämänsä aikana. Hän pystyy rohkaisemaan omia paniikkikohtauksista kärsiviä opiskelijoitaan paremmin muistuttamalla heitä, ettei pidä luovuttaa minkään unelman suhteen, vaikka saisikin paniikkikohtauksia. Ajan myötä ja itsensä kanssa töitä tekemällä paniikkikohtaukset saattavat jopa hävitä, kuten Kristalla oli käynyt.

Dreams tukee nuoria matkalla unelmiin

Lasten ja nuorten säätiön ja sen järjestämän Dreams-ohjelman tarkoitus on vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia ja tulevaisuudenuskoa. Yleisölle tutut Dreams-lähettiläät vierailevat yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa kertomassa oman kasvutarinansa. Tarinoiden avulla Dreams-lähettiläät rohkaisevat nuoria unelmoimaan sekä pohtimaan vahvuuksiaan ja oman polkunsa suuntaa. Dreams-ohjelma tavoittaa tuhansia nuoria ympäri Suomen.

Nuorten unelmointia ja uskoa tulevaisuuteen tukevat Pohjola Vakuutus ja osuuspankit kautta maan.

Lue lisää Dreams-ohjelmasta tämän linkin kautta.