Minulle on avautunut aivan uusi maailma OP:n edustajiston kautta. Se innosti myöhemmin hakeutumaan myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mitä aiemmin en ollut ajatellut.

Näin kertoo maatalousyrittäjä Henri Lindholm Hämeenlinnan Iittalasta. Jalavaniemi on sukutila, jossa sekä kasvatetaan ylämaankarjaa että viljellään luomukauraa. Moni karavaanari kuitenkin tunnistaa nimen matkailualueena, jossa kausipaikkoja saa jonottaa, koska vaihtuvuus on niin vähäistä. Vanajaveden rantaan on rakennettu myös korkeatasosia vuokramökkejä.

 Ensiyrittämällä edustajistoon

 - Ensinnäkin saamani äänimäärä oli minulle valtava yllätys. Olin ajatellut, että ehkä lähipiiri äänestää, mutta sain mielestäni todella paljon ääniä ensi yrittämällä, Henri kertaa. 

Uudet asiat kiinnostavat minua ja halusin, että edustajistossa kuuluisi omistaja-asiakkaan ääni myös täältä vähän sivummalta. Ja täytyy tunnustaa, että osuuskuntamuoto oli alkuun minulle hieman vieras. Kokemusta oli kertynyt lähinnä omista osakeyhtiöistä. 

Nyt kun olen päässyt näkemään finanssimaailmaa eri kantilta, olen vakuuttunut, että osuuskunta on äärimmäisen hyvä yhtiömuoto paikalliselle pankille. Sen päätöksenteko on läpinäkyvää ja niin edustajistoa kuin muutakin hallintoa aidosti kuunnellaan.

Avoimuus yllättänyt

Henri valittiin OP Etelä-Hämeen edustajistoon ensimmäisen kerran vuoden 2017 vaaleissa. Hänestä edustajisto on näköalapaikka, jossa on saanut pankin päätöksentekoon osallistumisen lisäksi paljon tietoa finanssialan trendeistä. Erityisesti hän antaa kiitosta pankin johdolle siitä, kuinka vahvasti edustajisto otettiin mukaan fuusion valmisteluun, jonka tuloksena syntyi OP Häme. 

  - Minulle tuli vahva tunne siitä, että molempien pankkien hallituksilla ja johdolla oli aito toive kuunnella edustajistoja uutta pankkia suunniteltaessa, Henri vakuuttaa.

Vahva suositus

 - Jos finanssiala yhtään kiinnostaa ja haluat vaikuttaa oman pankkisi toimintaan, kannattaa ehdottomasti asettua ehdolle edustajiston vaaleissa, Henri sanoo. 

Edustajistolle järjestetään erilaisia koulutuksia ja tapaamisia. Se on myös loistava paikka kasvattaa verkostoja.

 - Ei kannata tuijottaa sitä, että sääntöjen mukaan edustajistolla on vain yksi kokous vuodessa ja päätehtävänä tilinpäätöksen vahvistaminen sekä hallintoneuvoston valitseminen. Tämän lisäksi meille on järjestetty erilaisia muita koulutuksia ja tapaamisia. Tässä yhteydessä omat verkostotkin ovat laajentuneet ja monipuolistuneet. Henri Lindholm ei nyt ole asettumassa ehdolle, koska tuli valituksi OP Hämeen hallintoneuvostoon. 

Henri Lindholmin ylämaankarjassa on todellisia persoonallisuuksia. Osa hellyydenkipeitä ja osa tulisempia tapauksia. Kaikkia kuitenkin tarvitaan kierrossa, jossa nurmella olevilla pelloilla ja perinnemaisemassa vapaana elävä karja lannoittaa pellot luomukauraviljelylle. Kuva: Riitta Toivonen

Henri Lindholm

- maatalousyrittäjä
- toimitusjohtaja Jalavaniemi Oy
- OP Etelä-Hämeen edustajiston jäsen 2017-2023
- OP Hämeen hallintoneuvoston jäsen 2024-

Edustajiston vaalit käydään marraskuussa 2025

OP Hämeen edustajiston vaalit käydään marraskuussa, mutta ehdokkaaksi tulee ilmoittautua 21.8.-11.9.2025. Nyt siis kannattaa heti ottaa harkintaan, haluatko mukaan päättämään, miten omistaja-asiakkaiden ääni tuodaan kuuluviin osuuspankin hallinnossa. 

OP Hämeen 38 jäseniseen edustajistoon valitaan edustajat kolmesta vaalipiiristä.

Ne ovat:
- Hämeenlinnan seudun vaalipiiri
- Lahden seudun vaalipiiri
- Riihimäen seudun vaalipiiri

Tarkemmat ohjeet ja päivämäärät löytyvät verkkosivuilta www.op.fi/hame/vaalit