Lahdessa järjestetään 28.2.-2.3.2025 jääveiston 31. SM-kilpailut, jotka tuovat yhteen Suomen huippujäänveistäjät ja tarjoavat unohtumattoman elämyksen koko perheelle.

Kilpailuun osallistuu kymmenen Suomen parasta jäänveistäjää, mukaan lukien viime vuoden voittaja Timo Koivisto Porvoosta. Kilpailu alkaa perjantai-iltana alkuvalmisteluilla, ja varsinainen veistäminen tapahtuu lauantaina ja sunnuntaina. Yleisö pääsee seuraamaan veistämistä ja äänestämään omaa suosikkiaan aina sunnuntaihin klo 14 asti, jolloin palkintojen jako tapahtuu.

Vuoden 2024 jääveiston Suomen mestari Timo Koivisto Porvoosta työntouhussa.

Vapaa pääsy ja perheystävälliset aktiviteetit

Tapahtuma on avoin kaikille, ja sinne on vapaa pääsy. Tämä on loistava tilaisuus tulla ihastelemaan upeita jääveistoksia ja nauttimaan talvisesta tunnelmasta. Lapsille on luvassa erityistä iloa, sillä Tiirismaan Latu rakentaa jääliukumäen, joka valmistuu sunnuntaiksi. Tämä tarjoaa perheen pienimmille mahdollisuuden laskiaisen riemuihin.

Veistokset luovat maagista tunnelmaa pimeyteen

Yleisö pääsee kisan aikana seuraamaan veistämistä sekä äänestämään omaa suosikkiaan. Tapahtumaa tukevat taloudellisesti Lahden kaupunki ja OP Häme, ja Moottoripyörämuseo sekä Riku Motor ovat mahdollistaneet tapahtuman järjestämisen museon piha-alueella. Kilpailun jälkeen veistokset ovat vapaasti kaikkien nähtävillä aina teosten sulamiseen asti, ja ne valaistaan iltaisin värivaloin, mikä luo maagisen tunnelman.

Tervetuloa mukaan nauttimaan talvisesta taiteesta ja yhteisöllisyydestä Lahden jääveiston SM-kilpailuihin!

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Jäälinna ry, Lahden kaupunki ja Suomen Moottoripyörämuseo, ja se pidetään Moottoripyörämuseon piha-alueella osoitteessa Veistämönkatu 1.