Nuorille seura on kuin toinen koti, joten kesätyö leirillä on ollut erittäin mieluista.

Käsipalloleirillä pelataan, urheillaan ja opitaan

Lukiolaiset Pihla Pesonen ja Enna Salama saivat mieluisen kesätyön, kun jo entuudestaan nuorille tuttu seura tarjosi työtä päiväleireiltä. Molemmat nuoret pelaavat seuran naisten edustusjoukkueessa, missä pelataan ylintä sarjatasoa Suomessa. Lukion viimeisen vuoden syksyllä aloittavalle Pesoselle seura on kuin toinen koti. ”Olin viime vuonna samaisessa kesätyössä, joten oli mahtavaa saada tänäkin vuonna mahdollisuus työskennellä omalle seuralle. Lasten kanssa työskentely on itselleni mieluista, ja koska minulla on jo kokemusta viime vuoden leiristä, tiesin jo mitä odottaa. Seuran ja OP Hämeen tarjoama kesätyö helpottaa myös omaa pelaamistani, koska aikaa ei mene matkustamiseen ja uusista asioista stressaamiseen.”, Pesonen kertoo.  

Nuoret työskentelevät kahdella eri leirillä, joista toinen on suunnattu vanhemmille, yläkouluikäisille lapsille. Toinen leiri puolestaan on suunnattu nuoremmille lapsille, joten molempien leirien ohjelma eroaa sisällöllään toisistaan. Molemmat leirit sisältävät käsipallon lisäksi pesäpalloa ja yleisurheilua. Näissä lajeissa vetäjinä toimii oman lajinsa edustajat, joten leiriläiset saavat oppia ja kokemusta myös edellä mainituista lajeista. Monipuoliset leirit vetävät puoleensa siis muitakin, kuin käsipallosta kiinnostuneita lapsia.

Yksi parhaista asioista leirillä on saada lasten luottamus ja nähdä heidän kehittyvän 

Salama on kerryttänyt monipuolisesti erilaista kokemusta jo muutaman vuoden verran kesätöistä, joten hänelle on tärkeää päästä tekemään työtä, mistä nauttii. ”Vaikka en omaa valmennustaustaa, koen olevani hyvä lasten kanssa. Olen suorittanut koulun TET-harjoittelut kuitenkin päiväkodeissa ja kouluissa, joten sitä kautta olen saanut kokemusta lasten parissa työskentelystä. Tästä on selkeästi ollut hyötyä tämän kesän työssä”, Salama kertoo. 

Työ tuo monipuolista kokemusta lasten ohjaamisesta, asioiden organisoinnista, päivän suunnittelusta ja yleisesti valmentamiseen liittyvistä tehtävistä. Myös leiripaikan siisteyden ylläpito ja lasten ruokailuvalvonnat ovat olennainen osa päivää. Oman etunsa työtehtäviin tuo nuorten oma kokemus ja ymmärrys lajista, mikä helpottaa kesäduunareita pitämään langat käsissä leirillä. Salama kuvailee yhden parhaista asioista leirillä olevan se, kun voittaa lasten luottamuksen puolelleen ja näkee heidän kehittyvän viikon aikana. 

”Leireillä sattuu ja tapahtuu. Joskus leiriläinen saattaa pahoittaa mielensä jostain tai kokea treenin olevan tylsä tai liian haastava. Parasta on se, kun saa lapsen motivoitua mukaan tekemiseen ja harjoituksen päätteeksi lapsella on leveä onnistumisen hymy kasvoillaan”, Salama kiteyttää.

Nuorilla katseet tulevaisuudessa

Niin Pesosella, kuin Salamallakin on tulevaisuuden haaveinaan lähteä ulkomaille asumaan. Pesosella kiinnostus ulkomaille lähtöön liittyy opiskelun ja käsipallon pelaamisen yhdistämiseen. ”Käsipallo on iso osa elämääni. Olen aina tiennyt haluavani lähteä asumaan ja opiskelemaan ulkomaille, yhdistäen myös mahdollisesti käsipallon pelaamisen siihen. Ulkomailla on yleensä Suomeen verrattuna kovempi taso ja paremmat mahdollisuudet pelata ammattimaisemmin naisten sarjoissa. Puoliammattilaisena pelaaminen ulkomailla on ainakin tällä hetkellä yksi haaveistani”, Pesonen kiteyttää.  

Salamalle puolestaan on vielä auki, haluaako liittää käsipallon ulkomailla asumiseen. ”Haluan mennä asioissa askel kerrallaan siten, mikä tuntuu tällä hetkellä hyvältä. En vielä tiedä liittyykö ulkomailla asumiseen myös käsipallo, mutta sen näkee sitten. Koskaan ei voi tietää miten kauan oma peliura jatkuu, mutta ainakin tällä hetkellä nautin täysillä pelaamisesta”, Salama tiivistää.

Säästöjä on mielestäni hyvä olla äkillisten menojen vuoksi

Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa OP maksaa yhdistyksille nuorten kesätyöstä ansaitsemansa palkan. Motivoiva palkka yhdistettynä mieluisaan työhön on työnteon alkutaipaleella oleville nuorille tärkeää. Ensimmäiset kokemukset työelämästä vaikuttavat paitsi loppuelämän asenteeseen työtä kohtaan, myös kartuttavat kokemusta ja näyttävät suuntaa tulevaisuuden haaveille. 

Pesonen pitää tärkeänä sitä, että osan palkkarahoista voi käyttää myös kivoihin asioihin, kuten matkusteluun. ”Olen lähdössä tänä vuonna ulkomaille, joten suuri osa palkasta menee siihen. Ilman kesätöitä se ei olisi mahdollista”, Pesonen iloitsee. Salama aikoo laittaa ison siivun palkasta säästöön. ”Koska muutto omilleni on tulossa lähitulevaisuudessa eteen, haluan laittaa osan rahoista säästöön. Säästöjä on mielestäni hyvä olla äkillisten menojen vuoksi. Se tuo mielenrauhaa, kun tietää että on jotain mitä nostaa tarvittaessa”, Salama kertoo.

Menestyneen seuran unelmana on rakentaa pienen kaupungin ja pienen lajin menestystarina

Riihimäen Cocks tuo paikallisesti alueelleen elinvoimaisuutta. Seura tarjoaa paikallisille urheilumahdollisuuksia, aina harrastustoiminnasta kilpailutoimintaan, penkkiurheilua ja fanikulttuuria unohtamatta. Seura on saavuttanut historiassaan useita SM-palkintosijoja, Suomen Cupin voittoja ja Baltian liigan mitaleja. Näiden saavutusten lisäksi seura on kasvattanut lukuisia maajoukkuetason pelaajia sekä vuoden käsipalloilijoita. Vastuullisena toimijana Cocks haluaa olla mukana kehittämässä myös valtakunnallista käsipallotoimintaa ja käsipalloiluun keskeisesti kuuluvaa tuomaritoimintaa. 

Seuran arvot kuvastavat hyvin sen tahtotilaa. Tavoitteellinen ja sitoutunut toiminta kuuluu olennaisena osana kilpailutoimintaan, mutta antaa samalla oivan pohjan myös puhtaalle harrastetoiminnalle. Seuratoiminnan ja kilpaurheilun onnistumiselle keskeistä on jäsenistön sitoutuminen ja vapaaehtoisten työn huomioiminen. Näiden arvojen lisäksi seura pitää arvossaan kurinalaisuutta, suvaitsevaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Cocksin urheilijat, harrastajat, työntekijät ja kaikki toiminnassa mukana olevat kantavat logoa ylpeydellä, pilke silmäkulmassa, mikä muistuttaa jokaista seuran jäsentä upean seuran olemassaolosta.  

Lue lisää Käsipalloseura Riihimäen Cocksista täältä. 

Tänä kesänä Hämeessä 200 nuorta sai ensimmäisiä kokemuksia palkallisesta kesätyöstä ja 80 yhdistystä sai mahdollisuuden palkata nuoria töihin. Valtakunnallisesti Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan avulla työllistetään tuhansia nuoria yleishyödyllisissä yhdistyksissä ympäri Suomen. Kampanjan avulla tuetaan nuorten työllistymistä. Kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä.