Kohti Hiiop-päivää!

Säännöllisillä lahjoituksilla OP Häme tukee toimialueensa yhdistyksiä ja seuroja. Lisäksi kuluvan vuoden aikana kaikilla halukkailla OP Hämeen työntekijöillä on ollut mahdollisuus tehdä yleishyödyllistä työtä yhteisöissä, josta he ovat saaneet palkan. Näin voimme olla käytännönläheisesti mukana toteuttamassa yritysvastuuta ja yhteisöllistä tekemistä. Kahden päivittäispalvelun ja yritysrahoituksen naisen tavanomainen, sovellusten ja järjestelmien täyteinen työpäivä vaihtui syyskuisena tiistaina matkaksi kohti Hämeenlinnan Rengon metsämaisemaa ja siellä sijaitsevaa Hämeenlinnan Eläinsuojeluyhdistys ry:n toimipistettä. Eläinrakkaina, ja vapaa-ajalla puolestaan paljon liikunnan vapaaehtoistyön parissa touhuavalle kaksikolle eläinsuojeluyhdistys oli oiva taho päästä antamaan oma panos itselle uudentyyppiseen toimintaan. Vastaanotto portista sisään astuessa oli melkoisen äänekäs ja innokas, koimme itsemme hyvin tervetulleiksi vieraiksi.

Käsissä talutushihna, imuri, kissanhiekkalapio ja ruokakippo

Päivämme koostui monipuolisista, jokaisen eläimen perustarpeisiin liittyvistä töistä. Koirakaverit pääsivät kanssamme metsätielle lenkkeilemään ja kissa-asukit saivat asumuksensa siistiksi ja ruokakipot täyteen. Kova huomionkaipuu huokui valtaosasta eläimiä ja rapsutettavana oltiin kyltymättömästi. Talveenkin oli jo syyskuussa varauduttava, joten tarhalla koottiin ja kannettiin paikoilleen useampia kylmyyden kestäviä koirankoppeja. Kaikkea tätä työtä seurasivat tiiviisti lukemattomat silmäparit. Koirien ja kissojen ohella yhdistyksellä on hoidettavanaan nimittäin mm. pupuja, kanoja, viiriäisiä, hiiriä ja kaijoja. Huomasimmekin jo nopeasti, että tuliaisiksi tuomamme pieni eläintenruokalahjoitus on pisara meressä tässä paikassa. Mutta, pienistä puroista ja monen ihmisen antamasta, oman itsensä kokoisesta panoksesta, syntyy suuri vaikutus. 

OP Hämeestä mukaan viettämään Hiiop -vapaaehtoispäivää lähti Anniina Katavisto. Kuvissa Anniina työn touhussa.

Vapaaehtoisuus kannattelee eläinsuojeluyhdistyksiä

Eläinsuojelutyötä kokonaisuudessaan toteutetaan suunnitelmallisesti ja alalla työskentelee vapaaehtoisten lisäksi muun muassa eläinlääkäreitä, eläintenhoitajia ja -kouluttajia. Eläinsuojeluyhdistykset tekevät tiivistä yhteistyötä pelastuslaitosten ja viranomaisten kanssa, työ on 24 tuntia vuorokaudessa valmiudessa olemista. Vapaaehtoistyö on kuitenkin toimintaa kannatteleva tekijä, niin lahjoitusten kuin käytännön työn tekemisenkin kautta. Eläinsuojeluyhdistykset korostavatkin, että vapaaehtoisena eläinsuojelutyöhön osallistuminen ei vaadi huomattavaa tietotaitoa eläinten hoidosta tai velvollisuutta sitoutua tiettyyn tehtävään tai eläimeen. Jokaiselle vapaaehtoistyöhön haluavalle voidaan löytää työnkuva, jolla auttaa, niin lyhyeksi tai pitkäksi ajaksi kuin itse haluaa. Vapaaehtoistyön tarpeeseen ja vaihtoehtoihin tutustuessa ilahduttava esimerkki monipuolisuudesta oli vaikka se, että erään valokuvausta osaavan vapaaehtoistyöläisen tehtävänä on ottaa edustavia ja kiinnostusta herättäviä kuvia uusia koteja etsivistä eläimistä eri kanaviin julkaistaviksi. Mistä tahansa omasta vahvuudestasi tai taidostasi siis voi olla hyötyä, ja kaikki tekeminen on arvokasta!

Kotimatkalla hyvä mieli!

Eläinsuojeluyhdistyksissä tehdään tärkeää työtä sen eteen, että erilaisista syistä apua tarvitsevat eläimet voisivat elää hyvävointisina. Hyvinvoivat lemmikkieläimet tuovat iloa, virkeyttä ja toimintakykyä omistajilleen, joten on upeaa, että yhdistysten kautta monet eläimet löytävät uusiin koteihin. Myös luonnosta yhdistykset pelastavat loukkaantuneita tai kärsiviä eläimiä. Kovia kokenut eläin voi olla arvaamatonkin, joten eläinsuojelutyö on myös meidän kaikkien turvallisuutta parantavaa työtä. Päivä muistutti siitä, kuinka paljon meidänkin toimialueellamme tehdään merkityksellistä yhdistystyötä, jossa kelloon ja kertyneisiin tunteihin katsomatta aherretaan.

Tämän yhden päivän aikana ehti saada pienen kurkistuksen eläinsuojeluyhdistyksen arkeen. Hommia riittää jokaiselle päivälle, joten jos koet halua auttaa, kannattaa rohkeasti tarttua luuriin ja soittaa paikalliselle yhdistykselle, että olisiko minun käsiparistani teille hyötyä 😊

Lue lisää OP Hämeen vastuullisuusteoista: Vastuullisuus I OP Häme | OP