Leppoisaa elämää Riihimäellä
Lisää aiheesta
Keskeisellä paikalla sijaitseva Riihimäki on suuri pikkukaupunki, jossa riittää elämää, kulttuuria ja robotiikkaa.
Riihimäen keskustaan, omalle tontille aivan Granitin aukion laidalle rakennetaan Asunto Oy Riihimäen Granitinheikki. Rakentamisesta vastaa Varte Lahti Oy ja ennakkomarkkinointia hoitaa OP Koti Häme. Otimme selvää, millainen paikka Riihimäki on asua.
Riihimäki tunnetaan suurena pikkukaupunkina
Riihimäki sijaitsee keskeisellä paikalla, Helsingistä vajaan tunnin matkan päässä ja Hämeenlinnasta noin 30 km päässä. Autottomille parempaa asuinpaikkaa saa hakea, sillä rautatieristeyksessä sijaitsevalta Riihimäeltä matka taittuu kätevästi paikkaan kuin paikkaan junalla. Riihimäkeä voidaan kutsua niin sanotusti vartin kaupungiksi, sillä vartissa pääsee keskustasta mihin suuntaan tahansa kaupungin rajoille. Siellä on paljon teollisuutta, isoja työnantajia, varuskunta, maauimala ja parhaillaan remontissa oleva uimahalli aivan keskustassa. Lukuisat puistot ja luontokohteet, kuten Atsaleapuisto ja sen upea kukinto tuovat luonnossa viihtyville hyvät mahdollisuudet ulkoiluun. Eläväinen Granitin aukio on tunnettu kesäisin monipuolisista tapahtumistaan kuten kesäkeikoista ja markkinoista, joista suurin osa on maksuttomia.
Riihimäkeä voidaan kutsua vartin kaupungiksi.
Lasimuotoilusta tunnetusta Riihimäestä löytyy harvinaisen paljon kulttuuritarjontaa, sillä kansainvälisesti arvostetun lasimuseon lisäksi sieltä löytyy neljä museota, teatteri sekä Suomen suurin nuorisoteatteri. Kaupunki tunnetaan tätä nykyä myös robotiikan pääkaupunkina, sillä kaupunki tarjoaa kaikkien lasten perusopetukseen robotiikkakoulutusta aina varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle saakka. Elämyksiä ja erilaisia tapahtumia on siis tämä elävä kaupunki pullollaan. Myös urheilu- ja liikuntamahdollisuudet ovat Riihimäellä kunnossa. Sieltä löytyy monipuolinen urheilupuisto sekä perinteisten urheiluseurojen ja laji tarjonnan lisäksi viihdettä korkeimmiltakin sarjatasoilta. Paikallinen Riihimäen Cocks tarjoaa huippu-urheilua käsipallossa: naisten käsipalloa pelataan SM-sarjassa sekä miesten käsipalloa SM-liigassa ja Eurooppa Liigassa. Riihimäeltä tulee myös paljon tunnettuja suomalaisia, kuten näyttelijä Janne Kataja ja Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Jukka Jalonen.
Asiakaskohtaamisia moderneissa tiloissa
Granitinheikki hankkeen yhtenä keskeisimpänä ajatuksena on, että asiakkaille pystytään tarjoamaan palveluita moderneissa tiloissa, samalla edistän paikallista elinvoimaisuutta ja palveluvoimaa. Pankille tulee noin 750 m2 katutason liiketilaa Ragnar Granitin aukion kulmaan. OP Kodille tulee oma liiketila samaan osoitteeseen. Pankin konttorista ja OP Kodin toimistosta saa kaikki OP Hämeen ja OP Kodin tarjoamat palvelut parhailta asiantuntijoiltamme, aivan Riihimäen ytimestä.
Asunnon varaajille tuntuvia etuja
Asunto Oy Riihimäen Granitinheikki tarjoaa loistavat puitteet sijainniltaan ja OP Koti Häme sekä Varte Lahti Oy tarjoavat puolestaan koskettavia etuja tuleville asukkailleen. Granitinheikki rakennetaan omalle tontille aivan Granitin aukion laidalle, Riihimäen ydinkeskustaan. Katutasoon tulee liike- ja toimistotiloja ja 2–4 kerroksiin laadukkaita asuntoja yhteensä 19. Jokaisessa huoneistossa on tilava lasitettu parveke ja huoneistokohtainen viilennys. Kellarikerroksen autohallista pääsee hissillä suoraan omaan asuinkerrokseen. Autohallipaikat myydään omina osakkeinaan. Nopeimmat asunnon varaajat pääsevät valitsemaan juuri mieleisensä asunnon ja heille on tarjolla monta tuntuvaa etua. Tulevat ostajat pääsevät myös vaikuttamaan asuntonsa pintamateriaaleihin. Huomioitavaa on, että nämä edut koskevat vain 30.6.2024 mennessä tehtyjä kirjallisia varauksia.
Lue ja tutustu Asunto Oy Riihimäen Granitinheikin ennakkovaraajan etuihin Asunto Oy Riihimäen Granitinheikki - OP Koti (op-koti.fi)
Kesäkuun keskiviikkoisin klo 16–18 voit saapua myös esittelykontille (Keskuskatu 5) juttelemaan asiantuntijoiden kanssa ja tutustumaan kohteeseen.
Voit myös olla suoraa yhteydessä OP Kodin asiantuntijoihin: p. 0102549315 ja opkoti.riihimaki@op.fi