Vuoden 2024 kesä on jo yhdestoista, kun osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään. Nuorisoseurat ry Etelä-Suomi on yksi yhdistyksistä, joille myönnettiin tuki kolmen nuoren palkkaamiseen kesäleireilleen. Kävimme kurkkaamassa, miten kesäduunareilla ovat hommat lähteneet käyntiin Lahdessa.

Osallistujien luovuus ja osallisuus ovat keskeisessä toiminnassa

Suomen Nuorisoseurojen Etelä-Suomen alue muodostuu lähes sadasta ainutlaatuisesta nuorisoseurasta, joiden ydintehtävä on tukea paikallisten nuorisojärjestöjen toimintaa. Suomen Nuorisoseurat Etelä-Suomi on osa valtakunnallista nuorisoseurajärjestöä. 

Luova lava -päiväleirit ovat nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiritoimintaa, jossa sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki. Osallistujien oma luovuus ja osallisuus ovat keskeistä toiminnassa. Vuosittain luova lava -toimintaan valitaan teema, joka tänä vuonna on H2O -luovuuden lähteellä.  

Lahdessa Luova Lava -päiväleireillä työskentelee kaksi aikuista vastuuohjaajaa sekä useita nuoria apuohjaajia, jotka on palkattu kuntien tuella ja OP:n kesäduuni tuella. Päiväleireille osallistuvat lapset ja nuoret ideoivat, käsikirjoittavat, puvustavat ja esittävät Hetki taiteilijana -esityksen. Leiri huipentuu viimeisenä päivänä kyseiseen esitykseen, johon kutsutaan leiriläisten läheisiä katsomaan.

Kesäduunareita yhdistävät säästäminen ja liikunnalliset elämäntavat

Luova lava -päiväleirien kesätyöntekijöiksi valikoitui Otso Jokela, Venla Starck ja Sofia Bossuyt. Nuoria yhdistää paitsi urheilutausta, myös säästeliäs asenne tulevia palkkarahoja kohtaan. Jokelalle ja Starckille kesätyöt ovat tulleet tutuiksi jo aikaisemmin, mutta Bossuytille Nuorisoseurojen tarjoama kesätyö on ensimmäinen virallinen työ. ”Kyseinen työ on ensimmäinen virallinen kesätyöni. Sain ystävältäni vinkkiä kesätöistä, joita OP mahdollistaa yhdistyksille ja seuroille. Nuorisoseurojen kesätyö pisti silmääni, sillä olen itsekin ollut joskus leiriläisenä kyseisellä leirillä. Myös se, että tanssi- ja teatteritausta katsottiin eduksi, oli yksi syy miksi hain tehtävään”, Bossuyt kertoo.

Sosiaalinen työ ja kivatyöporukka tekee tästä hommasta todella mieluista

Työnkuva nuorilla koostuu pääosin pienten leiriläisten ohjaamisesta ja vastuuohjaajien avustamisesta. Apuohjaajina nuoret pääsevät myös vetämään erilaisia leikkejä ja pelejä, ylläpitäen hyvää tekemisen meininkiä. Jokelalle kesätyö Nuoriseuroilla on jo tuttua, sillä hän työllistyi Kesäduuni OP:n piikkiin tuella myös viime vuonna samaiseen yhdistykseen. ”Lähdin etsimään avoimia kesätyöpaikkoja OP:n kesätyölistauksesta ja huomasin Nuorisoseurojen etsivän jälleen samaiseen tehtävään tekijöitä missä olin viime kesänä. Tiesin työn olevan monipuolista ja kivaa, joten päätin hakea tehtävään. Sosiaalinen työ ja kiva työporukka tekee tästä hommasta todella mieluista”, Jokela kertoo.  

Myös Starckille työn tekeminen on tullut tutuksi jo muutaman vuoden ajalta. Hän työskentelee koulun ohella tanssivalmentajana, joten ohjaajana toimiminen ei ole hänelle vierasta. Koko elämänsä tanssineena Starck haluaa tulevaisuudeltaan työn, mikä mahdollistaa hänelle unelmat tanssiin liittyen. ”Koska arkeni kuluu oman tanssiharrastuksen lisäksi valmentaen, kesäleirille ohjaajaksi pääseminen oli mukava yllätys. Saan sen ansiosta vieläkin lisää kokemusta ja varmuutta ohjaamiseen”, Starck kiteyttää.

Suurin osa palkkarahoista menee säästöön

Säästeliäät nuoret kertovat palkkarahojen menevän säästöön ja rahastoihin. Jokela kuvailee palkkarahojen mahdollistavan myös asioita, mitä ei muuten tulisi hommattua. ”Palkkarahat menevät suurimmaksi säästöön, mutta mahdollistaa myös kivojen asioiden ostamisen, mikä ei muuten olisi mahdollista.”, Jokela tiivistää. Nuoret ovat selkeästi saaneet fiksusta rahankäytöstä koppia, sillä myös Starck ja Bossuyt kertovat sijoittavansa palkkarahoista suurimman osan säästöön tulevaisuutta ajatellen.

Kesätyöpaikka on nuorille yksi elämän tärkeimmistä etapeista

Suomen Nuorisoseurat ry:n Etelä-Suomen aluetoimiston toiminnanohjaaja Johanna Lindstam pitää OP:n myöntämää tukea tärkeänä ja mieluisana. ”OP:n tuki on meille erittäin tärkeä, sillä se mahdollistaa meille nuorten palkkaamisen apuohjaajiksi kesäleireillemme. Pidämme tärkeänä sitä, että nuoret saavat arvokkaita ja hyviä kokemuksia ensimmäisistä työkokeiluistaan. Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota nuorille kesätöitä” Lindstam kertoo. Hän avaa myös palautteen olleen nuorten suunnalta positiivista. ”Olemme saaneet nuorilta kiitollista ja positiivista palautetta liittyen kesätöihin. He ovat kertoneet saaneensa tärkeää kokemusta ja löytäneet itsevarmemmin omaa otetta ohjaamiseen. Toiveita myös ensi vuoden leireihin on tullut ja suurin osa nuorista tulisi sanojensa mukaan mielellään töihin myös ensi kesänä” Lindstam kiteyttää.  

Lue lisää Suomen Nuorisoseurat ry:n Etelä-Suomen toiminnasta täältä.

Valtakunnallisesti Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan avulla työllistetään tuhansia nuoria yleishyödyllisissä yhdistyksissä ympäri Suomen. Kampanjan avulla tuetaan nuorten työllistymistä. Kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä.