Moni tulee rahoitusneuvotteluun pohtien yhtä asiaa: saanko lainaa ja millä ehdoilla. Topi Passila, OP Hämeen asiakkuuspäällikkö, kertoo, että lainaratkaisun lisäksi keskustellaan usein paljon muustakin. 

Asuntolaina on pitkä sitoumus, joten asiakkaan tämänhetkisen tilanteen rinnalla katsotaan myös tulevaisuuteen. 

– Pyrimme ymmärtämään asiakkaan elämäntilannetta mahdollisimman hyvin. Samalla mietimme, mitä tulevina vuosina voi tapahtua ja millainen ratkaisu palvelee asiakasta pitkällä aikavälillä, Passila kertoo. 

Jokaisen asiakkaan tilanne on erilainen. Siksi myös rahoitusratkaisut rakennetaan yksilöllisesti.

Muotokuva OP Hämeen asiakkuuspäällikkö Topi Passilasta. Kuva liittyy asuntolainaan, talouden suunnitteluun ja pitkäjänteiseen varautumiseen.
Asuntoa hankkiessa kannattaa katsoa lainapäätöstä pidemmälle. OP Hämeen asiakkuuspäällikkö Topi Passilan mukaan huolellinen suunnittelu auttaa varautumaan myös tulevaisuuden muutoksiin. 

Miten talous kestää muutoksia? 

Lainan määrä ja kuukausierä ovat tärkeitä asioita, mutta niiden rinnalla puhutaan usein myös säästämisestä, vakuutuksista ja talouden puskurista. Viime vuosien korkokehitys on lisännyt kiinnostusta korkosuojaukseen. Lainaneuvotteluissa tyypillisesti lasketaan, miten koronnousu 6%:iin vaikuttaa lyhennyksen määrään. 

– Pohdimme asiakkaan kanssa esimerkiksi sitä, miten mahdollinen koronnousu vaikuttaisi omaan talouteen. Keskustelemme myös siitä, miten yllättäviin menoihin voi varautua ja miten säästäminen voisi kulkea lainan rinnalla, Passila avaa lainaneuvottelussa keskusteltavia asioita. 

Tavoitteena on, että asiakkaalla on mahdollisimman realistinen kuva omasta taloudestaan myös vuosien päähän. 

Myös vaikeista asioista kannattaa puhua

Laina-ajat ovat pitkiä. Tänä päivänä laina-ajan pituus voi olla jopa 40 vuotta ja elämäntilanteet ehtivät muuttua matkan varrella ehkä useampaankin otteeseen. Siksi rahoitusneuvottelussa voidaan käsitellä myös esimerkiksi toimeentulovakuutusta tai edunvalvontavaltuutusta. 

– Asuntoa ostaessa on hyvä miettiä, mitä omalle varallisuudelle tapahtuisi erilaisissa tilanteissa. Moni ei ole tullut ajatelleeksi näitä asioita etukäteen, Passila kertoo. 

Passilan mukaan asiakkaat arvostavat sitä, että taloudellista turvallisuutta tarkastellaan laajemmin kuin vain lainanhoidon näkökulmasta. 

Asiakas ja kaksi pankin asiantuntijaa keskustelevat rahoitusratkaisuista neuvotteluhuoneessa.
Rahoitusneuvottelussa autamme asiakkaita pohtimaan asuntolainan lisäksi myös talouden kokonaisuutta ja varautumista erilaisiin elämäntilanteisiin.

Kumppani talouden tärkeissä päätöksissä

Passila toivoo, että asiakkaalle jää rahoitusneuvottelusta tunne siitä, että hänen tilanteeseensa on aidosti perehdytty. 

– Haluamme auttaa asiakkaita tekemään ratkaisuja, jotka tukevat heidän talouttaan myös tulevaisuudessa. Kun oma talous on suunniteltu huolella, erilaisiin elämäntilanteisiin on helpompi varautua, Passila sanoo. 

Ennen rahoitusneuvottelua kannattaa pohtia ainakin näitä: 

  • Millainen kuukausierä tuntuu omassa arjessa turvalliselta myös silloin, jos korot nousevat? 
  • Miten taloutesi kestäisi tilapäisen tulotason laskun, esimerkiksi perhevapaan, sairauden tai työttömyyden aikana? 
  • Onko sinulla säästöjä tai muuta puskuria yllättäviä menoja varten? 
  • Millaiset vakuutukset tai muut turvaratkaisut voisivat tukea talouttasi lainan takaisinmaksun aikana? 
  • Mitkä ovat tärkeimmät tulevaisuuden suunnitelmasi ja miten asuntolaina sopii osaksi niitä?