Yritysrahoitusta yhdessä suunnitellen  

Viime aikoina on puhuttu paljon ja toisinaan isoinkin kirjaimin yritysrahoituksen saatavuuden haasteista. Moni yrittäjä kokee, että rahoitusta ei ole saatavilla, vaikka tarvetta olisi. Onpa nähty jopa sellaisia kommentteja, etteivät pankit haluaisi myöntää rahoitusta yrityksille. Näinhän asia ei onneksi ole.  Meille OP Hämeessä alueen yritysten menestyminen on sydämen asia. Haluamme olla mukana auttamassa ja edistämässä yritysten toimintaa ja kestävää kasvua. Tässä rahoituksella on merkittävä rooli ja sen järjestäminen on ydinliiketoimintaamme. Vahva tahtomme on olla mukana rakentamassa ja tukemassa koko Hämeen menestystä ja elinvoimaisuutta. 

Rahoituspäätökset vaativat nykyään enemmän – mutta ratkaisuja löytyy 

Nykyisin rahoituspäätösten tekeminen ja sitä ohjaava sääntely vaativat paljon enemmän tietoa ja dokumentaatiota kuin aiemmin. Vakuuksia tärkeämpää on yrityksen kassavirran riittävyys ja maksukyky. Jos hanke on kannattava ja terveellä pohjalla, löydämme siihen yleensä sopivan ratkaisun. Joskus se voi olla eri kuin hakijan alkuperäinen toive, mutta aina yrityksen etua ajatellen tehty. Vakuuksiakin toki tarvitaan edelleen, koska pankit toimivat vain seniorirahoittajina eli riskirahoitus on kiellettyä. OP Häme haluaa olla mukana ratkomassa haasteita – ei vain rahoittajana, vaan kumppanina ja parempien taloudellisten valintojen valmentaja.  

Meille hylkäävä päätös on aina viimeinen vaihtoehto. Kannustamme ottamaan yhteyttä hyvissä ajoin, jotta voimme yhdessä yrityksen kanssa rakentaa toimivan rahoituspaketin. Sääntelyä noudattaen pyydämme kyllä ennusteita ja laskelmia sekä tietoa tulevaisuudensuunnitelmista, eri tilanteisiin varautumisesta, liiketoiminnan näkymistä. Keskustelemme mielellämme myös vaikkapa vastuullisuusnäkökulmista. Mutta tämän kaiken teemme siksi, jotta voisimme parhaalla mahdollisella tavalla auttaa ja rakentaa juuri sinun yrityksellesi kestävän kokonaisuuden rahoitustarpeisiin tai muihin pankkiasioihin. 

Kuvassa yrityspalveluiden asiakkuusjohtajat Hanna Källarsson ja Mikko Malminen.

OP Häme on paikallinen kumppani, joka uskoo Hämeen kasvuun 

Olemme moderni, ihmis- ja yrittäjäläheinen pankki, joka aidosti haluaa auttaa asiakkaitaan heidän arjessaan. Korostamme kaikessa tekemisessämme asiakashyötyä ja -arvoa. Koska päämäärämme on olla hyödyksi asiakkaillemme, alueellemme ja henkilökunnalle, olemme panostaneet vahvasti asiantuntijuuteen ja yrityspalveluidemme palvelukykyyn. Teemme jatkuvasti töitä parantaaksemme  toimintaamme ja sujuvaa asiakaskokemusta, vaikka sääntely haastaakin aiempaa enemmän. 

Panostamme elinvoimatekoihin ja johdamme elinvoimatyötämme systemaattisesti. Alueemme menestyminen lepää yritysten varassa: vain rohkeiden yrittäjien ansiosta toimialueellamme on mahdollisuus menestyä ja kehittyä kestävästi. Me uskomme näihin mahdollisuuksiin ja haluamme siksi kannustaa yrityksiä rohkeuteen ja tulevaisuuden luomiseen. 

Päätöksentekomme on paikallista ja me tunnemme niin toimintaympäristön kuin asiakkaammekin. OP Hämeen yrityspalveluissa työskentelee lähes 40 osaavaa yrityspalveluiden ammattilaista: valmiina auttamaan kaiken kokoisia yrityksiä, oli kyse sitten rahoituksesta, maksuliikenteestä tai vaurastumisesta. Olemme täällä sinua ja yritystäsi varten. 

Yhteistyöllä ja vuoropuhelulla menestykseen 

Me ymmärrämme, ettei yritysrahoitus ole vain numeroita, vaan myös luottamusta, kumppanuutta ja yhteistä tahtoa rakentaa tulevaisuutta. Haluamme olla kanssasi mukana siinä matkassa. Olkaa siis rohkeasti yhteydessä meihin, kun mietitte yrityksenne parasta ja sen rahoitusta. Etsitään yhdessä tilanteeseen parhaiten sopivan ratkaisu. Me haluamme rahoittaa aina, kun siihen on mahdollisuus. 

Yrityspalvelut yrityksellesi OP Hämeestä