Villikukkaniitty puhkeaa kukkaan Aulangon golfkentällä
Lisää aiheesta
OP Häme ja Aulanko Golf luovat luonnon keitaan Hugo-kentälle. Yhteistyön taustalla on luonnon monimuotoisuuden tukeminen ja OP:n toimialueen elinvoiman sekä viihtyvyyden kasvattaminen.
Aulanko Golfin Hugo-kentällä viihtyvät tulevaisuudessa golffareiden ja ulkoilijoiden lisäksi myös villikukat. OP Häme on yhteistyössä Aulanko Golfin kanssa luonut Hugo-kentän väylien 6, 7 ja 8 keskelle jäävälle puolen hehtaarin peltoalueelle ajattoman kauniin villikukkaniityn, jota kaupunkilaiset voivat tulevaisuudessa ihastella.

Aletaan yhdessä Villiksi
OP Häme haluaa tällä lahjoituksella tukea samalla OP Ryhmän ja WWF:n Ala Villiksi -kampanjaa, jonka tarkoituksena on kannustaa ihmisiä mukaan tekemään työtä suomalaisen luonnon monimuotoisuuden hyväksi ja villiinnyttämään luontoa neliömetri kerrallaan.
Vastuullisuusasiantuntija Sini Saharinen OP Hämeestä kertoo ajatuksia villikukkaniittyhankkeen taustalta.
- Pankkimme vastuullisuusohjelmaan on kirjattu, että vuoden 2025 aikana teemme vähintään yhden teon paikallisen luonnon hyväksi. Hyvä yhteistyö Aulanko Golfin kanssa innosti yhteiseen hankkeeseen, Saharinen toteaa.
Kukkaniitty kasvaa kansallismaisemaan
Luonnon monimuotoisuutta vaaliva villikukkaniitty oli aiemmin pelkkää peltoa, mutta keväällä pelto käännettiin ja sinne kylvettiin niittykasvin siemenseosta. Aulanko Golfin puutarhuri Tiina Lehmuskoski on ollut toteuttamassa kansallismaisemaan hyvin istuvaa vehreää villikukkaniittyä, jossa ei käytetä minkäänlaisia kasvinsuojeluaineita.
- Sinne kylvettiin muun muassa kesämalvikkia, ruiskaunokkia, kehäkukkaa ja kesäharsoa. Ensimmäisenä vuonna sinne ei vielä kylvetty monivuotisia kasveja, vaan maa käännetään ja muokataan vielä syksyllä kertaalleen ympäri, jotta päästäisiin eroon kasveista, joita siellä ei toivota kasvavan, selventää Lehmuskoski.

Tulevina kesinä villikukkaniitty puhkeaa Lehmuskosken toiveiden mukaan värikkäämpään kukoistukseen. Alamme leikkaamaan alueen reunustoja lyhyemmäksi, jotta kukkaloisto näkyy kävelijöille ja ulkoilijoille entistä selkeämmin, Lehmuskoski kertoo.
- Tavoitteena on, että kaupunkilaiset pääsevät jossain kohtaa keräämään sieltä kukkia maljakkoihinsa.
Ennen kuin kukat ovat valmiita poimittaviksi alue tulee toimimaan hyvänä asuinpaikkana erilaisille pörriäisille, perhosille ja muille lajeille. Kukkaniittyhanke on monivuotinen ja kukkapelto kehittyy sen edetessä.

Luonnon oma mestariteos
Aulanko Golfille peltoalueen muuttaminen kukkaniityksi on merkittävä asia. Hugon maisemaan kukoistava kukkaniitty sopii mainiosti. Toimitusjohtaja Vesa Toivonen näkee kukkapellossa monia hienoja ulottuvuuksia. Tämä on luonnon oma mestariteos, hän sanoo.
- Niityillä, joissa aikoinaan kukki luovuus, kukkii nyt OP:n ja Aulanko Golfin ennallistama villikukkaniitty.