Jalkapallo, niin kuin moni muukin urheilulaji, tuo elämään sisältöä, tunteita ja yhteisöllisyyttä. Juniorina pelikavereiden kanssa yhdessä koetut turnaukset ja treenien hyvä meininki muistuvat vielä pitkän ajan päästäkin mieleen. Keväisin starttaava Veikkausliiga on Suomessa yksi seuratuimpia urheilusarjoja.

Yhteistyökumppanit ovat koko toimintamme kivijalka

FC Lahden toimitusjohtaja Juho-Matti Heikari on hypännyt nykyiseen pestiinsä keväällä 2019. Kauppatieteiden maisteriksi valmistuneella Heikarilla on aina ollut elämässään paikka jalkapallolle. Hän on Reippaan kasvatti ja pelannut myös FC Lahdessa kaudet 2009, 2010 ja 2011. Pelaamisen päätyttyä Heikari on ollut mukana seuratoiminnassa eri pestien kautta, ja nähnyt läheltä arkiset toimenpiteet, jotta seuran pyörät pyörivät. Heikari pitää yhteistyökumppaneiden roolia seuratoiminnan yhtenä keskeisimpänä mahdollistajana. ”Yhteistyökumppanit ovat koko toimintamme kivijalka. Paikallisen elinkeinoelämän mukana oleminen on meille elinehto ja olemme koko ajan pyrkineet kehittämään toimintaamme myös yritysten suuntaan”, Heikari kertoo.

Vastuullisuusohjelma ohjaa tekemistä ja toimintaa

Jalkapallo on alueellisesti yksi Päijät-Hämeen isoimmista liikuttajista. Lahdessa liikkuu viikoittain pallon perässä tuhansia ihmisiä, luoden jo itsessään hyvinvointia paikallisesti. Edustusjoukkueet puolestaan pyrkivät tarjoamaan viihdettä kaikille alueen asukkaille. FC Lahden edustusjoukkueiden pelaajat ovat tärkeitä esikuvia monelle lapselle ja nuorelle. Heikari kuvailee, että isot harrastajamäärät tuovat myös isoa vastuuta näyttää esimerkkiä toiminnallaan. Tähän FC Lahti onkin luonut vastuullisuusohjelman, joka ohjaa seuran jokapäiväistä toimintaa. ”Ohjelman kautta olemme viime aikoina mm. mahdollistaneet hyväntekeväisyyslahjoituksen tekemisen vähävaraisten perheiden harrastusten mahdollistamiseen ja kannustaneet ihmisiä ympäristötekoihin”, Heikari kiteyttää. Vastuullisuusohjelma toimii myös pohjana monelle yhteistyökumppanuudelle yhteneväisten arvojen ja vastuullisuustavoitteiden näkökulmasta.

Yhdessä pystytään tekemään enemmän kuin yksin

Ammatti kuin ammatti, jokaisessa tehtävässä on varmasti omat haasteensa. Heikarin mukaan seuratyö ei ole tässä poikkeus. Haasteet kuuluvat elämään ja FC Lahdessa niitä pyritäänkin ratkaisemaan moniulotteisesti. ”Enemmän ajattelen asiaa haasteiden ratkaisemisen kautta ja totta kai haasteita on mukavampi ratkoa yhdessä kuin yksin. Yhteistyökumppaneiden kanssa yhdessä ratkaistavat haasteet ovat yleensä mukavia, sillä todennäköisesti ne liittyvät jonkin yhteisen hyvän tavoitteluun”, Heikari tiivistää. Haasteiden ratkaisemisen lisäksi yhteistyöt avaavat mahdollisuuksia molemmin puolin. ”Yhdessä saadaan yleensä toteutettua hienompia asioita kuin yksin. Jotkut hienot asiat jäisivät myös kokonaan toteuttamatta ilman yhteistyökumppaneita”, Heikari jatkaa.  

FC Lahden ja OP Hämeen pitkäaikaisen yhteistyökumppanuuden salaisuus on yhteinen tavoite lisätä paikallista elinvoimaisuutta ja tehdä alueellisesti hyvää. ”Olemme päässeet viime vuosien aikana tekemää hienoja yhteisiä toteutuksia yhteistyössä OP Hämeen ja FC Reippaan kanssa. Nuorille jalkapalloilijoille on muun muassa tarjottu tukea taloustaitojen opetteluun #äläpelaayksin -hankkeen kautta, kerrottu elävän elämän esimerkkejä uhkapelaamisen vaaroista, sekä kannustettu kaikkia yhteisön jäseniä pitämään kaverista huolta muistamalla kysyä ”Mitä sulle kuuluu?” Heikari summaa. FC Lahden, FC Reippaan ja OP Hämeen yhteistyön kautta on pyritty muun muassa käsittelemään yhteiskunnallisesti merkittäviä ja vaikeitakin asioita, tuoden samalla arvokasta oppia nuorten jalkapalloilijoiden elämään. 

Yhteistyömme FC Lahden kanssa toteuttaa perustehtäväämme ja vastuullisuusohjelmaamme. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Vastuullisuusohjelmamme taas kiteytyy kolmeen teemaan: ilmasto ja ympäristö, ihmiset ja yhteisöt sekä hyvä hallintotapa. Vastuullisuusohjelmamme mukaisesti edistämme paikallisyhteisöjemme hyvinvointia tukemalla yhteistyökumppaneitamme.  

Nappaa OP-mobiilista omistaja-asiakasetuhintainen pääsylippu FC Lahden miesten edustusjoukkueen otteluihin kuluvalla kaudella.