Vaikka leiriviikosta jäi pari päivää pois, koska tulin kipeäksi, myös ne kolme päivää olivat antoisa ja mukava kokemus! Leirin muut ohjaajat olivat mukavia ja pääsin esimerkiksi avustamaan erilaisissa leikeissä sekä sisällä että ulkona, laittamaan välipalaa ja siivoamaan keittiössä. Leirillä huomasi, että lapsille oli selvästi suunniteltu paljon monipuolista ja kivaa tekemistä. Tutkimusmatkailua- leirillä lapset aina kunakin päivänä tutustuivat ja puuhasivat jonkin tietyn asian parissa. Ensimmäisenä päivänä tutkimme avaruutta ja yhtenä aktiviteettina oli eri planeettojen askarteleminen. Työssä oli mukava päästä kommunikoimaan lasten kanssa ja innostamaan heitä tekemisessään. Opin taas enemmän erilaisista haastavistakin vuorovaikutustilanteista. Oli hauska jälleen huomata, kuinka pienistä asioista sen ikäiset innostuvat ja haluavat kokeilla uusia juttuja, mikä teki myös heidän kannustamisestaan helpompaa. Leiriläiset lähtivät päivien aktiviteetteihin avoimella mielellä mukaan ja hauskaa oli myös päästä välillä ulkoilemaan.

Setlementissä työskennellessäni sain monenlaista tekemistä. Vaikka aluksi olikin harmi, että toiselle viikolle suunniteltu leiri peruuntui, olikin myös onni, että pääsi tutustumaan setlementin henkilökuntaan ja toteuttamaan apua kaipaavia askareita. Näitä askareita olivat esimerkiksi astioiden pesu ja laitto, tavaralaatikoiden purku, askartelu tapahtumia varten, tuulettimien kokoaminen… Hommat tällä jälkimmäisellä viikolla olivat vaihtelevampia, jonain päivänä oli enemmän erinäisiä hommia, joissa auttaa, jonain päivänä rennompaa. Välillä ei edes tuntenut olevansa töissä, kun työpäivään sisältyi piknik, geokätkön etsintä tai yhteislaulu. Oli todella mukavaa saada myös vähän joustavampia aikoja päivän aikana ja kirjoitella tekstejä tietokoneella, kun leirillä taas oli oltava hiukan valppaampana lasten kanssa, vaikka hauskaa oli sekin. Nämä viikot tasapainottivat toisiaan hyvin. Opin molempien viikkojen aikana eri asioita ja kohtasin paljon uusia ihmisiä. Uskon että tämä työkokemus antoi hyviä eväitä tulevaa varten.

Kiitokset Jyvälälle sekä OP Keski-Suomelle!

Kirjoittaja: Fanni Blomqvist
Fanni työllistyi kesällä 2021 kaksi viikkoa Jyvälän Setlementissä Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta.

#kesäduuniOPnpiikkiin #opkeskisuomi

www.op.fi/keski-suomi/kesaduuni‍

OP Keski-Suomen op.fi-etusivulle‍

OP Keski-Suomen asiantuntijoiden kirjoitukset OP Mediassa