Mieluummin töissä kuin lomalla – kesätyö kuningaslajin parissa

Kun näin että paikallinen jalkapalloseura FC Vaajakoski hakee OP:n kampanjan kautta kesätyöläistä leiriohjaajaksi, tiesin että tilaisuuteni oli tullut. Lähetinkin hakemuksen heti seuraavana päivänä. Yllätyksekseni sain kahden viikon kuluttua kutsun videohaastatteluun. Pian haastattelun jälkeen kuulin, että minut oli valittu tehtävään. En kuitenkaan ehtinyt riemuita kauaa, sillä leirit olivat vaarassa peruuntua, kun maailmaa riepotellut koronavirus levisi uhkaavasti myös Suomessa.

Tilanne näytti synkältä, kun leirinohjaajan työt peruuntuivat koronaviruksen takia ja kesätyö meni jäihin. Asiat kuitenkin kirkastuivat, kun FCV:stä otettiin yhteyttä ja kesätyö heräsi henkiin erilaisten tapahtumien muodossa. Työnkuvaan lukeutui tuomarointia, valmennusta sekä ottelutapahtumien järjestämistä.
Valmentamisesta minulla ei ollut aiempaa kokemusta, mutta lähdin avoimin mielin vuonna 2009 syntyneiden joukkueen mukaan. Lajin läheisenä ystävänä pääsinkin alkuun aika nopeasti. Opin paljon ison ryhmän kanssa toimimisesta, joka ei ole aina niin helppoa – varsinkaan 11-vuotiaiden kanssa. Etenkin harjoitusten suunnittelu oli kiinnostava ja myös hyvällä tavalla haastava lisä työhön. Valmentamisessa parasta oli kuitenkin nähdä sitä puhdasta intoa ja paloa lajia kohtaan, joita nuorilla pelaajilla tuntui riittävän jokaisissa harjoituksissa.
Otteluiden tuomarointi oli myös uutta minulle. Oli laji sitten mikä tahansa, niin tuomari on aina tärkeän tehtävän edessä. Pääsin viheltämään melko jännittäviäkin otteluita, joten sain harjoitella myös kevyiden paineiden kestämistä. Suosittelen tuomarointia kaikille jossain vaiheessa elämää, sillä tuomareita osaa myös arvostaa enemmän, kun on itse toiminut tuomarina.
Pääsin työn ansiosta näkemään kuinka paljon valmistelua suuret ottelutapahtumat todellisuudessa vaativat. Tapahtumissa tehtävinä oli esimerkiksi pystyttää kioskeja, toimia myyntitehtävissä sekä kantaa kaikkea juomalavoista grilleihin. Kesätyö sai upean huipentuman, kun Vaajakosken stadionilla pelattu FCV-JJK-paikalliskamppailu tarjoili yli 1500 hengen ennätysyleisölle huippuluokan jalkapalloviihdettä – ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.
Kokonaisuutena työ oli erittäin antoisa ja mieleenpainuva. Se myös tarjosi paljon värikkäitä kokemuksia verrattuna tavalliseen, ainakin minun lomilleni ominaiseen laiskotteluun. Suuri kiitos OP Keski-Suomelle ja FCV:lle erinomaisen kesätyön järjestymisestä!
Kirjoittaja: Jimi Mahonen, 2020 Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta työllistynyt nuori
#kesäduuniOPnpiikkiin #opkeskisuomi
Lue lisää Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjasta ja nappaa suorat linkit nuorten kirjoituksiin.
op.fi/keski-suomi -etusivulle.
OP Keski-Suomen asiantuntijoiden ajankohtaiset kirjoitukset OP Mediassa.

Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja on aktivoinut yhdistyksiä ja työllistänyt nuoria Keski-Suomen Osuuspankin toimialueella vuodesta 2015 alkaen, jo 9 vuoden ajan. Kampanjassa pankki lahjoittaa yhdistyksille palkkarahat, yhdistykset palkaavat nuoren kesätöihin ja nuoret pääsevät toteuttamaan unelmiaan ja saavat työkokemusta. Nuoret ja yhdistysten edustajat kirjoittavat kokemuksistaan.
Lisää aiheesta
