PK-yritysten rahoitus vaatii laajaa yhteistyötä

Perinteisiä Keski-Suomen yrittäjäjuhlia juhlittiin jälleen viime lauantaina 25.1. Jyväskylässä. Keski-Suomen yrittäjien puheenjohtajan Kimmo Valkeisen ansiokkaassa puheessa kuulimme, kuinka alueemme yrittäjät kokevat hankaluuksia pankkirahoituksen saatavuudessa. Yrittäjien mielestä hyvätkään hankkeet eivät ole aina pankeille rahoituskelpoisia.

Pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) rahoitus ja pankkitoiminta ylipäänsä ovat kokeneet merkittäviä muutoksia, jotka johtuvat viranomaisvaateista. Nämä vaatimukset ovat johtaneet siihen, että vanhaan joustavaan ”pankinjohtajan näkemystä” toteuttavaan aikaan emme enää palaa. On löydettävä uusia toimintatapoja.
On sopeuduttava ainakin kahteen asiaan. Näistä ensimmäinen on helpompi. Pankkien valvoja edellyttää rahoituspäätöksiltä ensisijaisesti maksukykyä eli riittävän positiivista kassavirtaa. Yritysten siis pidettävä tuloskunnosta entistäkin parempaa huolta, laskinta ja kylmääkin toteuttamista vaativalla tavalla. Lainan takaisin maksuun riittävä tulevaisuuden kassavirta on myös pystyttävä dokumentoimaan kriittisen tarkastelun kestävästi eli niin, että sen taustalla oleva suunnitelma on hieman pessimistisenkin arvioinnin jälkeen uskottavaa. Moni yritys voi parantaa omaa rahoituskelpoisuuttaan panostamalla ammattimaiseen eteenpäin katsovaan talousjohtamiseen.
Toinen hyväksyttävä asia on monelle yrittäjälle vaikeampi. Rahoitusta on haettava entistä useammasta lähteestä monipuolisesti ja pankkien rahoituskelpoisuutta lisäävästi usein myös omaa pääomaa samalla vahvistaen. Käytännössä pk-yritysten tulee oppia toimimaan enemmän startup-yritysten tavoin: isojen investointien äärellä omistajia on tyypillisesti enemmän kuin yksi ja yritykset joutuvat järjestämään rahoituskierroksia tai etsimään muutoin lisäomistajia, jotka yritykseen tehtävän osakeannin kautta rahoittavat yritystä sen omaa pääomaa samalla vahvistaen. Toisaalta markkinaan on tullut ja tulee jatkossa varmasti enenevissä määrin sellaisia vierasta pääomaa myöntäviä toimijoita, joita pankkeja koskeva sääntely ei koske.
Muutos haastaa rahoitusta hakevien yritysten lisäksi myös meitä pankkeja. Meidän on hallinnollisen vastuun lisäännyttyä ketteröitettävä omaa tekemistämme, mutta myös opittava opastamaan asiakasta entistä monipuolisemmin sopivien rahoituslähteiden löytämiseksi. Samalla on hyväksyttävä, että neuvot tuottavat euroja myös rahoitussektorin laajan kilpailijajoukon kassaan – ei vain omaan korkokatteeseen. T&K-toimintaa on tehty, mutta tarvitaan edelleen myös pankeissa.
Keski-Suomen yrityskenttä on kapea, joten meillä ei ole varaa menettää kasvukelpoisia yrityksiä. On luotettava, että tieto sekä laaja yhteistyö tässäkin kantaa ja auttaa yritys kerrallaan rahoituspaketin ja maakunnan kasvun kulttuurin rakentamisessa. Se on myös pankkimme keskeisen arvojen, yhdessä menestymisen ja hyvinvoinnin luonnin mukaista.
Tutustu OP:n yritysrahoituksen ratkaisuihin
OP Keski-Suomen muut kirjoitukset OP Mediassa
Kirsi Huuskon intohimo on yritysten kasvutaitojen ja -tahdon kehittäminen. Päätyö Suomen kasvuyritysten parissa ja luottamustehtävissä mm. OP Keski-Suomen hallituksessa. Kiinnostuksen kohteena yhteiskunnan muuttumisen ennakointi ja eri näkemysten ymmärtäminen - välillä onnistuen ja välillä onnistumatta.
Lisää aiheesta
Aiemmat kirjoitukset
