Voisiko seuraava käänne olla positiivinen?
Sijoittajan hermoja ja riskinsietokykyä on viimeisen parin vuoden aikana koeteltu jo useamman kerran. Keväällä 2020 koronaviruksen leviäminen ympäri maailman säikäytti sijoittajat eikä kukaan tiennyt, mitä tuleman pitää. Helsingin pörssi laski helmikuun 11. päivästä alkaen hieman yli kuukaudessa noin -36 prosenttia. Päivätasolla pohja saavutettiin maaliskuun puolivälissä. Puolitoista vuotta myöhemmin syyskuussa 2021 samainen Helsingin pörssi-indeksi saavutti pistelukeman 13 453 – tuottoa hurjat +97 prosenttia.
Tänä vuonna sijoittajalle harmia ovat aiheuttaneet puolestaan sota, kiihtynyt inflaatio sekä korkojen nousu. Osakemarkkina ei kuitenkaan elä tässä hetkessä, vaan se hinnoittelee tulevaa. Taantuma etenkin euroalueella on erittäin todennäköinen eikä sen pitäisi enää markkinoita yllättää. Kun maaliskuussa 2020 indeksitasolla tehtiin pohjalukemat, olivat uutiset koronasta kaikkein synkimmillään. Jos olisi halunnut nauttia mahdollisimman hyvistä tuotoista, olisi pitänyt uskaltaa sijoittaa juuri silloin, kun kaikki näytti mahdollisimman huonolta.
Voisiko nyt olla samanlainen tilanne käsillä? Korot nousevat päivä toisensa jälkeen, samalla kun osakemarkkinalla tunnelma happanee entisestään. Talousennusteita joudutaan reivaamaan alaspäin ja kuluttajien luottamus on pohjamudissa. Jossain kohtaa tapahtuu kuitenkin käänne, jolloin markkinat katsovat kaiken negatiivisen yli, ja alkavat hinnoittelemaan parempaa huomista. Se voi tapahtua jälleen silloin, kun tilanne näyttää äärimmäisen pahalta. Aiemmissa taantumissa osakemarkkinat ovatkin lähteneet nousuun jo paljon ennen kuin taantuma on loppunut. Erilaiset kriisit ja niistä johtuvat laskumarkkinat kuuluvat sijoittamiseen. Niiden aikana punnitaan sijoittajan pitkäjänteisyys, sillä mitä alemmas markkinat painuvat, sitä paremmaksi kasvaa tulevaisuuden tuotto-odotus.
Tuo pistelukema 13 453 on Helsingin pörssin yleisindeksissä edelleen rikkomatta. Hieman yli vuoden takaisista huippulukemista on lasketeltu kirjoitushetkellä noin -25 prosenttia. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Nähdäänkö samanlainen nousu kuin vuonna 2021, vai syveneekö lasku entisestään? Sitä on äärimmäisen vaikea ennustaa, mutta taloudelle ja markkinoille on ominaista se, että huonoja aikoja seuraavat hyvät ajat. Niin kauan kuin osakkeilla on käyty kauppaa, ei ole nähty sellaista laskumarkkinaa, joka ei ikinä loppuisi. Toistaiseksi jokainen kriisi on näyttäytynyt mahdollisuutena.
OP Private Keski-Suomi ja asiantuntijat
OP Keski-Suomen muut kirjoitukset OP Mediassa
Lauri Leikkonen on OP Privaten tuoreimpia vahvistuksia, joka hyppäsi varainhoidon ihmeelliseen maailmaan suoraan koulun penkiltä. Laurin mielenkiinnon kohteena on sijoitusmarkkinoiden lisäksi urheilu, joista tärkeimpinä lajeina golf ja koripallo.