Kotimme työhuoneesta kuului innostunutta keskustelua neljän lukiolaisteinin jutustellessa Discordin välityksellä läppärit auki valmiina hyppäämään webinaariin. Oli alkamassa kolme täyttä päivää kestävä Pörssilähettiläskoulutus. Pörssilähettiläät ovat Pörssisäätiön kouluttamia peruskoulun käyneitä vapaaehtoisia nuoria, jotka kertovat yläkouluissa oman talouden hallinnasta, säästämisestä, sijoittamisesta ja pörssin toiminnasta. Aluksi hiukan hämmästelin, lopulta kuuntelin haltioituneena: Nämä teinit olivat päättäneet uhrata kolme täyttä lomaviikkonsa vapaapäivää oppiakseen lisää heitä kiinnostavasta aiheesta – sijoittamisesta.

Nuoria kiinnostaa nyt vaurastuminen. Nämä samaiset Pörssilähettiläskoulutukseen osallistuneet neljä teiniä urheilevat, käyvät salilla, viettävät aikaa kavereiden kanssa, ovat kiinnostuneita ulkonäöstään ja kaikkea sitä mitä nyt teinien arkeen kuuluukin. He myös seuraavat sosiaalisessa mediassa henkilöitä, jotka jakavat tarinoita kovalla työllä, yrittäjyydellä ja sijoituksilla kerrytetystä varallisuudesta. He samaistuvat näihin tarinoihin ja tekevät omia peliliikkeitään edistääkseen omaa tulevaisuuttaan haluamaansa suuntaan.

Paras teko ikinä

Monet varmasti samaistuvat vuosittain toistuviin uudenvuodenlupauksiin kuntoilun aloittamisesta. Miten se onkaan niin, että aloittaminen on aina niin vaikeaa, vaikka lyhyesti ja ytimekkäästi voisi vain todeta, että se on aina tärkeintä ja jopa välttämätöntä. Sama totuus pätee kuntoiluun ja vaurastumiseen: vaikein, mutta tärkein askel on aloittaminen. Tavoitetta ei yleensä saavuta ilmaiseksi vaan sinne päästäkseen on itse aloitettava.

Joskus aloittaminen kuitenkin vaatii pientä töytäisyä ja alkutaipaleelle tukea. Sanotaan, että uuden tavan opettelusta tulee rutiini muutaman kuukauden jälkeen. Päteekö kuntoilusta tuttu sääntö myös varallisuuden kerryttämiseen? Tarvitaanko toistoja toisensa perään pidemmän aikaa, jotta syntyy tapa säästää tai sijoittaa?

Keskustellessani yhteistyökumppanuudesta erään yhdistyksen edustajan kanssa esille nousivat myös omat kokemukset sijoittamisesta. Hän kertoi, miten OP:n asiantuntija oli neuvonut aloittamaan säännöllisen kuukausisäästämisen lapselle vuosia sitten. Kysyin, mitä hän sanoisi tälle asiantuntijalle, jos he nyt tapaisivat? Sain hyvin nopean ja suoran vastauksen: ”Sun ansiosta mun lapsi on rikas!”.

Apua alkuun ja matkan varrelle

Onneksi apua aloittamiseen on saatavilla ja säästämisestä on helppo tehdä automaattisesti toistuvaa. Aloittavana sijoittajana voit hakea sopivan sijoitusratkaisun digitaalisesta sijoituspalvelusta OP Sijoituskumppanista tai varata ajan asiantuntijalle. Jos sovit säästämiseen automaattiset veloitukset esimerkiksi palkkapäivänä, voit varmistaa, että aloittamisen jälkeenkin  matka jatkuu varmaan tahtiin.

Meiltä löytyvät sopivat ratkaisut vaurastumiseen niille , jotka intohimoisesti perehtyvät sijoittamisen maailmaan sekä niille, jotka etsivät mahdollisimman vaivatonta ratkaisua. Me OP Päijät-Hämeen finanssialan ammattilaiset toimimme asiakkaidemme talouden kumppanina ja vastaamme heidän taloudellisesta turvastaan ja hyvinvoinnistaan aina päivittäisasioinnista elämän suuriin käänteisiin: haluamme edistää vaurastumista kaikissa ikäryhmissä.