Viime keväänä Hippo-suunnistuskoulu pyöri poikkeusoloista huolimatta omatoimijärjestelyin. Suunnistus on harrastus, jota pystyy turvallisesti harrastamaan perheen tai kavereiden kanssa, sillä metsä on auki toisin kuin monet muut liikuntapaikat. Myös tänä vuonna nämä omatoimisesti suoritettavat koululais- ja omatoimirastit mahdollistavat lapsille ja perheille liikkumisen luonnossa kartan kanssa päivästä ja ajasta riippumatta.

- Seuramme sai todella paljon kiitosta viime vuoden omatoimisesti toteutettavista Hippo-suunnistusharjoituksista ja -omatoimijuoksukilpailuista poikkeusolojen aikana. Kaikille avoimet ja ilmaiset koululaisrastit nousivat myös suureen suosioon erityisoloissa. Tarkoituksenamme on järjestää tällekin vuodelle koululais- ja omatoimirasteja kaikkien lasten, perheiden ja tietysti myös koulujen hyödynnettäviksi eri puolelle Lahtea. Järjestämme esimerkiksi kaikille lapsille ja perheille avoimen Omatoimi-Perheseikkailun Kariston koululla ja sen lähimaastoissa 16.-18.4. Tämä helppo omatoiminen suunnistusharjoitus sprinttikartalla on tarkoitettu 4-8 –vuotiaille perheen kanssa kierrettäväksi. Seuramme ohjaaja on paikalla opastamassa ja jakamassa karttoja klo 18-19, muuten rastit löytyvät koulun ympäristöstä seikkailun ajan, kommentoi Lahden Suunnistajat -37 toiminnankehittäjä Petteri Huikko.

- Hippo-suunnistuskoulu on tarkoitus aloittaa virallisesti maanantaina 19.4. tasoryhmittäin porrastetusti klo 17.30-18.15 Salpausselän koululla. Ensimmäisellä kerralla uudetkin suunnistajat pääsevät tutustumaan toimintaan, opettelemaan osaavissa käsissä karttamerkkejä ja suunnistustaitoja sekä tietysti nauttimaan monipuolisista leikeistä ja peleistä, kertoo suunnistuskoulun rehtori Anu Nurmela Lahden Suunnistajista.

Hippo-suunnistuskoulu on Suunnistusliiton, suunnistusseurojen ja OP:n paikallisesti toteutettavaa lasten suunnistustoimintaa. Seurat järjestävät omilla paikkakunnillaan Hippo-suunnistuskouluja, jotka tarjoavat lapsille mahdollisuuden tutustua suunnistuksen maailmaan. Harjoituksiin osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta lajista. Lahden Suunnistajat -37 ja OP Päijät-Häme ovat osana yhteistyötään järjestäneet Hippo-suunnistuskouluja jo useiden vuosien ajan liikuttaen näin satoja nuoria suunnistajia.

- Yksi arvoistamme on yhdessä menestyminen. Vastuullisuusohjelmamme mukaan edustamme positiivista muutosvoimaa yhteisöissämme ja sen mukaisesti olemme aktiivisesti mukana kehittämässä paikallista ja alueellista elinvoimaisuutta sekä tukemassa lasten ja nuorten liikuttamista. Yhteistyökumppanuudet, kuten Lahden Suunnistajat -37, ovat meille tärkeitä vastuullisuustyömme toteuttajia, kertoo myyntipäällikkö Leila Väyrynen OP Päijät-Hämeestä.

Lisätietoa Hippo-suunnistuskoulun ohjelmasta ja ilmoittautumisesta.

Käy myös katsomassa video Lahden Suunnistajat -37 ja OP Päijät-Hämeen Hippo-suunnistuskoulusta!

OP Päijät-Hämeen vastuullisuusohjelma