OP Etelä-Häme ja OP Päijät-Häme yhdistyvät - Uusi pankki OP Häme palvelee asiakkaitaan 1.1.2024 alkaen
Lisää aiheesta
Talvisena torstai-iltana 16.2.2023 Etelä-Hämeen Osuuspankin ja Päijät-Hämeen Osuuspankin edustajistot kokoontuivat käsittelemään pankkien yhdistymistä. Päätöskokousta edelsi noin puolen vuoden mittainen keskustelu asiasta. Edustajistot päättivät yksimielisesti pankkien yhdistymisestä ja näin entistä vahvempi OP Häme pääsee aloittamaan toimintansa 1.1.2024.
Kahden vahvan ja samankokoisen pankin yhdistymisellä syntyy OP Häme. Mitä uudesta pankista ajattelevat tuleva johto, henkilöstö entä asiakkaat?
- Yhdistymisen myötä pystymme panostamaan enemmän asiakaspalveluun. Tämä tarkoittaa, että lisäämme asiakastyötä tekevien henkilöiden määrää. OP Häme sitoutuu edelleen vahvaan osallisuuteen alueiden elinvoiman ja ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä, kiteyttää uuden pankin vahvuuksia OP Etelä-Hämeen toimitusjohtaja Mika Helin.
Lisäämme asiakastyötä tekevien henkilöiden määrää. OP Häme sitoutuu edelleen vahvaan osallisuuteen alueiden elinvoiman ja ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä.
-Mika Helin, toimitusjohtaja
OP Hämeen ensimmäisenä toimitusjohtajana aloittaa Mika Helin. OP Päijät-Hämeen nykyinen toimitusjohtaja Mika Kivimäki tulee jatkamaan OP Hämeen toimitusjohtajana 1.1.2025 alkaen.
- Hämeen yhteinen pankki syntyy molempien pankkien vahvuuksien pohjalta. Merkittävästi isomman pankin myötä pystymme hyödyntämään paremmin kasvupotentiaalia ja vastaamaan tehokkaammin edelleen lisääntyvään pakottavaan sääntelyyn. Tämä on huippujuttu asiakkaillemme, henkilökunnallemme ja alueellemme, hehkuttaa Mika Kivimäki.
Henkilöstöltä ja asiakkailta positiivista palautetta ja odotuksia uuden pankin osalta
- En voi millään mittamäärällä kuvata sitä kuinka paljon henkilöstö odotti päätöstä mahdollisen uuden pankin syntymisestä. Meitä henkilökuntaa on kuunneltu ja informoitu yhdistymispohdintojen edetessä sekä vastattu kysymyksiin, jotka ovat askarruttaneet. Olo oli huojentuneen helpottunut päätöskokouksen päätöksen jälkeen. Nyt moni jo odottaa uuden pankin aloittamista ja uusia mahdollisuuksia sekä asiakkaiden auttamista OP Hämeessä, kuvailee henkilöstön tunnelmia OP Etelä-Hämeen pääluottamusmies Sirpa Turunen.
En voi millään mittamäärällä kuvata sitä kuinka paljon henkilöstö odotti päätöstä mahdollisen uuden pankin syntymisestä.
-Sirpa Turunen, pääluottamusmies
- OP Häme mahdollistaa myös sen, että pääkaupunkiseudun ja Tampereen välissä on vahva alueen hyvinvointia edistävä osuuspankki. Meillä on huippu tyyppejä täällä hoitamassa yritys-, yksityis- sekä maa- ja metsätalousasiakkaita ja julkisyhteisöjä, Turunen lisää.
Asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi. Esimerkiksi tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyvät samoina. Pankkien omistaja-asiakkaat siirtyvät OP Hämeen omistaja-asiakkaiksi. Nykyinen henkilöstö jatkaa uuden pankin palveluksessa, eli tutut pankkilaiset palvelevat asiakkaita jatkossakin.
Ensinnäkin asiakkaan tulee olla aina keskiössä.
- Jukka Orava, omistaja-asiakas
- Asiakkaana näen, että uusi OP Häme mahdollistaa jatkossa entistä paremmin neljä tärkeää asiaa. Ensinnäkin asiakkaan tulee olla aina keskiössä. Tämä tarkoittaa sitä, että verkko- ja digipalveluiden tulee olla käyttäjäystävällisiä ja että pankki mahdollistaa riittävän henkilötavoitettavuuden. Konttoreiden kautta pankki saa kasvot.
Toisena tärkeänä perustana on luottamus. Aina asiat eivät mene elämässä niin kuin on suunniteltu ja silloin asiakkaalla pitää voida olla luottamus pankkiin. Kolmas asia on maakunnallinen osallistuminen. Pankin tulee jatkossakin näkyä kulttuuritapahtumissa, urheilussa sekä kolmannen sektorin tapahtumissa.
Neljäntenä on yrittäjyyden edesauttaminen. Tästä hyvänä esimerkkinä on OP:n Kevytyrittäjä-palvelu, mutta tärkeää on myös yrittäjäystävällisyys ja maakunnallisten yrittäjien toiminnan mahdollistaminen. Tämä on omalta osaltaan myös edesauttamassa sitä, että saisimme alueelta pois muuttaneita nuoria kiinnostumaan palaamaan opiskeluiden jälkeen tälle alueelle. Uskon, että vahvempi pankki mahdollistaa entistä paremmin nämä edellä mainitut asiat. Kukaan ei enää yksin pärjää ja vaikka mennään isompaan, niin mikään asia ei ole liian pieni, kiteyttää OP Etelä-Hämeen omistaja-asiakas Jukka Orava.
Millainen pankki on OP Häme (31.12.2022 luvuilla)
• Toiminta kattaa Hämeenlinnan, Lahden ja Riihimäen seudut
• 170 778 asiakasta
• 104 430 omistaja-asiakasta
• 7 konttoria
• Yli 230 työntekijää
• OP Ryhmän viidenneksi suurin pankki
OP Etelä-Häme (virallisesti Etelä-Hämeen Osuuspankki) on eteläisessä Hämeessä toimiva täyden palvelun pankki. Tästä OP Etelä-Hämeen verkkosivuille
OP Päijät-Häme, viralliselta nimeltään Päijät-Hämeen Osuuspankki, on OP Ryhmän suurimpia osuuspankkeja, jonka toimialueeseen kuuluvat Lahden ja Heinolan kaupungit sekä Hollolan ja Iitin kunnat. Tästä OP Päijät-Hämeen verkkosivuille