Idea talliteatterista syntyi opiskelijateatteri Theatrum Olgan ja Lahden 4H yhdistyksen yhteisen keskustelun lomassa ja lähes heti tämän jälkeen todettiin, että  Yli-Marolan pihapiirin vanha museohistoriallinen talli sopisi loistavasti teatterinäytösten toteuttamiselle.

Talliteatteri tarjosi yleisölle upean tarinan nimeltään: Se kukkii koska se haluaa – tarina Aavan ja Ikipuiden ystävyydestä. Tarinan innoittajana on ollut muuttuva ilmasto ja ympäristö ja se, miten erityisesti nuoret tämän kokee. Produktion on käsikirjoittanut ja ohjannut Lasse Kantola. Rooleissa olivat Mirva Juvonen, Ronja Kopperi, Pihla Karhu ja Antti Pylsy. Tekniikasta vastasi Jami Mäkelä.

Innoittajina merkityksellisyys ja palo taiteen tekemiseen

Esityksiä pidettiin kesäkuun aikana yhteen 30 kappaletta. Teatteriväen ja Lahden 4H:n lisäksi muun muassa lavastuksen ja miljöön rakentamisessa, puvustuksessa, maskeerauksessa, valokuvauksessa ja videotuotannossa oli mukana useita paikallisia tekijöitä ja toimijoita. Yhteisöllisyys välittyi yhteisessä tekemisessä, mikä tuotti merkityksellisyyttä ja vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Näyttelijät kertoivat roolien löytyneen luontaisesti. He saivat myös esittää omia ideoitaan ja toiveitaan, jotka huomioitiin näytöksessä. Osa teatteriväestä oli toisilleen jo entuudestaan tuttuja aikaisemmista projekteista ja opiskeluryhmistä. Myös uusia tuttavuuksia syntyi projektin myötä. Innostus ja ilo sekä palo näyttelemiseen ja taiteen tekemiseen huokui vahvasti talliteatterin väestä.

Yhdessä hyvää koko yhteisölle

Paikallisena pankkina OP Päijät-Häme on ollut mukana tukemassa Lahden 4H yhdistyksen toimintaa nuorten työllistämisen edistämiseksi. Pankin vuoden 2021 lopulla Lahden 4H:lle tekemä lahjoitus on kohdistettu Lahden 4H:n ja Theatrum Olgan talliteatteritoimintaan. On upeaa nähdä, miten se tukee yhteisöä ja sen hyvinvointia, luo merkityksellisyyttä ja tarjoaa ikimuistoisen kulttuurielämyksen.

Lahden 4H yhdistyksen toiminnanjohtaja Petra Kerkkä kuvailee yhteistyötä paikallisen oppilaitoksen ja Theatrum Olgan sekä paikallisten toimijoiden kanssa erittäin onnistuneeksi.

Tämä on paikallisten toimijoiden yhteistyötä parhaimmillaan. Se tarjoaa kokemuksia ja elämyksiä koko yhteisölle, kertoo Petra Kerkkä.

Yli-Marolan kotieläinpiha tekee yhteistyötä monien toimijoiden kanssa. Erityisesti erilaisten tukien ja yritysyhteistyön merkitys ja on tärkeää toiminnan kannalta. Yhteistyö saattaa ihmiset yhteen ja mahdollistaa hyvän tekemisen koko yhteisölle.

opiskelijateatteri Theatrum Olga

Yli-Marolan kotieläinpihalla käy paljon vierailijoita kesän aikana. Vierailijoita saapuu Lahdesta ja sen lähikunnista ja myös kauempaankin. Kotieläinpiha on tunnettu toimittuaan jo 90-luvulta lähtien. Kävijöitä kauden aikana on noin 30 000.

Tutustu Yli-Marolan kotieläinpihaan

Theatrum Olga on Suomen Diakoniaopiston Lahden kampuksen opiskelijateatteri. SDO kouluttaa lastenohjaajia, lähihoitajia sekä nuoriso- ja yhteisöohjaajia. Taide matkaa mukana koko opintojen ajan.

Lue lisää Theatrum Olgasta