Yhdessä olemme enemmän - vaikuttamisen mahdollisuus kannattaa käyttää
Lisää aiheesta
Vuolenkoskelainen maanviljelijä ja maatalousyrittäjä Antti Finskas on toiminut kaksi kautta OP Päijät-Hämeen edustajistossa. Hän pitää edustajistoa vaikuttamisen ja viestinnän foorumina, jossa oman paikkakunnan ja ammattiryhmän terveiset voi välittää pankin johdolle. Samalla oppii paljon uutta.
Toimin aiemmin erilaisissa luottamustehtävissä Iitin Osuuspankissa ja kun se yhdistyi OP Päijät-Hämeeseen, hain ja tulin valituksi edustajistoon. Minulla on ollut halu edustaa kuntaani ja asuinaluettani sekä viedä oman ammattini edustajilta, yrittäjiltä ja maatiloilta, viestiä pankin suuntaan, Antti Finskas, 58, kertoo.
Finskas on ollut Osuuspankin asiakas jo useamman vuosikymmenen. Hän arvostaa korkealle pankin toimintaperiaatteita ja arvomaailmaa.
Koko osuuspankin ydinajatus on, että pankki on asiakkaitaan varten. Osuuspankkia ei voida vallata eikä ostaa kotimaasta tai ulkomailta käsin, eikä sen tarvitse maksaa isoja osinkoja ulkomaisille omistajille.
- Koko osuuspankin ydinajatus on, että pankki on asiakkaitaan varten. Osuuspankkia ei voida vallata eikä ostaa kotimaasta tai ulkomailta käsin, eikä sen tarvitse maksaa isoja osinkoja ulkomaisille omistajille. Osuuspankit voivat tehtävänsä mukaisesti keskittyä omien alueidensa kehittämiseen ja jakaa bonuksia omistaja-asiakkailleen. Nykymaailmassa tällainen toimintamalli on varsin kilpailukykyinen, etenkin, kun se on erittäin hyvin johdettu.
Ajan hermolla
Antti Finskaksen maa- ja kasvinviljelytilalla tuotetaan mallasohraa, elintarvikekauraa ja kuminaa alueen yritysten ja Päijät-Hämeen Viljaklusterin toimijoiden käyttöön.
- Lahdessa on huomattavan paljon valtakunnallisesti merkittävää elintarviketeollisuutta, joka investoi parhaillaan voimakkaasti ja kehittää jatkuvasti uusia ja innovatiivisia elintarvikkeita. Viimeisimpiä niistä ovat muun muassa ksylitolin valmistaminen kauran kuoresta sekä aivan uudenlaisen kasviproteiinin tuottaminen. Päijäthämäläiset maatilat tuottavat yritysten käyttöön laadukasta raaka-ainetta, jonka alkuperä ja viljelytapa ovat tarkasti tiedossa ja dokumentoitu, Finskas kertoo.
Keskimäärin kahdesti vuodessa kokoontuva OP Päijät-Hämeen edustajisto käsittelee muun muassa maakunnan rakennekehitysasioita, yleistä taloudellista tilannetta sekä tulevaisuuden näkymiä, joista maaseutuyrittäjä on erityisen kiinnostunut.
- Talouden tuntemus on meille kaikille tärkeää, olipa sitten asuntovelallinen tai yrittäjä. Pankin kautta saa luotettavaa ja ajantasaista tietoa siitä, mihin talous on menossa ja miten se vaikuttaa oman asuinalueeseen ja ammattikuntaan, hän jatkaa.
Ääni kuuluviin
OP Päijät-Hämeen edustajisto on kuin suuri jäsenkokous, johon valitaan marraskuussa 43 uutta edustajaa lähes 52 000 omistaja-asiakkaasta. Ehdolle voi asettua kuka tahansa täysi-ikäinen OP Päijät-Hämeen omistaja-asiakas.
Antti Finskas on kokenut edustajiston jäsenyyden monin tavoin hyödylliseksi.
- Viesti on kulkenut hyvin molempiin suuntiin. Oman äänensä saa kuuluviin, jos haluaa ja sen kautta on mahdollista vaikuttaa pankin toimintaan.
- Näin omistaja-asiakkaan ja edustajiston jäsenen näkökulmasta pankin on tärkeää pysyä ajan hermolla ja muutoksessa mukana. Samanaikaisesti tulee kuitenkin toteuttaa toiminnan perusajatusta ja palvella eri asiakasryhmiä mahdollisimman hyvin. Edustajistotyöskentelyn kautta avautuva vaikuttamisen mahdollisuus kannattaa ehdottomasti käyttää. Yhdessä olemme enemmän, Finskas kiteyttää.