Nuorten kesätyöt – monelle ensimmäinen kesätyöpaikka – on myös kunnalle tärkeä asia. Kun Hollolan kunta joutui keväällä 2020 keskeyttämään kesätyöhakunsa he päättivät helpottaa työllistämisen mahdollisuuksia tuplaamalla kesätyösetelin arvon. Avuksi saapui myös Hollolan 4H-yhdistys: Hollolan kunnasta kesätöitä hakeneille nuorille tarjottiin 4H:n räätälöityä Ajokortti työelämään -koulutusta tueksi tulevien vuosien työnhakuun. Kesäkuun alussa järjestettyyn viisipäiväiseen verkossa tapahtuneeseen etäkoulutukseen osallistui yhdeksän nuorta ja siellä käytiin läpi työelämän pelisääntöjä, asiakaspalvelua, työnhakemiseen ja työhaastatteluihin liittyviä asiakirjoja sekä tilanteita. Myös yritysmaailman edustusta saatiin mukaan, kun työnantajan näkökulmaa avasi Särki Food Oy:n perustaja Paavo Vallas ja OP Päijät-Häme. OP Päijät-Häme oli mukana kertomassa nuorten omista raha-asioista: talouden budjetoinnista, säästämisestä, laskujen maksamisesta ja järkevästä rahankäytöstä.  

-OP ja 4H-liitto ovat tehneet valtakunnallisesti yhteistyötä jo vuosia, mutta nyt yhteiseen tekemiseen päästiin ensimmäistä kertaa kiinni myös Hollolassa. OP Päijät-Häme tukee yhdistystä, jotta nuoret voivat osallistua kurssille ja tarjoavat taloustaitojen opetusta kurssin aikana. Koulutus sai hyvän vastaanoton ja nuorten palaute oli positiivista. Erityisesti nuoria puhuttelivat oikeat tarinat ja kokemukset työelämästä, Teea Sahiluoto Hollolan 4H-yhdistyksestä kertoo.  

OP Päijät-Häme, Hollolan 4H-yhdistys ja Hollolan kunta ovat tehneet myös muita tekoja nuorten työllistämisen eteen. Hollolan 4H-yhdistys ja Hollolan kunta tekivät kesällä yhteistyötä paikallisten yhdistysten kanssa nuorten työllistämiseksi: Hollolan 4H-yhdistys toimi työnantajana nuorille, jotka ovat kesätöissä muissa paikallisissa yhdistyksissä. Palkkatuen maksoi Hollolan kunta.

Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja työllisti Päijät-Hämeessä lähes sata 15-17 -vuotiasta nuorta erilaisiin yhdistyksiin pankin yhdistyksille maksaman palkkatuen turvin kesällä 2020. Kampanja saa jatkoa kesällä 2021.