Pirkanmaan suurimmassa yrityskauppatapahtumassa kärkenä henkilöstön merkitys
Lisää aiheesta
M&A Forum 2025 -yrityskauppatapahtuma järjestettiin tiistaina 2.9. Tampereella jo viidettä kertaa. Tapahtuma kokosi yhteen yritysjärjestelyjen asiantuntijat ja päättäjät sekä osto- että myyntipuolelta. Päivän aikana kuultiin ajankohtaista tietoa yrityskauppamarkkinasta ja keskusteltiin erityisesti henkilöstön merkityksestä onnistuneissa yritysjärjestelyissä.
Selkeä tavoite, toimiva ja toimitusjohtajaa tukeva hallitus auttavat onnistumaan
Tuoretta M&A Trendit 2025 -tutkimusta esitellyt Eversheds Sutherlandin operatiivinen johtaja Antti Liimatainen muistutti, että ennen yrityskaupan harkintaa tulee olla tarkasti pohdittuna, mikä on omistajien tahto ja siten myös lopulta yrityskaupan tavoite.
- Parhaassa tapauksessa hyvin johdettu yhtiö on kirkastanut omistajien tahdon omistajastrategiaksi ennen yritysjärjestelyiden toteuttamista, kertoi Liimatainen.
Auroora Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Antti Rauhala korosti yrityskauppojen onnistumisessa yrityskaupan jälkeistä aikaa: yrityskaupan jälkeen yrityksen hallituksen tulee olla toimiva ja sen toimitusjohtajaa tukeva, jotta yrityskaupat onnistuvat.
Henkilöstön sitouttaminen avainasemassa
OP-Henkivakuutus Oyj:n toimitusjohtaja Kristiina Michelsson toi esiin, että yrityskaupan onnistumisessa henkilöstön sitoutuminen on avainasemassa. On tärkeää ennakoida ja sitouttaa avainhenkilöt hyvissä ajoin silloin, kun kauppaa suunnitellaan. Sitouttamiseen on hyvin aikaa, sillä kauppojen toteutuminen vie yleensä aikaa kuukausia.
- Johtoryhmän jäseniä ei tule ainoastaan pitää avainhenkilöinä – he voivat olla myös henkilöitä, jotka hallitsevat myynnin ja asiakassuhteet tai muut liiketoiminnan kannalta keskeiset tehtävät, muistutti Michelsson.
Henkilöstön tunteminen merkittävää sitouttamisen onnistumisessa
Michelssonin mukaan sitouttamisen keinovalikoima tulee olla monipuolinen, sillä erilaiset ihmiset motivoituvat eri asioista, eikä raha ole ainoa kannustin. Tässä tulee esiin, kuinka hyvin henkilöstö tunnetaan.
- Toiselle toimiva voi olla lisäeläkevakuutus, toiselle uusi titteli, paikka johtoryhmässä tai laajat työterveyspalvelut voivat olla merkityksellisiä, Michelsson jatkoi.
Bocapin sijoitusjohtaja Vilma Torstila koki, että osakkeenomistajuus on monelle ollut tehokas sitouttamiskeino. Hänen mukaansa se vahvistaa yhteishenkeä ja kannustaa yrittäjämäiseen työskentelytapaan. Michelsson täydensi, että mitkä tahansa keinot ovat, ne tulee viestiä henkilöstölle niin, että henkilöstö varmasti on myös tietoinen niistä.
Työkulttuuri ja dokumentointi myös ratkaisevassa asemassa
Tampereen yliopiston työelämäprofessori Tuukka Ahoniemi muistutti, että myös kahden erilaisen työkulttuurin yhteensovittaminen on huomioitava ja tärkeää, jotta kahden erilaisen yrityksen työarki jatkuu mutkitta kauppojen toteuduttua.
- Jos yrityksessä vallitsee rento ”familyoffice”-kulttuuri ja toisessa muodollinen ilmapiiri, on tärkeää löytää keskitie, mikä toimii jatkossa molemmissa. On myös ok kokeilla jotakin ja kertoa siitä, että testataan ensin tällä tavoin toimimista, Ahoniemi kertoi.
Yrittäjä Erik Alopaeus kertoi havainneensa syyn, miksi yrityskaupat epäonnistuvat jo prosessin alkuvaiheilla. Tähän liittyy dokumentoinnin puute ostettavassa yrityksessä.
- Avainhenkilöiden roolit ja prosessit tulee olla dokumentoitu. Jos nämä puuttuvat tai ovat epäselviä, ostaja usein perääntyy kaupasta, totesi Alopaeus.
Datalla varmuutta ostopäätökseen
Toimitusjohtaja Pekka Vuorela Go On Group Oy:stä kertoi, että toisinaan voi olla haastavaa arvioida, onko ostettavan yrityksen toimitusjohtaja oikeassa siinä, ovatko asiakkaat jatkossakin kiinnostuneita yrityksen tuotteista tai palveluista ja onko kauppa siten kannattava. Vuorela suositteli hankkimaan dataa ostopäätöksen tueksi.
- Markkinatutkimuksella voidaan tunnistaa asiakkaiden tarpeet ja ennustaa heidän tulevaa ostokäyttäytymistä. Hyvin toteutettu markkinatutkimus yhdistettynä talousdataan auttaa ymmärtämään paremmin, minkälainen ostettavan yrityksen todellinen tilanne on. Samalla se antaa selkänojaa ostopäätökselle, Vuorela kertoi.
Muuttuva työelämä: Tekoäly nopeuttaa oppimista ja päätöksiä, lakipykälä takamatkalla
Tapahtumassa keskusteltiin myös muuttuvasta työelämästä ja tulevaisuudesta: mitkä tekijät tulevat mullistamaan arkeamme seuraavien kolmen vuoden aikana? Tekoälyn merkitys nousi ensimmäisenä esille.
Hallitustyöskentelyn asiantuntija Reetta Keräsen mukaan tekoälyn vaikutus hallitustyöskentelyyn kasvaa, sillä hänen esille tuomansa testin mukaan kolme neljästä hallituspäätöksestä tekoäly on päättänyt samalla tavoin kuin ihmisaivot. Myös Auntien toimitusjohtaja Immo Salonen nosti esiin tekoälyn ja sen mullistavan vaikutuksen oppimisen ja kehittymisen nopeutumiseen työelämässä.
Vuorela ennakoi paluuta toimistotyöhön valloilla olleen etätyötrendin jälkeen. Eversheds Sutherlandin osakas Timo Jarmas puolestaan nosti esiin lakinäkökulman ja tarpeen, että työelämää koskevaa lainsäädäntöä tulisi päivittää. Hänen mukaansa se on monilta osin jäänyt jälkeen siitä, millaista nykyinen työntekeminen on todellisuudessa.
Aamupäivän aikana oivallettiin yhä vahvemmin, että yrityskauppojen onnistuminen ei ole riippuvaista vain numeroista tai sopimusjuridiikasta – ratkaisevassa roolissa ovat ihmiset ja kulttuurit sekä heidän sitouttamisensa ja saattaminen yhteen toimimaan kohti yhteistä tavoitetta. Tekoäly tulee olemaan tässä oiva apu, kun sen mahdollisuudet ja rajallisuudet muistaa ja ymmärtää.
***
Kiitos puhujille ja kaikille tilaisuuteen osallistuneille!
Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Eversheds Sutherland, Business Tampere, Tampereen Kauppakamari ja OP Pirkanmaa.
***