Hippo-kisat toivat jälleen iloa lapsille ja perheille Pohjois-Savossa
Lisää aiheesta
Tänä vuonna Hippo-kisat ovat jälleen tuoneet iloa lapsille ja heidän perheilleen eri puolilla Pohjois-Savoa. Tapahtumien järjestäminen on sujunut tuttujen rutiinien mukaan, mutta Olympialaisten henki on antanut kisoille erityistä fiilistä. Tänä vuonna Hippo-kisat liikuttivat yli 1230 lasta viidellä eri paikkakunnalla: Leppävirralla, Iisalmessa, Kuopiossa, Suonenjoella ja Varkaudessa.
Hippo-kisat ovat olleet järjestäjien mukaan antoisaa myös seuroille, jotka ovat tuttuun tapaan vastanneet kisojen käytännön toteutuksesta. Perinteiset Hippo-kisat ovat vuosittain tärkeä ja odotettu tapahtuma, jossa onnistuminen perustuu yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen. Talkoolaisten ja muiden yhteistyökumppaneiden merkitys kisojen järjestämisessä on suuri.
Miten Hippo-kisojen järjestelyt sujuivat tänä vuonna?
”Tänä vuonna järjestäminen näin Olympialaisten huumassa oli yleisurheilun näkökulmasta antoisaa. Perheet olivat seuranneet Olympialaisia lasten kanssa ja oli kiva kuulla, että Hippo-kisoja odotettiin jo innoissaan. Tänä vuonna oli myös mukava saada mukaan muita seuroja pitämään esittelypisteitä, mikä toi oman lisänsä Hippo-kisoihin. Hippo-kisoissa mukana oleminen on tärkeä perinne seurallemme ja olemme olleet mukana järjestämässä tapahtumaa useamman vuosikymmenen ajan. Tapahtuma kuuluu seuramme vuosittaiseen toimintasuunnitelmaan ja tärkeään yhteistyöhön OP:n kanssa”, kertoo Kuopion Reippaan toiminnanjohtaja Jonna Kettunen.
”Leppävirran Virille Hippo-kisat ovat aina olleet kunnia järjestää. Leppävirran kisoissa sää suosi, kahvio palveli, Henri Hippo valloitti kaikkien lasten sydämet, kilpailtiin ja mitalit kaikille kaulaan. Hyvänmielen kilpailuja on aina mukava järjestää!”, kertoo Leppävirran Virin Reetta Nenonen.
Hippo-kisojen brändi houkuttelee myös lapsia, jotka eivät ole meidän seuratoiminnassamme vielä mukana. Hyvällä yhteistyöllä pystymme satoja lapsia liikuttamaan ja tekemään mahtavan suosion saavuttaneen tapahtuman.
"Talkoolaiset ovat merkittävässä roolissa Hippo-kisojen onnistumisessa. Suuri kiitos kaikille!”, Nenonen jatkaa.
Millaisia muistoja Hippo-kisoista on jäänyt?
”Itse olen osallistunut mukaan Hippo-kisoihin jo lapsena, ja tämän jälkeen tuonut omat lapseni mukaan osallistumaan kisoihin. Tänä vuonna tuli kahdestoista kerta täyteen, kun olen ollut työni puolesta mukana järjestämässä kisoja. Paras Hippo-kisa muisto on nähdä joka vuosi suuri määrä lapsia yhdessä perheiden kanssa liikkumassa. Ja iloiset ilmeet kentällä, kun he pääsevät halailemaan Hippoa ja heille pujotetaan kaulaan osallistumismitali!”, kertoo Kettunen.
”Oma Hippo-muisto on ehdottomasti violetti Hippo-pipo 80-luvulta Hippo-hiihdoista. Pipo, jota ylpeydellä pidin joka paikassa, ja joka oli kaikilla kavereillakin”, jatkaa Nenonen.
Osuuspankkien yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa järjestämät Hippo-kisat ovat kuuluneet lasten kesiin jo 1980-luvulta lähtien.
”On ilo ja kunnia, että Hippo-kisojen perinne on kestänyt niin pitkään ja tuottaa iloa aina uusille sukupolville”, toteaa itsekin Hippo-kisoissa lapsena kisaillut OP Pohjois-Savon pankinjohtaja Kati Kytökorpi.
”Osuuspankit ovat vahvasti paikallisia toimijoita ja haluamme olla mukana ihmisten arjessa. Meille toimintaympäristömme sekä asiakkaiden hyvinvointi on tärkeää, ja haluamme panostaa erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen. Hippo-kisoissa ollaan siis OP:n perustehtävän äärellä”, Kytökorpi jatkaa.
Myös paikallisten urheiluseurojen ja harrastustoiminnan tukeminen on vahvasti priorisoitu pankin vastuullisuustyössä. Lämmin kiitos Hippo-kisoja järjestäneille seuroille sekä heidän talkoolaisilleen; Iisalmen Visan yleisurheilujaosto, Iisveden Kiri, Kuopion Reipas, Leppävirran Viri sekä Varkauden Kenttä-Veikot. Nähdään kisoissa taas ensi vuonna!
Tunnelmapaloja kesän Hippo-kisoista
Tutustu OP Pohjois-Savon alueella käynnissä oleviin Hippo-liikuntakouluihin
Osuuspankkien toteuttamat Hippo-tapahtumat ovat tärkeä osa lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemista. Ne edistävät myös perheiden yhteistä tekemistä. Hippo-konsepti on laajentunut vuosien varrella. Esimerkiksi Hippo-liikuntakoulukonsepti tuo perinteisten Hippo-kisojen rinnalle mahdollisuuden liikuttaa yhä useampia lapsia eri puolella Suomea. Konseptissa on mukana kuusi urheilun lajiliittoa, joiden kautta toteutetaan maksuttomia Hippo-luistelukouluja, Hippo-pesiskouluja, Hippo-perheseikkailutapahtumia, Hippo Säbäkipinä eskarikouluja, Hippo 3x3 koriskouluja sekä Hippo Street Tennis -kiertueita ja tapahtumia.